Vauvakuume 12-vuotiaana!

Mul-la kai on vau-va-kuu-me ja a-loi-tan to-ka luo-kan nyt syk-syl-lä. E-kan lap-sen ai-on teh-dä 12- vuo-ti-aa-na.

Just just, jos et kumminkaan 12-vuotiaana?

Haaveilla saa aina. Ja nukkeja löytyy lelukaupoista, aloita vaikka niillä.

Kyllähän sitä saa vauvakuume olla iässä, kun iässä. Päiväkodissakin leikitään jo 3-vuotiaana kotia ja hoidetaan "omaa vauva-nukkea" ja ollaan äitejä, että ite en vieroksu tuota ajatustasi ollenkaa :) Fiksuuttakin sinussa näyttää löytyvän, kun näytät haluavan opiskella ja ammatin ennen perheen saamista, joten tuohan on vain hyvä, kun tietää kuitenkin haluavansa jo nuoresta asti perheen! Minusta tuossa ei ole mitään väärää, kunhan vaan maltat tosissaan odottaa sinne asti, että sinulla on koulutus ja ammatti saavutettuna, siten voit tarjota perheellesikin mahdollisesti vakaammat elinolosuhteet, joten kouluista, ammatista ja mahd. vakitöistä ei kannata tinkiä ennen perheenperustamista! :)
Tuohon en oikein osaa antaa pätevää neuvoa mikä vauvahuumaa lievittäisi. Ehkä voit ajatella/tyrmätä vahvaa tunnetta sillä, että mietit realistisesti, että nyt ei vain aika ole oikea ja piste. Etkä uppoudu haaveiluihin niin syvästi. Luulen, että kuitenkin haluat tarjota lapsellesi mahdollisuuden hyvään elämään, etkä elämään, jossa vanhemmat ovat kovin nuoria, eivätkä pysty elättämään/hoitamaan lasta. Tämä ajatus vie myös vähän vauvahuumalta pohjaa :) Ajan kanssa hyvä tulee tässäkin asiassa! ;)

Huh. ompas suloista että tiedät haluavasi perheen. mutta ei todellakaan vielä. Murrosikä vasta aluillaan ja taitaa vielä koulu olla kesken. :) teet sitten monta lasta kun olet vaikka se 20 vuotta ja ne asiat kunnossa kuten itsekin kirjoitit.

Vauvakuume tunne voi sekoittua siihen että tykkäät vauvoista. Ihmisvauvat on söpöjä, kissavauvat, koiravauvat.. Fakta on se että olet itse täysi lapsi vielä ja lapsi ei voi lasta kasvattaa. Järki käteen ja siinä vaiheessa kun on ammatti ja mies hanskassa niin tulee perheen perustus ajankohtaiseksi :)

Itselläni iski vauvakuume 17-vuotiaana, kun aloin seurustella poikakaverini, nykyisen mieheni kanssa. Tai en ole varma oliko se oikeasti vauvakuume, silloin iski päähän tieto siitä, että ylipäänsä joskus toivoisin saavani lapsia. Mutta lukiolaisena mieleni viereenkään ei tullut alkaa niitä siinä vaiheessa saamaan! Muutin kyllä tulevaisuudensuunnitelmiani sen verran, että eläinlääkiksen/lääkiksen sijaan hainkin ammattikorkeakouluun, mistä pääsisin nopeammin pois ja saisin ammatin itselleni.

Aika kuluu oikeasti tosi nopeasti, kun on haaveita ja jotain, mitä odottaa! Itseasiassa juuri ne haaveet ovatkin monta kertaa niitä parhaita asioita elämässä, sillä haaveissaan voi tehdä mitä vaan ja pohtia, mitä elämältään haluaa. Vielä 12-vuotiaana itse haaveilin saavani "seukata" sen luokan söpöimmän pojan kanssa, saavani hyviä numeroita ja tulevani isona lääkäriksi tai eläinlääkäriksi. Ajattelin, että lapsia en halua koskaan, sillä niistähän olisi vain harmia. Aika suorastaan humahti ja yhtäkkiä olin valitsemassa, mitä haluan lukion jälkeen tehdä ja silloin elämänarvot olivatkin taas ihan erilaiset.

19-vuotiaana muutin yhdessä silloisen poikakaverini kanssa opiskelupaikkakunnalleni, mistä poikakaverini ammattikoulusta jo valmistuneena sai työpaikankin helposti. Kouluani ollessa jäljellä puoli vuotta se vauvakuume taisi tosissaan iskeä, meille molemmille. Päätimme jättää ehkäisyn pois. Valmistuin ja kahden kuukauden päästä valmistumisesta syntyi ihana pieni poika. Olen toki suunnattoman onnellinen tästä pikku rakkauspakkauksesta, mutta vielä onnellisempi olen siitä, että osasin järkeillä asiat kypsästi (osasin valita opiskelupaikan sen mukaan, mitä tulevaisuudeltani halusin ja kävin koulun kunnialla loppuun asti) ja nyt minulla on sekä perhe että ammatti.

Olin 22-vuotias (täytin 23, kun poika oli 2kk) äidiksi tullessani; nuori, mutta kuitenkin olin saanut elämäni muuten järjestykseen. Nyt minulla on sekä perhe että hyvä ammatti odottamassa äitiysloman loputtua :)

Vauvakuumeelle ei kannata antaa valtaa pilata elämää; vaikka toki se oman lapsen syntymä on varmasti minkä ikäiselle hyvänsä elämän kohokohta, kannattaa miettiä, haluaako sen vauva-ajan "pilata" rahahuolilla, koulustressillä ja huolesta siitä, pärjääkö vai ei. On paljon ihanampaa saada lapsia, kun ei tarvitse murehtia enää opiskelemisesta.

Mitä ihanaa muka vauvoissa on? Ei mitään! Elämän ikäinen riesa niistä luvassa, joten ei maksa vaivaa. Itse olen elänyt 46-vuotiaaksi ilman vauvoja/lapsia, ja voin sanoa että olen tyytyväinen ratkaisuun.

enimmäkseen jotku puhuvat täällä satuja

No siis mä oon kans 12 ja musta tuntuu vaan ihan samalta mut se jollain tavalla auttaa et leikin ja hoidan mun pikkusiskon nukkeja joten kannattaa kokeilla

Kun luin tarinasi alkoi tehdä mieli, vois hyvin hedelmöidä munasolusi!