Professori Markku Kuisma: "Soini on oikeassa"

"Suomen arvostetumpiin kuuluva historioitsija kuvaili EU-päättäjien viimeaikaista sähläystä ”jatkuvaksi omaan polveen ampumiseksi”. Euro luotiin hänen mukaansa alun alkaenkin ”huojuvalle perustalle, toiveunien fantasiakivijalan varaan”.

Myöhemmin virhettä on paikkailtu Kuisman tavanomaisiksi luonnehtimilla EU-metodeilla; ensin ”poliittisesti epäkorrekti todellisuus kieltämällä”, sitten ”epämääräisillä julistuksilla ja yhtä epämääräisillä byrokratiaohjelmilla” ja lopuksi ”rahaa liian myöhään ja vääriin paikkoihin syytämällä”.

Professorin mielestä on korkea aika tunnustaa yksi asia, vaikka se kuinka tekee Euroopan idean sisäistäneelle kipeää. Ei tarvitse olla Timo Soini huomatakseen, että missä EU, siellä ongelma."

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/paivitys/silmat-ummessa-eu-ei-ole-pyora
9146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Profesoorit alkaa epäilemään EU toimivuutta. Nyky politikot haluaa vain enää pelastaa nahkansa ja maineensa.

Jos älykkäät ihmiset alkaa epäillä euroa ja eu:ta niin eikö olisi aika miettiä muita konsteja. Ekonomisti ei osaa

Äänestä

Suomi irti eurosta on Suomelle ja suomalaisille ihmisille parasta

Äänestä

Soinihan on ehtinyt kampanjoida Suomen EU-jäsenyyden puolesta, vaatia markkaa takaisin, ehdottaa pohjoisen euroa, uhota paremman EU:n puolesta jne. jne. Tuuliviiri-Soinin ainoa tavoite on ollut haalia kannatusta puolueelleen uskottelemalla olevansa jonkinlainen Eu-kriittinen vaihtoehto. Ei ole, onpahan vain narsistinen huijari, jolle Suomen kohtalo on yhdentekevä.

Äänestä

Timo Soini on käynnistänyt noitavainon puolueessa. Olen aina äänestänyt puoluetta aina maaseudun puolueesta lähtien ja tällaista vainoa en ole aikaisemmin kohdannut kriittisesti ajatattelijoita kohtaan. Kyllä puolueessa pitää olla sananvapaus, sehän jo taataan Suomen perustuslaissa.
Valitettevasti tämä tietää puolueen lopun alkua ja en voi seuraavissa vaaleissa äänestää tätä noitavaino puoluetta.

Äänestä
  • Mikäs vittu sua siutten riepoo, kun menee koko touhusi pelkäksi toisteluksi. Onko ajatus pysähtynyt, sitten on parempi olla kirjoittamatta, ettei sekoiteta Soinisteihin.

    Äänestä

Mutta hienosti on Soini mukautunut, ihan "upoksiin asti" EUn puolesta toimijaksi - kritiikittä totta kai.

Äänestä

Soini pitäisi erottaa puolueesta!

Äänestä

Soini ei esitä enää kritiikkiä muuta kuin oman puolueen jäseniä ja vaikuttajia vastaan. Milloin on vuorossa Tynkkynen, milloin Saarakka, milloin Immonen. Jos hän käyttäisi energiansa hallituksessa ajaakseen perussuomalaisille tärkeitä asioita voisi kaikki olla toisin.

Äänestä

Tässäkin soinin takki kääntyi. Nykyään ajatus EUn hajoamisesta on hänelle kauhistus ja hän on jopa vedonnut britteihin että pysyisivät EUssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penna Tervo kirjoitti:

"Suomen arvostetumpiin kuuluva historioitsija kuvaili EU-päättäjien viimeaikaista sähläystä ”jatkuvaksi omaan polveen ampumiseksi”. Euro luotiin hänen mukaansa alun alkaenkin ”huojuvalle perustalle, toiveunien fantasiakivijalan varaan”.

Myöhemmin virhettä on paikkailtu Kuisman tavanomaisiksi luonnehtimilla EU-metodeilla; ensin ”poliittisesti epäkorrekti todellisuus kieltämällä”, sitten ”epämääräisillä julistuksilla ja yhtä epämääräisillä byrokratiaohjelmilla” ja lopuksi ”rahaa liian myöhään ja vääriin paikkoihin syytämällä”.

Professorin mielestä on korkea aika tunnustaa yksi asia, vaikka se kuinka tekee Euroopan idean sisäistäneelle kipeää. Ei tarvitse olla Timo Soini huomatakseen, että missä EU, siellä ongelma."

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/paivitys/silmat-ummessa-eu-ei-ole-pyora

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu