Kauppojen hinnat nettiin luettaviksi & tilastoitaviksi

Minulla olisi yksi kilpailua lisäävä ehdotus. Ainakin suuret kaupat pitäisi velvoitta julkaisemaan hintansa nettipalvelussa. Näin kuluttaja voisi vertailla ruokakorinsa jo ennen kuin lähtee kauppaan ostoksille.
5267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muuten ihan kiva idea, mutta kukahan tämän kaiken maksaisi? Otetaan nyt vaikka kauppa jossa on 50 000 eri tuotetta. Kuka niitä kaikkia hintoja sinne kokoajan päivittelisi?

Äänestä
  • Kaikki suuret kauppaketjut tekevät kuukausittain omat hinnastonsa ja kuluttajamainospostiin omansa, näistä saa tarvittavat tiedot samaan hintaan. Hintaseuranta-sivujen tapaan tuotteiden syöttämisen sivustolle saa automatisoitua, jos halutaan. No eihän kauppa tietenkään halua, se on selvä. Eikä suurin osa poliitikoistakaan, koska esim. Stubbidon mielestä euroaikana ruuan hinta on jopa halventunut.

    Äänestä

Tietokoneellahan kaikki hinnat ovat jo kaupoissa. Mm. kassakoneet käyttävät viivakoodin kautta näitä. Ei tuosta olisi mahdoton työ laittaa nettiin samat listat sopivasti modattuna.

Monille kaupoille on edullista, että hinnat eivät ole etukäteen netissä. Johtaisi helposti poimintamentaliteettiin asiakkaiden toimesta.

Joskus Alepan alkuaikoina sillä oli jopa painettu hinnasta. Valikoima oli silloin suppeampi ja tuoretavaraa oli vähän. Hinnat olivat tosiaan edullisia. Alepa oli ns. laatikkomyymälä. Pajusten myytyä Alepan S-ryhmälle on Alepa muuttanut profiiliaan täysin.

Äänestä

JOO VITTU TÄÄ MAAILMA ON IRRATIONAALINEN.

Äänestä

S-ryhmän hinnat jo löytyy https://www.s-kanava.fi/web/s/foodie.fm

K-ryhmä ei uskalla hintojaan julkaista, kun sitten kaikki hoksaisi miten kalliit hinnat siellä on. Nytkin jo k-kaupan mainoksissa porkkanat toivoo, että "tulisi edes joku".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hinnat nettiin kirjoitti:

Minulla olisi yksi kilpailua lisäävä ehdotus. Ainakin suuret kaupat pitäisi velvoitta julkaisemaan hintansa nettipalvelussa. Näin kuluttaja voisi vertailla ruokakorinsa jo ennen kuin lähtee kauppaan ostoksille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu