Venäjän kieli

Minä olen venäläinen ja sitä mieltä, että Suomen pääkieliksi tulee määritellä venäjä ja ruotsi. Ja ennustan, että pitemmän päälle näin käykin. Suomi on niin kääpiökieli, ettei siitä hyödy nykyisessä kansainvälistyvässä maailmassa kukaan . Venäjä on iso kieli ja ruotsi taas anglo-saksinen kieli, jonka pohjalta on helppo oppia muitakin saman kieliryhmän kieli. Ja samalla pohjoisimman Euroopan tärkein kieli!
782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä aloitus!

Äänestä
  • Selvää pakkoruotsiprovoilua. Venäläinen voisi nostaakin venäjän kieltä, mutta vain ruotsinkielisen koulun käynyt on kyllästetty näillä "ruotsin pohjalta on helppo oppia muitakin saman kieliryhmän kieliä" ja "ruotsi on pohjoisimman Euroopan tärkein kieli".

    Euroopan tärkein kieli on englanti. Sen jälkeen voi aika vapaasti painottaa saksaa, ranskaa tai espanjaa, suuntautumisesta riippuen. Pohjolassa puhutaan hyvää englantia, joten skandinaavisen kielen osaaminen ei avaa sen enempää ovia. Itään suuntautuvat tarvitsevat Venäjää. Muista maailmankielistä arabia ja kiina tulevat myös kouluihin.

    Jotta näin laaja verkko saadaan katettua, tarvitaan vapaata kielivalintaa, erilaisia valintoja sekä maahanmuuttajien kotikielten vaalintaa. Sen sijaan pakkoruotsi ja pakkovenäjä ovat kuolleena syntyneitä ajatuksia.

    Äänestä

Islannin ainoa pääkieli on islanti, Tanskan on tanska, Saksan on saksa, Hollannin on flaami, Puolan on puola, Liettuan on liettua jne. Ja ne ovat myös maiden ainoita kansalliskieliä.

Ei KUKAAN noissa maissa kyseenalaista maansa kansallis- ja pääkieltä. On maat kuinka pieniä tahansa.

VAIN Suomessa surusvekot tekevät niin!

Äänestä
  • Ja USA:n pääkieli on amerikka, brasilian brasilia, Sveitsin sveitsi jne...

    Äänestä

Ruotsi ym. pohjoismaisen kielet suiomea lukuunottamatta ovat SAKSAN MURTEITA ! Saksa on EU'n suurin kieli, minkä avulla helpoiten voi KÄYDÄ KAUPPAA ja tehdä rahaa !

Äänestä

Tottakai, ruotsi ja venäjä ovat ainoat pääkielet Suomessa tulevaisuudessa. Suomenkieli on täysin turha. Ja tottakai useimmat osaavat englantiakin. Mutta suomenkielen hyödyn perustelemiseksi tarvitaan kyllä tosi vilkasta mielikuvitusta.

Äänestä

Jep, pysähtyi vanjakulttuurin levittäjä kevättalvella 1940 ja 1944. Nythän noita tulee pyytämättä tänne hissunkissun kun oma maa on niin romukunnossa, ihan niinkuin ruotsalaiset aikoinaan.
Kutsumattomat vieraat jäivät asumaan, kun hyvää hyvyyttään suomalaiset antoivat suojaa ja katon yöksi pään päälle. Ihan niin kuin Romanian mustalaiset nykyään, mutta samaa sukuahan ne ovat, ruotsalaiset ja mustalaiset.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


"Ryssä vain" kirjoitti:

Minä olen venäläinen ja sitä mieltä, että Suomen pääkieliksi tulee määritellä venäjä ja ruotsi. Ja ennustan, että pitemmän päälle näin käykin. Suomi on niin kääpiökieli, ettei siitä hyödy nykyisessä kansainvälistyvässä maailmassa kukaan . Venäjä on iso kieli ja ruotsi taas anglo-saksinen kieli, jonka pohjalta on helppo oppia muitakin saman kieliryhmän kieli. Ja samalla pohjoisimman Euroopan tärkein kieli!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu