http://muropaketti.com/the-pirate-bayn-estaminen-ei-vahentanyt-torrent-liikennetta
Euroopan suurimpiin internetpalveluntarjoajiin lukeutuva hollantilainen XS4All on julkaissut tilastoja, jotka paljastavat The Pirate Bayn estämisen vaikutuksia torrent-liikenteeseen. Tilastot ovat kuluvan vuoden tammikuun ja kesäkuun väliltä ja ylemmässä kuvassa punainen viiva osoittaa 1. helmikuuhun, jolloin hollantilaiset palveluntarjoajat joutuivat estämään pääsyn The Pirate Bayn sivulle.
Tilastoista näkee selvästi, miten torrent-liikenne ei ole vähentynyt lainkaan ja XS4Allin mukaan se on ollut jopa lievässä kasvussa. Samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös Amsterdamin yliopiston tutkijat, joiden mukaan The Pirate Bayn estämisellä ei ole ollut vaikutusta torrent-liikenteeseen.
Hollannin tapaus on jälleen yksi esimerkki siitä, miten laittomien kopioiden leviämisen vähentäminen voimatoimin on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.
Tästä voi suoraan vetää sitten sen johtopäätöksen, että on järkevämpää sallia piratismi kuin jahdata väkisin piraatteja. Piratismi antaa tekijöille edes tunnettavuutta, jolloin waretusta harrastava ihminen jopa ostaa myöhemmin hyväksi havaitsemansa tuotteen.
Pentit eivät tule koskaan voittamaan sotaa piratismia vastaan. Miksi käydä sellaista sotaa ylipäätään?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomikin esti pääsyn piratebay palveluun Elisan asiakkailta. No, sinnehän pääsee kirjoittamalla osoitteeksi www.piraattilahti.org. Myös the malaysian bay toimii. Ja piratebay ei ole ainoa torren-saitti maailmassa. On olemassa torrentz.eu, isohunt.com ja niin edelleen... Taistelu on toivotonta tekijänoikeusjärjestöille ja muille rahan ahneille toimijoille.
Piratismin rinnalla kulkee open source, jonka käyttäjät saavat tuotteensa laillisesti ilmaiseksi, vaikka kyseessä oikeasti on vain piratismin avoin muoto. Open spurcen käyttäjä ottaa esimerkiksi Gimpin ilmaiseksi, jolloin Adobe Photoshopin takana oleva Adobe ei saa edes nimeään tunnetuksi open sourcen käyttäjälle. Open source on kaupallisuudelle huomattavasti haitallisempi ilmiö kuin piratismi.
Open source on ilmiö joka ei tule poistumaan, päinvastoin se valloittaa koko ajan elintilaa pois kaupallisilta toimijoilta, jotka taas menettävät tuloja laillisen "piratismin" eli open sourcen takia.
Luulivatko oikeasti että vaikuttaa mihinkään tuo päätös?
En myöskään käsitä mikä noitten muka estojen tarkoitus oikeasti on. Olisiko kyse siitä että saadaan periaatepäätös estojen vaatimisesta ja joskus tulevaisuudessa estoja aletaan toteuttaa niin että ne ovat oikeasti tehokkaita ja estettäviä sivuja tulisi yhä lisää eri aihealueilta.
Estothan lähtivät liikkeelle lapsipornosuodatuksista ja silloin luvattiin ettei tule ikinä koskemaan mitään muuta sisältöä. No, nyt ollaan nähty miten silloiset lupaukset pitivät paikkaansa ja olen varma että rajoituksia tulee yhä lisää.
Nythän puuhataan jo nettipokeri ja muiden rahapelisivujenkin estämistä, kun verottaja ei saa omiaan pois peleistä.
Mikähän seuraavaksi kielletään? Tavallinen porno vai?
Kummallista, että Windows-urvelot yrittävät vaikka haittaverolla vääntää väkisin ILMAISEN tuotteen eli Linuxin maksulliseksi. Se mikä on ilmaiseksi yhteisön voimin luotu myös pysyy ilmaisena. Windows-käyttäjät maksavat jatkossakin Windowsista ja se on heidän ihan oma valintansa. Parempaa saa ilmaiseksi.
Linuxille ei koskaan tule hintaa ilmaisiin jakeluihin, eikä sille milloinkaan tule minkäänlaista veroa. Maksullinen Windows-maailma on ihan erikseen.
Netin kustannukset maksavat Windows-käyttäjät omaa typeryyttään. Me Linux-käyttäjät nautimme ilmaiseksi nekin hedelmät muiden kustannuksella.