Avomieheni on alkoholisti. Hän purkaa pahaa oloaan kaljaan, harvoin juo väkeviä. Mutta sitä kaljaa kuluukin enemmän kuin laki sallii! Hän kun on työttömänä ja päivät kotona, niin mikäs on tissutellessa. Minä käyn töissä ja elätän meidät.
Uhkasin jättää hänet viime viikolla ja pakkasin jo osan hänen tavaroistaan. Hän kuitenkin lupasi mennä hakemaan Antabus-reseptin ja tehdä kaikkensa, ettei menettäisi minua. Tämän hän sanoi perjantaina ja eilen oli jo juonut. Salaa tietenkin ja vain pieniä määriä, mutta huomasinhan minä sen heti. En kuitenkaan sanonut mitään, olin liian pettynyt ja liian surullinen... Nyt loppuivat säälipisteet ja saa mies oikeasti lähteä. Hänellä ei ole mitään paikkaa mihin mennä, mutta itsehän on valintansa tehnyt, kun vaihtoehtoina olivat joko minä tai alkoholi.
Kiitos kun sain purkautua!
Uhkasin jättää hänet viime viikolla ja pakkasin jo osan hänen tavaroistaan. Hän kuitenkin lupasi mennä hakemaan Antabus-reseptin ja tehdä kaikkensa, ettei menettäisi minua. Tämän hän sanoi perjantaina ja eilen oli jo juonut. Salaa tietenkin ja vain pieniä määriä, mutta huomasinhan minä sen heti. En kuitenkaan sanonut mitään, olin liian pettynyt ja liian surullinen... Nyt loppuivat säälipisteet ja saa mies oikeasti lähteä. Hänellä ei ole mitään paikkaa mihin mennä, mutta itsehän on valintansa tehnyt, kun vaihtoehtoina olivat joko minä tai alkoholi.
Kiitos kun sain purkautua!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaljankin lipittäminen passivoi. Riittävän kauan lipitettyä ei enää työnhaku tule mieleenkään, vaan luovuttaa. Kokemusta on.
Sääliminen, ymmärtäminen ja paapominen on aina juomisen mahdollistamista.
Jos et lujasti pidä valinta-asetelmaa, joko sinä tai alkoholi, niin pitkällä aikavälillä alkoholi ajaa joka tapauksessa ohi.
Tosin kukaan ei ole koskaan raitistunut pysyvästi toisen vuoksi, joten lusikat todennäköisesti menisivät jakoon kuitenkin.