Kiinnostaisi tietää, odottelenko palautetta kässäristäni turhaan. Lähetin kässärini reilu vuosi sitten useammalle kustantamolle ja nyt kun lomakausi alkaa, kuvittelisi että ruuhkat olisi siivottu alta pois. Täälläkin on esitetty, etteivät läheskään kaikki kustantamot aina viitsi lähettää edes hylkyä.
Eli kokemuksia kaivataan, mistä kustantamosta et saanut koskaan edes hylkyä?
Eli kokemuksia kaivataan, mistä kustantamosta et saanut koskaan edes hylkyä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Todennäköisemmin hautautunut jonnekin, vaikka onkin vähän ihmeellistä, että useammassa paikassa. Soittelisin perään, vuosi on jo liian pitkä aika.
Käsikirjoitus "hautautuu" tai vastaus kestää tolkuttoman pitkään, jos se on hyvä ja kilpailee jonkun kustantajan kirjailijan kanssa samassa gentressä.
Kuulostaa aika oudolta. Ai että se on hyvä jos ei viitsitä vastata? Jaa. Olen lähettänyt tänä vuonna kolmeen paikaan josta yksi vastasi. Valitettavasti en tajunnut katsoa mistä vastattiin. Poistin vaan ärsyttävän (mutta kohteliaan) hylsyn nopeasti. Siinä sanottiin jotain sellaista, että tyyli ei sovi heidän kustannusohjelmaan joten he ei julkaise sitä.
Nykyään on myös sellainen trendi, että kustantamo ei reagoi, vaan antaa asian olla toivoo, että kirjoittaja ymmärtää tästä toimesta viestin kässärinsä kohtalosta.
Mikäs trendi se tällainen oikein on olevinaan? Taidat kirjoitella omiasi. Vai onko todella niin, että
kustantamot kohtelisivat omia kirjailijoitaankin tuolla tavalla yliolkaisesti?
Minkälaisia systeemeja niillä on.
Voi kauhistus.
Pötyä. Miksi keksit omiasi, joku vielä uskoo hölmöt valeesi.
Kaikilta "oikeilta" kustantamoilta olen aina saanut vastauksen, tosin on joskus mennyt yli puoli vuotta. Laita sähköpostia ja kysy missä mennään, kyllä ne vastaa ja kysyä saa jos lukuaika venyy ihan hulluihin mittoihin.
Ainoa mistä en ole saanut minkäänlaista vastausta on Kolmiokirja. Olen lähettänyt sinne 2 kässäriä, muutama vuosi oli siinä välissä, eikä KUMMASTAKAAN tullut yhtään mitään vastausta! Törkeää.
"Otamme yhteyttä, mikäli kiinnostumme käsikirjoituksestasi." Like valistaa näin sivuillaan. En tiedä, tarkoittaako se sitä, että ottavat yhteyttä VAIN jos kiinnostuvat? Miten vaan, mutta Likeltä en ole saanut vastausta ja lähettämisestä on puolitoista vuotta, noin. Enpä aio kysellä perään.
Juuri tätä tarkoitin, mitä Likellä sanotaan. He kyllä ottavat yhteyttä, mutta vain jos käsikirjoitus on herättänyt kiinnostusta työstämismielessä. Muussa tapauksessa hiljaisuus on viesti.
"Hiljaisuus on viesti" on ihan ok mielestäni. Miksi kustantamojen pitäisi käyttää aikaa ja rahaa hylsykirjeiden lähettämiseen? Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, piste. Ei se tyly hylsy muuta asiaa yhtään mukavammaksi. Kukaan tuskin kuitenkaan odottelee hylsyjä kustantamo kerrallaan ennen kuin lähettää seuraavalle. Ja jos odottaa niin oma moka.
Vastapainosta. On kyselty perään. Kustannuspäälliköllä on liian kiire meilata noin viidellä sanalla.
Hmmh... Vastapaino julkaisee käsittääkseni tietokirjallisuutta pelkästään, joten fiktiokirjailijoita talo ei varmaan inspiroi.
OK on vain se, että kustantaja pitää kiinni siitä, mitä käsikirjoituksia koskien lupaa.
Mitä olen kustantamojen sivuja katsonut, niin Like on ainoa, joka ei lupaa vastausta myös kielteisessä tapauksessa. Tuo linja on selkeä ja käytännöllinen, eikä kirjoittaja jumitu mihinkään harhakuvitelmiin ja odotuksiin.
Ehkäpä "kiitos, mutta ei kiitos" palautteet ovat jäänteitä ajalta, jolloin kustantamoissa oli enemmän henkilökuntaa ja vähemmän kässäreitä. Alaa tuntevat voivat kommentoida, onko tällaista aikaa joskus ollut :-)
" Mitä olen kustantamojen sivuja katsonut, niin Like on ainoa, joka ei lupaa vastausta myös kielteisessä tapauksessa. "
Aihitsinvinkulat, sehän olisi jotenkin asiallista, etteivät vastaisi myöskään myönteisessä tapauksessa, vaan
printtaisivat 20 000 kirjaa ja pitäisivät julkkarit Bollywoodissa,
eivätkä kertoisi
kirjan käsikirjoittajalle mitään.
Sehän se vasta olisi !
Ilman kustannussopimusta tekijän kanssa ei teosta levitetä edes printtimuodossa.
Nykyään liikkuu niin paljon kässäreitä ja mukana on niin paljon tallikirjailijoita, ettei riitä vastausinspiraatiota hylkäämismielessä.
Kiitos vastauksistanne, näin vähän uumoilinkin ettei kaikista talleista enää heru edes hylkyjä. Kuudesta olen vastauksen saanut, neljästä vielä uupuu. Yksi näistä on Like josta en hylkyä edes odota, kuten yllä kommentointiinkin. Pari perinteisempää on myös tässä joukossa, mutta enpä taida jäädä miettimään kohtaloani. Toisesta kysyin, ei vastausta.
No, ei auta kuin luovia kohti uusia tuulia.
Kysyt muiden kokemuksia, muttet kerro itse mistä et ole saanut vastausta? Miksi ihmeessä pimität?
No oikeassa olet, typerää on ;-) Yritän kompensoida eli näiltä ei ole tullut edes hylkyä:
WSOY
Like
Teos
Bazar
Nemo
Näitähän olikin viisi!
Nuo mainitsemasi kustantamot ovat aika erilaisia. Sen sijaan, että lähettää saman käsikirjoituksen liki 10 kustantamolle, niin voisi olla paikallaan tarkkaan miettiä, kenen kustannusohjelmaan oma työ voisi parhaiten soveltua. Bazarkin tuntuu julkaisevan ennen kaikkea käännöskirjallisuutta ja enemmän itsehoitotyyppistä "henkistä" kirjallisuutta, joten ihan kaikkea ei sinnekään kannata lähettää.
Kaikista 10:stä joihin kässärini lähetin, löytyi kyseisen genren kirjallisuutta kustannettuna. Joistakin enemmän, joistakin vähemmän. Toisaalta jos genre menee totaalisesti pieleen, kuvittelisi kustantamon heittävän sen sivuun jo pelkän saatekirjeen perusteella.
Bazarilla oli aiemmin kilpailu nuorille, joten ajattelin heidän aktivoituvan kotimaisten kirjailijoiden suhteen. Kyllä sieltä muutama kirja löytyy myös kotimaisista rikos-ja jännitys- genrestä.
Ainoa jonka epäilen menevän hieman ohitse on Nemo. Tosin heidänkin tallistaan löytyi Marko Kilven Vuoden johtolanka-palkinnon voittanut teos.
Eivät ne linjaukset ole niin jäykkiä. Saatetta muokkaamalla voi herättää erilaisten kustannustoimittajien kiinnostuksen.