Juokaa maitoa

Mutta muistakaa, että jokaista maitolasillista kohden kannattaa luukadon ehkäisemiseksi ottaa kalsiumia sitten jostain eri purkista. Mitä enemmän maitoa, sitä enemmän tarvitset kalsiumia. Näin kertoo kepuvapaa tutkimus: Maito lisää luukatoa!!!!!!!!!

ps Jopa piruja maalailee kepun seinille tämä kepun ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Voihan siinä toisinkin käydä, mutta kyllä kepun juoksut taitaa olla aika lopuillaan kuitenkin? En minä ainakaan ymmärrä, miksi kepu nousisi ainakaan sen takia, että se vaihtoi taas puheenjohtajansa henkilöön, jolla ei näytä olevan itse asiassa muuta sanottavaa kuin, ettei tässä nyt vielä ole ehtinyt kepun kannatusta nostaa. Millä tuo sössössöö kepun aikoo nostaa? Mitä uutta hänellä on tarjottavanaan?
954
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ookko vihreä kasvissyöjä.
Lienet !

Lihakin on sulle pahasta.
Työntekokin on pahasta.

Äänestä
  • Kasviksia, hedelmiä, kalaa kannattaa mielestäni syödä lihan lisäksi. Maito on hyvää, mutta harmi, että se aiheuttaa luukatoa. Fyysiseen työntekoon tarvitaan vahvat luut ja ei ne ole pahitteeksi henkisen työntekijöillekään. Joille suosittelenkin kuntosaliharjoittalua ym liikuntaa työn vastapainoksi. Ihminen kaipaa liikettä, olen sitä mieltä. Ja kalsiumia, että ihminen kestää sen liikkeen. Todella siis ikävää, että maidon juonti kuluttaa luustoa vahvistaa kalsiumia elimistöstä. Olenkin huomannut, että valistuneet ihmiset käyttävät ruokajuomanaan vettä.

    Mutta onpas se kepun tilanne nyt kinkkinen syksyä kohti mentäessä, kun mikään poliittinen barometri ei sille lupaa muuta kuin syrjään joutumista politiikan kentällä.

    Äänestä

  • Maidon juojille työn teko on pahasta. Ei kestä luusto.

    Äänestä

  • 25+8 kirjoitti:

    Kasviksia, hedelmiä, kalaa kannattaa mielestäni syödä lihan lisäksi. Maito on hyvää, mutta harmi, että se aiheuttaa luukatoa. Fyysiseen työntekoon tarvitaan vahvat luut ja ei ne ole pahitteeksi henkisen työntekijöillekään. Joille suosittelenkin kuntosaliharjoittalua ym liikuntaa työn vastapainoksi. Ihminen kaipaa liikettä, olen sitä mieltä. Ja kalsiumia, että ihminen kestää sen liikkeen. Todella siis ikävää, että maidon juonti kuluttaa luustoa vahvistaa kalsiumia elimistöstä. Olenkin huomannut, että valistuneet ihmiset käyttävät ruokajuomanaan vettä.

    Mutta onpas se kepun tilanne nyt kinkkinen syksyä kohti mentäessä, kun mikään poliittinen barometri ei sille lupaa muuta kuin syrjään joutumista politiikan kentällä.

    Mutta kalansyönti alkaa olla riskaabelia hommaa, kun kaivosjätteet saa nykyään laskea vaikka mihin?

    Äänestä

mattivaliomaitovanhanen ei ole tainnut saada tarpeeksi kalsiumia suhteessa juomaansa maitomäärään? On niin kumarainen, että selkäranka taitaa olla ihan muusina? Ja polviniveletkin niin hapertuneet, ettei kestäneet edes kepun puheenjohtajuutta?

Sanotaan, että vesi voitehista parahin. Olisiko se myös juomista terveellisin aikuiselle ihmiselle? Maito on niin ihmis- kuin eläinkunnankin nisäkkäiden ravintoa vain imetysvaiheessa.

Äänestä
  • Siksi Känää ei työhön saakkkaan, kun menee pian luut poikki.

    Ei kelpaa maidon runsas kalsium punikille.

    Äänestä

  • Hauraat luut punikil kirjoitti:

    Siksi Känää ei työhön saakkkaan, kun menee pian luut poikki.

    Ei kelpaa maidon runsas kalsium punikille.

    Eikä kepua saada enää voimiinsa, kun sillä on jo selkäranka poikki.

    Äänestä

Maidossa olet oikeassa ............ muu tekstisi osoittaa huonoa, ellei jopa ala-arvoista käytöstä. Lopputekstisi laskee ensimmäisten kommenttiesi tasoa ja antaa ymmärtää, että ravitsemusviisautesi on aivan yhtä tyhmää. Ethän sotke asioita toisiinsa, ethän, tai vaihtoehtoisesti pidä kaikki tietosi omanasi.

Äänestä
  • Voit kirjoitella sitä järkevämpää tekstiä itse sitten jahka taas ehdit.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


8+2 kirjoitti:

Mutta muistakaa, että jokaista maitolasillista kohden kannattaa luukadon ehkäisemiseksi ottaa kalsiumia sitten jostain eri purkista. Mitä enemmän maitoa, sitä enemmän tarvitset kalsiumia. Näin kertoo kepuvapaa tutkimus: Maito lisää luukatoa!!!!!!!!!

ps Jopa piruja maalailee kepun seinille tämä kepun ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Voihan siinä toisinkin käydä, mutta kyllä kepun juoksut taitaa olla aika lopuillaan kuitenkin? En minä ainakaan ymmärrä, miksi kepu nousisi ainakaan sen takia, että se vaihtoi taas puheenjohtajansa henkilöön, jolla ei näytä olevan itse asiassa muuta sanottavaa kuin, ettei tässä nyt vielä ole ehtinyt kepun kannatusta nostaa. Millä tuo sössössöö kepun aikoo nostaa? Mitä uutta hänellä on tarjottavanaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu