En tiedä onko täällä tapana avata uusi threadi jokaiselle arvostelulle vai olisiko pitänyt lykätä tämä jonkan alla olevan perään. No, viisaat kertokoot jos katsovat tärkeäksi.
Spiderman 2:ssa oli toki viihdettä kerrakseen. Elokuva oli toimintakohtauksissa vauhdikas ja näyttävä, mutta välillä kerronta laahasi todella pahasti. Mary Janen hahmo on ryssitty kertakaikkiaan metsään eikä se oikein auttanut elokuvaa, näin sanon vaikka olen elämäni aikana lukenut vain pari hassua sarjakuvaa. Hahmosta tuli kaikenkaikkiaan epämiellyttävä, epävarma ja kaikenlisäksi näytti siltä kun näyttelijä olisi vetänyt pari diapamia ennen jokaista kohtausta. Hahmo toimi ensimmäisessä osassa paljon paremmin, siitä tuttu ihana naisolento oli tässä muuttunut sellaiseksi että saisi minulta ainakin saapasta alta aikayksikön.
Elokuva pyöri Peter Parkerin kaksoiselämän ja tämän aiheuttamien ongelmien ympärillä. Tuntui että tätä oli ympätty mukaan ehkä hieman liikaakin, tai sitten nämä ongelmat olisi voitu tuoda esille jotenkin muuten kuin jatkuvana on/off rakastumisena Mary Janen hahmoon. Ykkösosan viehätys oli kuitenkin aika pitkälti Parkerin ja Janen suhteessa. Green Goblin ei oikein akuutista pelleydestään kärsivässä puvussaan ollut kovin uskottava rosmo, asia joka koki huomattavan parannuksen tässä toisessa osassa. Doc Octopussya olisi jaksanut katsella enemmänkin, mieluummin sitä kuin unissakävelevää Kirsten Dunstia (Mary Jane).
Tietokoneella tehdyistä hahmoista näki edelleen että ne oli tehty tietokoneella, mutta niiden käyttöä ei pahemmin karsastettu vaan ohjaaja oli antanut palaa täysillä joten toimintakohtaukset näyttivät oikein kivoilta. Jotain säätöä olisi kuitenkin voinut tehdä elokuvan sisäisen logiikan suhteen. Koko Fuusio / miniaurinko juttu ei ollut kovin uskottava (mikseivät paikalla olijat paistuneet) eikä varsinkaan se että Herra Parker joka jaksaa kannatella talon seinää ei lyödessään nyrkillä Doc Ockia naamaan kolauta tältä samalla päätä hartioilta. Herran käärmemäiset robottikädet saattavat olla tuhoutumattomia, mutta jos se niiden välissä roikkuva nuudelisäkki on edelleen lihaa ja verta niin veikkaan että leffan loppupuolella kaveri olisi levinnyt useammin kuin kerran pitkin korttelin seiniä antaen niille uuden kivan värityksen.
Sanoisin näin että ykkös osassa ei uskallettu päästellä täysillä, mutta kakkonen taas kärsi huonommasta rakenteesta. Jos vertailen leffoja keskenään niin nostaisin ykkösen ehkä hieman korkeammalle koska se oli loppuun asti hiottu ja kokonaisuutena parempi.
Ykkönen saisi minulta tähtiä ***/*****
Kakkonen taasen **/*****
Ihan kelpo leffa, mutta ei minua varten. Yleensä tykkään supersankari leffoista ja tykkäsin esim. molemmista x-men elokuvista (joista tosin niistäkin ensimmäinen oli mielestäni paljon mielenkiintoisempi kuin toinen osa). Yleistä valtavirtaa vastaan puskiessani tykkäsin myös Hulk elokuvasta vaikka useimmat muut taas eivät siitä pitäneet.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.