Voiko ihminen useiden eri elämien jälkeen olla enkelin tasolla ja ryhtyä enkeliksi ?
Olen saanut päähäni, että kun on tarpeeksi korkealla henkisellä tasolla, voisi ryhtyä enkeliksi. Tuntuukin niin loogiselta, että näin olisi, mutta onko tuo nyt, että ei voi ?
Enkelin tasolle ?
29
311
Vastaukset
- Tr0lli
Ei viddu mage fobba saavuddaa meidät .
Eli ; VITTU HANKI ELÄMÄ :D:D:D:D saatana
Linkki :
www.maailmanloppuunvalmistautuminen.fi/Etusivu
älä ny mitää useasti kuole , kohta pitäis pallon posahtaa paskaks . - Jaska Jokunen
Uskon, että mitä useammassa elämässä olet elänyt ihmismäisesti, sitä korkeammalle pääset. Ihminen tekee itsestään joko Jumalan kaltaisen, tai eläimen.
- Jaska Jokunen
Niin kuin monissa uskonnoissa puhutaan ja sanotaan siitä.
"Karman laki vaikuttaa siihen, millaisena eliönä seuraavaan elämään syntyy, ja siten siihen, onko mahdollisuutta valaistua ja vapautua jälleensyntymän kierrosta. Ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni, koska päinvastoin kuin eläimillä, ihmisillä on mahdollisuus valaistumiseen. Tämän vuoksi ihmisen tulisikin käyttää elämänsä pyrkimällä valaistumiseen eikä tuhlata sitä."
-Buddha
Kaikki uskonnot perustuu samoihin asioihin. :) - olen minä
Jaska Jokunen kirjoitti:
Niin kuin monissa uskonnoissa puhutaan ja sanotaan siitä.
"Karman laki vaikuttaa siihen, millaisena eliönä seuraavaan elämään syntyy, ja siten siihen, onko mahdollisuutta valaistua ja vapautua jälleensyntymän kierrosta. Ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni, koska päinvastoin kuin eläimillä, ihmisillä on mahdollisuus valaistumiseen. Tämän vuoksi ihmisen tulisikin käyttää elämänsä pyrkimällä valaistumiseen eikä tuhlata sitä."
-Buddha
Kaikki uskonnot perustuu samoihin asioihin. :)Kyllä ihmisillä on mahdollisuus valaistumiseen toisin kuin eläimillä. Eläimet ovat vapaita sieluja, eikä heillä ole tarvetta valaistumiseen. He muistavat yhteytensä Jumalaan tässä ja nyt, mutta ihminen on sen unohtanut matkansa varrella. Valaistuminen on vain sen muistamista keitä todella olemme. Jokainen muistamme omaan tahtiimme. Prosessia ei voi pakottaa väkisin. Jokaisella on oma matkansa muistamiseen ja se aika mikä siihen käytetään on jokaisen oma valinta ja mahdollisesti sielun suunnitelmankin mukainen. Matka on aina täydellinen, ei ole epäonnistumisia. Pelko pois ja luottamus matkaan.
Ihminen ei myöskään synny eläimeksi jossain toisessa elämässä, mutta ihminen voi kyllä elää elämänsä unessa, jossa ei muista sitä kuka todella on ja siten kokea paljon kärsimystä ja kipua. Vaikka kärsimykselläkin on oma tarkoituksensa ihmiselämässä, en tahdo uskoa, että meidän tarvitsee välttämättä kokea sitä ellemme itse valitse näin (tietoisesti tai tiedostamattamme).
Kyllä, myös minä näen että kaikki uskonnot puhuvat samasta asiasta vain hieman eri näkökulmista ja erilaisilla sanoilla. olen minä kirjoitti:
Kyllä ihmisillä on mahdollisuus valaistumiseen toisin kuin eläimillä. Eläimet ovat vapaita sieluja, eikä heillä ole tarvetta valaistumiseen. He muistavat yhteytensä Jumalaan tässä ja nyt, mutta ihminen on sen unohtanut matkansa varrella. Valaistuminen on vain sen muistamista keitä todella olemme. Jokainen muistamme omaan tahtiimme. Prosessia ei voi pakottaa väkisin. Jokaisella on oma matkansa muistamiseen ja se aika mikä siihen käytetään on jokaisen oma valinta ja mahdollisesti sielun suunnitelmankin mukainen. Matka on aina täydellinen, ei ole epäonnistumisia. Pelko pois ja luottamus matkaan.
Ihminen ei myöskään synny eläimeksi jossain toisessa elämässä, mutta ihminen voi kyllä elää elämänsä unessa, jossa ei muista sitä kuka todella on ja siten kokea paljon kärsimystä ja kipua. Vaikka kärsimykselläkin on oma tarkoituksensa ihmiselämässä, en tahdo uskoa, että meidän tarvitsee välttämättä kokea sitä ellemme itse valitse näin (tietoisesti tai tiedostamattamme).
Kyllä, myös minä näen että kaikki uskonnot puhuvat samasta asiasta vain hieman eri näkökulmista ja erilaisilla sanoilla."Ihminen ei myöskään synny eläimeksi jossain toisessa elämässä."
Hinduilla, Buddhisteilla ja Jainilaisilla on kanssasi täysin päinvastainen näkemys.
"Kyllä, myös minä näen että kaikki uskonnot puhuvat samasta asiasta vain hieman eri näkökulmista ja erilaisilla sanoilla."
Eivät puhu. Aabrahamilaiset uskonnot esittävät dualistisen maailmankuvan kun taas esimerkiksi Hinduilla ja Buddhisteilla on ei-dualistinen maailmankuva. Ensinnämainituissa uskonnoissa ei myöskään ole jälkimmäisten sisältämää uudelleen syntymän käsitystä.
- Keissa
Täysin huuhaata. Ihminen on ihminen ja enkeit ovat oma Jumalan luoma ryhmänsä. Tässe synnytään vain kerran.
- ....
Kyllä näin on. Enkelit on luotu enkeleiksi ja ihmiset ihmisiksi jo taivaassa eikä kummatkaan voi muuntua toiseksi. Meidät kaikki luotiin aikojen alussa taivaassa joko ihmisiksi tai enkeleiksi ja monet ovat eläneet monta elämää maan päällä ja toiset ehkä vain muutaman tai nykyisen elämän.
On vain kaksi kuolemaa, ensin hengellinen kuolma sitten on ruumiilinen kuolema.
Jeesuksessa pääsemme hän kaltaisuudeen kirkasteun ruumiin kaltaiseksi,kun olemme Jeesuksen omia,saamme valkoiset vaateet se on vanhurskauden vaate.- kaskujako kerrot
ihmisellä on vain yksi elämä. kuolema tarkoittaa sen elämän päättymistä. sinulla tuntuisi olevan kaksi elämää eikä yhtään kuolemaa ..
kaskujako kerrot kirjoitti:
ihmisellä on vain yksi elämä. kuolema tarkoittaa sen elämän päättymistä. sinulla tuntuisi olevan kaksi elämää eikä yhtään kuolemaa ..
Ei mikään kaskujakso et ymmätänyt
Ihminen on normaali tilassa hengellisesti kuolut ymmärrätkö tätä,vaikaa ruumisesti elätkin.
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syn.
Tätä tarkoitan hengelisesti kuolut,synti erotta jumalasta.
Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän.
He elävät vaikka ruumis kuoleekin,ovat siirtyneet kuolemasta elämään mahtane ymmätää.Siis Jeesuksessa on se elälmä hän omillaan eivätkä näe kuolemaa.- okkimon
kuulija1 kirjoitti:
Ei mikään kaskujakso et ymmätänyt
Ihminen on normaali tilassa hengellisesti kuolut ymmärrätkö tätä,vaikaa ruumisesti elätkin.
Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syn.
Tätä tarkoitan hengelisesti kuolut,synti erotta jumalasta.
Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän.
He elävät vaikka ruumis kuoleekin,ovat siirtyneet kuolemasta elämään mahtane ymmätää.Siis Jeesuksessa on se elälmä hän omillaan eivätkä näe kuolemaa.Kyllä täytyy olla typerä se ihminen ketä keksi tälläsen uskonnon.
- Reinokki
"Kyllä, myös minä näen että kaikki uskonnot puhuvat samasta asiasta vain hieman eri näkökulmista ja erilaisilla sanoilla."
"Eivät puhu. Aabrahamilaiset uskonnot esittävät dualistisen maailmankuvan kun taas esimerkiksi Hinduilla ja Buddhisteilla on ei-dualistinen maailmankuva. Ensinnämainituissa uskonnoissa ei myöskään ole jälkimmäisten sisältämää uudelleen syntymän käsitystä".
Jos puhutaan teistisistä uskonnoista niin perusidea näissä kaikissa on sama. - kuolematon sielu
minulla on sellainen käsitys että sitä pääsee jälleensyntymisen pakosta sitten kun tarpeeksi korkealla henkisellä tasolla.
Yleensä tälläiset vanhat sielut sielut syntyvät omasta tahdostaan maan päälle henkisiksi opettajiksi ja ihmiskunnan hyväntekijöiksi.
Voisiko sanoa että esimerkiksi Budha, Apollonius Tyanalainen, Jeesus, John Lennon, Äiti Amma tai jopa Jenni Haukio.- T-kuolematon
Joo näin se menee eli, kun sielu on saavuttanut tietyn tason se nousee ylempään ulottuvuuteen (valaistuu) voittaa oman egonsa eli maallisen minän silloin jälleensyntymiskierre jää pois ja sielu alkaa kehittää itseään yhä paremmaksi.Valaistuminen voi tapahtua myös maallisen vaelluksen aikana jolloin ns.ylösnouseminen tapahtuu ihmisen eläessä.
- vastuu näkemisestä
T-kuolematon kirjoitti:
Joo näin se menee eli, kun sielu on saavuttanut tietyn tason se nousee ylempään ulottuvuuteen (valaistuu) voittaa oman egonsa eli maallisen minän silloin jälleensyntymiskierre jää pois ja sielu alkaa kehittää itseään yhä paremmaksi.Valaistuminen voi tapahtua myös maallisen vaelluksen aikana jolloin ns.ylösnouseminen tapahtuu ihmisen eläessä.
Herääminen / valaistuminen tapahtuu vain ja ainoastaan tällä fyysisellä tasolla. Heränneellä ei ole kaksinaisuuden käsitteitä, eikä koe itseään paremmaksi. Ei ole olemassa mitään tasoja. On vain erkaantuminen.
Enkelikin on vain symboli vapaudesta.
Ei-dualistinen blogi:
http://eidualistinen.blogspot.fi/
Olet oikeassa,alaistuminen tapahtuu tässä ja nyt, sillä kuoleman jälkeen se ei ole mahdollista.
Vlaistumisen tuloksena dualistinen sielu joka on kehityksen kautta materiasta syntynyt erillisyys häviää ja syntyy ei dualistinen
elämä.
Silloin päättyy myös karman vaikutus, sillä juuri tuo sielu ego on materiasta syntyneenä syyn ja seurauksen lain alainen, ja kaikkien ongelmien syy ja lähde- vastuu näkemisestä
Totta, kuoleman jälkeen on myöhäistä valaistua / herätä unesta, mutta taas pääsee syntymään fyysisyyteen ja yritämään uudelleen.
Karmaakaan ei todellisuudessa ole olemassa. Sekin on vain egon taipumus pitää mieli keskittyneenä kehoon ja sen heikkouteen.
En olisi vuosia sitten uskonut, että olisin kiinnostunut ei-dualismista. Olen kulkenut pitkän tien ja siihen on kuulunut Reikiä, Cammalot Seichemiä, entiset elämät ym. Jotenki mulla ei nuo oo kestäny kauaa. Oon joutunu käymään ne läpi, vain todetakseni, ettei se totuus ollu tässäkään. Ja taas aloittaa alusta. Kuitenki oon koko elämän jollain mielen tasolla tienny aina, ettei tää kaikki mitä näen oo koko totuus. Tieto siitä vain näytti olevan niin syvällä, järjen ulottumattomissa.
Kun löysin Gary Renardin kirjat ja Ihmeiden Oppikurssin, tiesin, että tätä oon koko elämän etsiny. Tässä se on. Yksinkertaista opetusta, mutta haastavaa. Kipuilua, vastustamista, kiukkua, ärtymystä, vihaa ja puolustautumista. Mutta joka kaiken egon tuskallisen riisumisen jälkeen, on johtanu luottamuksen vahvistamiseen, sen suhteen mitä en ole.
Kolmisen vuotta sitten, koin jotain, mitä silloin luulin heräämiseksi / valaistumiseksi jälkikäteen. Joku osa valvetilassa ollessa, irtautui voimalla ja lensi kevyesti ja korkealla, katsellen muita. Useilla ihmisillä oli kuin enkelinsiiven tyngät selässään. Joillain oli enkelinsiivet, mutta eivät ymmärtäneet sitä. Tajusin, että enkelinsiivet tai enkelit yleensäkin, ovat vain symboleja - tienviittoja. Siitä alkoi todellinen "koulutus", joka jatkuu vieläkin. Se mitä koin pitkän aikaa tuon kokemuksen jälkeen, oli rauha ja levollisuus.
Ego, johon ollaan niin samaistuttu, on sitkeä ja sen ääni kuuluu kovaa. Se on niin ovela kaikessa järkeilyssä. Egon häätäminen ottaa ainakin mulla toisinaan koville, vaikka iso osa on jo pyyhkäisty pois. Juuri kun luulee olevansa irti, tulee seuraava "lasti" katsottavaksi.
Tässä on myös hyvä kirja : Vie minut totuuteen. Kirjat sinänsä ei herätä, eikä niiden antama tieto. Tietoa tässä maailmassa on jo yllin kyllin. On tehtävä lujasti töitä.
http://www.taivaankaari.fi/?p=product&id=98 vastuu näkemisestä kirjoitti:

http://www.taivaankaari.fi/?p=product&id=98Niin vastuu näkemisestä
Totta, kuoleman jälkeen on myöhäistä valaistua / herätä unesta, mutta taas pääsee syntymään fyysisyyteen ja yritämään uudelleen. Ei pääse tässä elämässä uudelle yrittämään,se on ainutkertainen elämä.
Jeesusen seuraassa hänen omansa,elää ijankaikkisesti,toisen jota ovat ulkopuolella,joutuvat ikuiseen turmioon eroo Jeesuksesta,sanassa on kirjoitettu.
Jolla ei ole Jeesusta hänellä ei ole myös elämääkään.- vastuu näkemisestä
kuulija1 kirjoitti:
Niin vastuu näkemisestä
Totta, kuoleman jälkeen on myöhäistä valaistua / herätä unesta, mutta taas pääsee syntymään fyysisyyteen ja yritämään uudelleen. Ei pääse tässä elämässä uudelle yrittämään,se on ainutkertainen elämä.
Jeesusen seuraassa hänen omansa,elää ijankaikkisesti,toisen jota ovat ulkopuolella,joutuvat ikuiseen turmioon eroo Jeesuksesta,sanassa on kirjoitettu.
Jolla ei ole Jeesusta hänellä ei ole myös elämääkään.Jokainen tekee havaintoja sen hetkisen ymmärryksen valossa ja niin se tulee ollakin. On vain sanat: "Kaikki ovat kutsutut, vain harvat vastaavat." Jokainen palaa Jumalan luo jossain vaiheessa.
Jeesus on ollut mulle lapsuudesta asti tärkeä. Ei ihmisenä, vaan hänen sanojensa kautta. Hän kulkee rinnallani, tukee ja opastaa. Kun olin vuosia sitten "kaukana Hänestä", Jeesus ilmestyi kesken TV:n katselun.
Tiesitkö, että Ihmeiden Oppikurssi on Jeesuksen sanelema? Hän kertoo ja opettaa siten, kuin itse täällä ihmisenä eläessään oivalsi Totuuden.
"Kaikki ovat kutsutut, vain harvat vastaavat." Jokainen palaa Jumalan luo jossain vaiheessa. Jokainen Jeesusen omat ovat vain ne jota ovat jumalan luona,ei muut
- okkimon
Ei ole helvettiä eikä taivasta eikä kukaan ole jeesuksen oma,jokainen on oppimassa itseään täällä ja usko pois,elämä jatkuu ikuisesti ja sielu kehittyy omaa tahtia ja päätyy lopulta sinne mistä se on lähtenytkin.
okkimon kirjoitti:

okkimon
Ajattelu tapa on toikin,todellisuus kuitenkin toisenlainen.
Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä.Ef 4:7
Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.Joh.11:25 tarkotaa sitä vaikka ruumiilisesti kuoleekin hengelisesti elää aina ja ijankaikkisesti,vain Jeesuksessa.
Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.- okkimon
kuulija1 kirjoitti:
okkimon
Ajattelu tapa on toikin,todellisuus kuitenkin toisenlainen.
Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä.Ef 4:7
Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin.Joh.11:25 tarkotaa sitä vaikka ruumiilisesti kuoleekin hengelisesti elää aina ja ijankaikkisesti,vain Jeesuksessa.
Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä.Minkä takia jeesusta pidetään jumalana? jeesus oli mun tietääkseni jonkinlainen tien näyttäjä. No toki se on yhtä paljon osa jumalaa ku kuka tahansa meistä,mehän olemme jumalan lapsia kaikki.
Ihminen on näköjään hukannu itsensä koska palvoo liikaa jumalia ja lyö itsensä ala-arvoseen asemaan tässä maailmankaikkeudessa. Mun mielestä jokaisen pitäis ensin osata arvostaa itseään mutta tässä tapauksessa ihminen pitää itseään syntisenä tai epäpuhtaana,miksi? Onko sun mielestä älykästä suunnitella tollasta elämää jolla ei ole mitään tulevaisuutta,mun mielestä tollasessa on älykkyys ja hyvyys kaukana. Niin älykkäästi ku tää koko elämän systeemi on suunniteltu vaatii kyllä luojalta todella paljon rakkautta meitä ja elämää kohtaan sellanen joka tosissaan rakastaa ei voi asettaa ehtoja elämän kiertokululle,jos et tee näin niin joudut iänkaikkiseen kadotukseen,kuka voi edes kuvitella moista? Ainut asia mitä sä voit mokata on hidastaa omaa kehitystäs mutta ei sekään vie sua helvettiin vaan joudut kertaamaan sen mikä meni sillä kertaa pieleen.
"Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. "
Kuka ihmeen älypää on tollasta sanonu? onko ihminen muka tän universumin napa? aika itsekästä edes ajatella näin. Ja toisekseen kuolemaa ei edes ole,on vain ruumis joka kuolee,sielu ei kuole koskaan koska sielu on energiaa ja energia ei häviä koskaan,se muuttaa vaan muotoa.
Tämä on vaan mun mielipide elämästä ja jumalasta. okkimon kirjoitti:
Minkä takia jeesusta pidetään jumalana? jeesus oli mun tietääkseni jonkinlainen tien näyttäjä. No toki se on yhtä paljon osa jumalaa ku kuka tahansa meistä,mehän olemme jumalan lapsia kaikki.
Ihminen on näköjään hukannu itsensä koska palvoo liikaa jumalia ja lyö itsensä ala-arvoseen asemaan tässä maailmankaikkeudessa. Mun mielestä jokaisen pitäis ensin osata arvostaa itseään mutta tässä tapauksessa ihminen pitää itseään syntisenä tai epäpuhtaana,miksi? Onko sun mielestä älykästä suunnitella tollasta elämää jolla ei ole mitään tulevaisuutta,mun mielestä tollasessa on älykkyys ja hyvyys kaukana. Niin älykkäästi ku tää koko elämän systeemi on suunniteltu vaatii kyllä luojalta todella paljon rakkautta meitä ja elämää kohtaan sellanen joka tosissaan rakastaa ei voi asettaa ehtoja elämän kiertokululle,jos et tee näin niin joudut iänkaikkiseen kadotukseen,kuka voi edes kuvitella moista? Ainut asia mitä sä voit mokata on hidastaa omaa kehitystäs mutta ei sekään vie sua helvettiin vaan joudut kertaamaan sen mikä meni sillä kertaa pieleen.
"Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. "
Kuka ihmeen älypää on tollasta sanonu? onko ihminen muka tän universumin napa? aika itsekästä edes ajatella näin. Ja toisekseen kuolemaa ei edes ole,on vain ruumis joka kuolee,sielu ei kuole koskaan koska sielu on energiaa ja energia ei häviä koskaan,se muuttaa vaan muotoa.
Tämä on vaan mun mielipide elämästä ja jumalasta.okkimon
Me ei koskaa olla jumalatasalla,ei luotu ole luojaansa suurempi.Jeesusta jumalana on selvästi kirjoitettu sanassa,Joh 10:30
Jumalan palvelu on toinen asia kuin palvella jumalia ne ovat kuoleita epäjumalia.
Onko sun mielestä älykästä suunnitella tollasta elämää jolla ei ole mitään tulevaisuutta,mun mielestä
Uskon tähden, tulevaisuus mielessään, antoi Iisak siunauksensa Jaakobille ja Esaulle.Hepr.11:21
Tämän maailman viisaus on näet Jumalan silmissä hulluutta. Onhan kirjoitettu: -- Hän vangitsee viisaat heidän omaan viekkauteensa.1.Kor 3:19
Kuka ihmeen älypää on tollasta sanonu? onko ihminen muka tän universumin napa. Ei ole napa vaan ajassa kulkija joka kerran päättyy.
toisekseen kuolemaa ei edes ole,on vain ruumis joka kuolee,sielu ei kuole koskaan koska sielu. Matt 10:28 siin on se todellinen tilanne.
- fynn
Ei. Ihminen elää elämän. Yhden. Ei ole tasoja.
Sinä et ole useasti kuollut. Sinä et ole vielä edes elänyt. Sinä olet syntinen. Jumala on pyhä. Tarvitsen sovituksen, päästäksesi pyhyyteen, elämään. tuo sovitus ja elämä on Jeesus. Tarvitsen uudestisyntymisen Jeesuksessa elääksesi.
katso siis itse eteesi, kestääkö korvasi tätä totuutta.- ???
Miksihän Sana eli Jeesus sitten syntyi ja eli maan päällä useita elämiä joiden aikana Hän meditoi saavuttaakseen valaistumisen, jonka Hän saavuttikin eläessään Buddhan veljenä Maitreyana eli Bodhhisattvana?
Jeesus oli siis jo syntyessään Marian poikana valaistunut. Kuulutko sinä sitten yhdestisyntyneitten kastiin vai etkö muista aikaisempia tai aikaisempaa olemassaoloasi joko maan päällä tai taivaassa? Vai etkö sitten halua saavuttaa mitään korkeampaa tilaa (valaistuminen)?
6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Garbhodakasayi Visnu eli Visnu). Sana syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Vamana (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi kuningas Dharman ja Murtin poikana Nara-Narayana (Veeda-kirjallisuus). Sana syntyi vielä myöhemmin myös Harinin ja Harimedhan poikana Harina (Veeda-kirjallisuus)? Sitä myöhemmin Sana syntyi Joosuana, Joosadakin poikana Sakarjan, Berekjan pojan mukaan (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11)? Sitä myöhemmin hän syntyi Maitreyana eli Bodhhisattvana, Gautama Buddhan (n.563-483 eaa.) veljenä joka saavutti valaistumisen ja sitäkin myöhemmin Marian poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21). ??? kirjoitti:
Miksihän Sana eli Jeesus sitten syntyi ja eli maan päällä useita elämiä joiden aikana Hän meditoi saavuttaakseen valaistumisen, jonka Hän saavuttikin eläessään Buddhan veljenä Maitreyana eli Bodhhisattvana?
Jeesus oli siis jo syntyessään Marian poikana valaistunut. Kuulutko sinä sitten yhdestisyntyneitten kastiin vai etkö muista aikaisempia tai aikaisempaa olemassaoloasi joko maan päällä tai taivaassa? Vai etkö sitten halua saavuttaa mitään korkeampaa tilaa (valaistuminen)?
6 2/3 vuorokautta mittaisen ajanjakson jälkeen materian luomisen alkamisesta sikisi Jumalan Pyhästä Hengestä olemassaoloon Sana (Veeda-kirjallisuudessa Garbhodakasayi Visnu eli Visnu). Sana syntyi myöhemmin Kasyapan ja Aditin poikana Vamana (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi kuningas Dharman ja Murtin poikana Nara-Narayana (Veeda-kirjallisuus). Sana syntyi vielä myöhemmin myös Harinin ja Harimedhan poikana Harina (Veeda-kirjallisuus)? Sitä myöhemmin Sana syntyi Joosuana, Joosadakin poikana Sakarjan, Berekjan pojan mukaan (Sakarjan kirjan 3 luku jae 1 ja 6 luku jae 11)? Sitä myöhemmin hän syntyi Maitreyana eli Bodhhisattvana, Gautama Buddhan (n.563-483 eaa.) veljenä joka saavutti valaistumisen ja sitäkin myöhemmin Marian poikana Jeesuksena (Matteus 1 luku jae 20 ja 21).???
Hän luopuin omasta kirkaudestaan,tuli ihmiseksi,pelastaakseen meidät synnin ja kuoleman vallasta anto henkensä meidän puolestamme että meillä hän kautaa olisi ijankaikkinen elämä.
Me uudesti syntynee kristityt olemme hän todistajiaan.
- Tietoisuus.
Ihminen puhdas tietoisuus riisuttuna kaikesta on jo enkelin tasolla.
Enkeli ajattelee:
On rauha
On ilo
On harmonia
Ilo, Rauha ja Harmonia, nuo maailmaan lähetetyt kolme sisarusta, siunaavat ihmiskuntaa ja puhdistavat ihmiskunnan tajuntaa ymmärtämään kuka me olemme, mistä olemme tulleet, ja minne menemme.- M. Eläjä.
On oikeaa informaatiota.
Ihminen voi kehittää tietoisuuttaan Rakkauden ajatuksilla ja teoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1606586Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2064205PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4872891- 322794
- 2012385
- 1862209
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1491528- 611400
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371334Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961151