Oon ollut todella pahasti masentunut jo vuosia, ikää on 21.
Tällä hetkellä olen hakenut kouluun ja alkanut hoitaa asioitani, mutta en itseni takia, vaan muitten ihmisten takia sillä en halua että he joutuvat olemaan surullisia takiani, joten sen takia joudun raahaamaan itseäni väkisin vaikka voimia ei ole ollenkaan.
On todella mukavaa esittää että asiat kiinnostavat ja teko hymyä vääntää ja teko naurua ja esittää että kaikki on hyvin vaikka oikeasti mielessä pyörii kuolema ja itsari aamusta iltaan. En ole koskaan kertonut henkisistä sairauksistani kenellekkään sillä en jaksa vaivata muita ihmisiä paskalla elämälläni.
En haluaisi elää mutta muiden ihmisten takia on pakko.
Mieleni on niin turta että en edes osaa ajatella tunteellisesti enään, mielessäni ajatukset vaan pauhaa että " on pakko jaksaa että muilla ei tuu paha mieli "
Tällä hetkellä olen hakenut kouluun ja alkanut hoitaa asioitani, mutta en itseni takia, vaan muitten ihmisten takia sillä en halua että he joutuvat olemaan surullisia takiani, joten sen takia joudun raahaamaan itseäni väkisin vaikka voimia ei ole ollenkaan.
On todella mukavaa esittää että asiat kiinnostavat ja teko hymyä vääntää ja teko naurua ja esittää että kaikki on hyvin vaikka oikeasti mielessä pyörii kuolema ja itsari aamusta iltaan. En ole koskaan kertonut henkisistä sairauksistani kenellekkään sillä en jaksa vaivata muita ihmisiä paskalla elämälläni.
En haluaisi elää mutta muiden ihmisten takia on pakko.
Mieleni on niin turta että en edes osaa ajatella tunteellisesti enään, mielessäni ajatukset vaan pauhaa että " on pakko jaksaa että muilla ei tuu paha mieli "
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onko sulla hoitosuhde ja lääkitys? Minusta sun kanattaisi kertoa jollekkin läheisellesi masennuksestasi.
ei ole, en ole koskaan pystynyt menemään lääkäriin sillä en halua että minut leimataan mielisairaaksi
Et sinä ole mielisairas. Masennus on mielenterveyden häiriö, ja olen aivan varma, että saat apua. Tarvittaessa lääkitystä ja terapiaa eli ihan sitä, että pääset keskustelemaan mieltäsi painavista asioista.
Voisitko myös kertoa jollekkin läheisellesi. Jo se, että pukee ongelman sanoiksi helpottaa oloasi.
Muista myös, että elät itseäsi varten et miellyttääksesi muita.
tuosta leimautumisen pelosta, itsellänikin hyvin voimakkaana etenkin suhteessa vaativiin vanhempiin. Aikuisena ihmisenä sinä et ole muille tilivelvollinen siitä, vaikka hakisit apua, ei ole pakko kertoa kenellekään eikä tieto leviä terveysjärjestelmistä muualle. (Jos leviää, siinä on toimittu vastoin lakia.) Kannattaa hakea apua, on ainakin joku, jolle tilannetta avata turvallisesti ja alkaa eheytyä, mitä nuorempana ongelmiin puuttuu, sitä pienempi on kroonistumisen vaara. Tsemppiä!
masennustilat ovat nykyisin niin äärimmäisen yleisiä jokaisella terveysasemalla, ettei kukaan lääkäri tai muu alan ihminen sinua ala leimata. Olet vain yksi monista, vaikka itsestä oma tilanne vaikuttaakin yksilölliseltä tuskalta, jota muut eivät koe.
Ei tuo krooninen masennus johdu siitä, että ongelmaan ei ole tartuttu ajoissa.
Mutta kroonisen masennuksen kanssa oppii elämään.
Tiedän tunteen, pitkittyneen masennuksen kanssa on laahattu eteenpäin jo yli vuosikymmen. Olen vain suorittanut elämää, ja sisältä ollut aina täysin kuollut. esittänyt muuta kuin olen, vaikka todellisuudessa olisin vain tarvinnut lepopaikan ja hyvää hoitoa jo aikapäiviä sitten. Hoidan joten kuten pakolliset kuviot, mutta niiden ulkopuolella toimintakyky on täysi nolla. Vieraita en ole kutsunut käymään vuosiin, koska selviäisi ettei voimat riitä talouden hoitamiseen. Ulkonäöstä voinee arvailla ettei kaikki ole hyvin, muttei kukaan ole minua koskaan pysäyttänytkään ja kysynyt onko kaikki ok. Jotenkin tätä näytelmää on kuitenkin helpompi elää, kuin täydellistä mielenterveyskuntoutujan arkea. Ehkä sinun nuorempana kannattaisi koittaa hakea apua nyt, kuntoutua ja jatkaa sitten omannäköistä elämääsi. Luulen, että oloa helpottaisi jo paljon tuntemusten pukeminen sanoiksi, sen myöntäminen ettei kaikki ole hyvin. Jos elämässäsi on joku, jolle paljastaa syvimmätkin tunteesi anna mennä. Minulla ei tällaista henkilöä valitettavasti ole, enkä terapiaankaan jaksa hakeutua.
Onko sinulla mitään harrastuksia, jotka tuottavat mielihyvää? Tai olisiko joku harrastus, jota olet aina halunnut kokeilla?
Minulla on krooninen depis mutta teen päivän aikana paljon asioita, joista nautin. Työnnän sen masentuneen olon pois ja välillä on pitkiäkin aikoja, että olen lähes onnellinen.
Melankolisuus on osa minua ja se on ollut pakko hyväksyä. Lääkitys myös auttaa.
Mutta Ap. hakeudu ehdottomasti lääkäriin. Masennusta ei tarvitse hävetä ja apua on saatavilla.
Hurjasti tsemppiä ja voimia sinulle!
Säälittävä lusmu. mene töihin