etävanhemman ilmoitusvelvollisuus työvuoroista?

Hei,

Erosin 1,5 vuotta sitten, eromme sujui ihan rauhallisesti "ystävinä", saimme sovittua silloin asiallisesti ositukset, tavarat, lasten tapaamiset ym.
Aluksi lapsiin liittyvät asiat sujui hyvin, mutta sitten exä löysi uudet kumppani, ja siitä lähtien on ollut todella vaikeaa sopia milloin lapset menevät hänelle.
Exä tekee vuorotyötä hän saa työpaikaltansa koko vuoden työvuorot, mutta nyt hän ei suostu kertomaan todellisia vapaitansa. Toivoisin vain että lapset näkevät isäänsä vaikka kerran kuukaudessa vielä kun asumme samassa kylässä. Olisi tuo koulunkäynti helppoa molemmista kodeista. Mutta asioista sopiminen on yllättävän vaikeaa!!!
toisaalta varmaan olisi helpomaa antaa asian olla, mutta kun on tämä ihana yhteishuoltajuus niin en voi antaa asian vain olla. On kyseessä kuitenkin lasten oikeudesta nähdä isäänsä. Onko mielipiteitä?
20446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Eihän yhteishuollolla, oli sitten ihana tai vähemmän ihana, ole tapaamisten kanssa mitään tekemistä. Teette tapaamissopimuksen lastenvalvojan luona ja noudatatte sitä.

Äänestä

Joo, se tavallinen tarina siis. Uusi kumppani ei varmaan siedä lapsiasi ja on niistä mustasukkainen. Haluaa viettää miehen vapaat kahdestaan kuherrellen ;). Älä pakota tapaamisiin. Jos ei halua, niin sitten ei halua. Ja kyllähän isällä on myös oikeus lomailla ilman lapsia, teethän sinäkin niin.

Äänestä
  • Voiskohan mitenkään olla mahdollista että mies itsekkin haluaa viettää vapaitaan kuherrellen rakkaansa kanssa, tuskin häntä ollaan pakotettu kuhertelemaan?

    Äänestä

Nuu tuttu juttu! Näin se käy aina. Meillä oli ihana mies/isä, joka välitti lapsista ja oli paljon heidän kanssaan. Eron jälkeen myös oli lasten elämässä mukana monta kertaa viikossa.

Kunnes sitten uusi eukko ilmesty, niin siihen jäi lasten tapaamiset ja ihana isä... mies muuttui ilkeäksi, ei vastannut puhelimeen, ei ollut lapsille aikaa, ja minulle loppasi puhelimen kiinni usein. Mies muuttui niin täydellisesti että ei olisi uskonut samaksi ihmiseksi.

Uudet suhteet pilaa miehen kyllä totaalisesti, mikään ei onnistu enää ei lasten tapaaminen eikä asioista sopiminen. Elaritkin jäi maksamatta, joten pakko ilmoittaa sosuun ja ne otetiin suoraan palkasta.

En käsitä, miten ne uudet suhteet saa manipuloitua mihen ja muuttumaan niin perhettään vastaan, että omat ei merkitse enää mitään. Mies ei ilmesesti saa päättää omista asioista, vaan katkera uusio säätelee aikuisen miehen elämää.
Miehen ex perhe on niin niin suuri uhka, että heistä on päästävä eroon pikimiten.

Äänestä
  • Uudet suhteet saa miehen manipuloitua samalla tavalla kuin vanhat suhteet sai aikoinaan. Lapsilla, seksillä, rahalla, mökötyksellä.....kyllä sä lissu tiiät miten olet toiminut.....

    Äänestä

  • Minä en jaksa uskoa että mitkään uudet suhteet manipuloi ketään mutta siinä rakkauden huumassa unohtuu että minähän olen äiti/isä. Mutta kyllä tällaiset lapsensa unohtavat vanhemmat ovat vähemmistö erovanhempien joukossa. Vanhemmat jotka aidosti ja oikeasti välittävät lapsistaan niin haluavat tavata heitä myös sen jälkeen kun elämään on ilmestynyt uusi suhde.

    Äänestä

  • wilma60 kirjoitti:

    Minä en jaksa uskoa että mitkään uudet suhteet manipuloi ketään mutta siinä rakkauden huumassa unohtuu että minähän olen äiti/isä. Mutta kyllä tällaiset lapsensa unohtavat vanhemmat ovat vähemmistö erovanhempien joukossa. Vanhemmat jotka aidosti ja oikeasti välittävät lapsistaan niin haluavat tavata heitä myös sen jälkeen kun elämään on ilmestynyt uusi suhde.

    Samaa mieltä, että mies ei halua olla isä, jos uusi suhde manipuoloi hänet lapsiaan vastaan. Kunhan muistaa, ainakin meillä, että hänen naiset ei kuulu meidän elämään, emmekä me halua heitä kotiimme emmekä lasten elämää sotkemaan. Jos mies ei pysty lapsiaan näkemään ilman essuressuja, niin sitten mies ei halua ees olla isä.

    Äänestä

Itse olen ollut ns. uusioperheessä n.3v. Ja hankaluuksia on ollut monenmoisia. Entinen vaimo ja lapset kun kuvittelevat että elämä jatkuu samanlaisena kuin ennen eroa, eli isä on vain tätä perhettä varten ja jos näin ei tapahdu, niin mun eli uuden puolison syyllistäminen alkaa ja haukkuminen. Aivan kuin miehellä ei saisi olla oikeutta jatkaa elämää uudessa parisuhteessa ja yrittää sovittaa entistä ja nykyistä elämää yhteen. Tuntuu siltä et se on vain tässä tapauksessa naisen oikeus ja kaikki palvelee häntä ja hänen tarpeita. Meillä on myös mieheni kanssa yhteinen lapsi ja olen joutunut huolehtimaan lapsesta yksin, koska ex-vaimo ei pysty ottamaan vastuuta, vaan painostaa miestäni ja manipuloi. Leikkii avutonta ja kiristää milloin milläkin. Aivan kuin meillä olisi yhteinen mies joka ravaa kahden perheen välillä. Hänelle suodaan mahdollisuus olla viikonloppuisin ilman lapsia ja hellustella uuden miehen kainalossa. Me ei olla koskaan kahdestaan. Ja joskus kun mieheni on pyytänyt poikkeusta tapaamisista tai kuskaamisista. Alkaa mieletön haukkuminen, ettei hän välitä enää lapsistaan ja että minä olen vienyt lapsilta isän. Ja todellisuus on karumpi, että meidän lapsi on oikeasti jäänyt syntymästään asti paljon enemmän vaille ja olen joutunut joustamaan ja muuttumaan vaikka x-kirjaimeksi jotta elämä olisi helpompaa. Ja jos exälle on tullut äkillisiä menoja tai muuta ja itselläni on ollut sovittu meno, olen järjestänyt asiat niin että mieheni pääsee ottamaan vastuun ja itse joudun selviämään tavalla tai toisella omin nokkineni. Ja mitä enemmän peesaan ja hoidan osuuteni niin kuin vastuullinen vanhempi, sitä enemmän haukutaan. Lastani en kadu, mutta olen sitä mieltä, jos itselläni olisi ollut ymmärrystä olisin jättänyt väliin ja hankkinut lapsen lapsettoman miehen kanssa. Ydin perhe on erosta huolimatta aito oikea perhe ja kaikki muut on aivan toissijaisia. Nyt kun lapsemme on isompi on helpompaa. Ja tiedän että mieheni rakastaa omia lapsiaan valtavasti ja on ollut ja tulee olemaan hyvä isä. Taitapa ex-vaimokin tietää sen vallan mainiosti ja olisi hienoa jos hän ymmärtäisi suoda tämän myös meidänkin lapselle ilman meidän syyllistämistä. Että eipä ne uudet naiset ole niitä hirviöitä aina, taitaa olla nämä exät itsekkäitä, mulle kaikki heti ja aina ja yksinoikeudella.

Äänestä

Ota vastuu erostasi, äläkä kitise kuin pikkuinen lapsi. On päivän selvää että eron tullessa elämä muuttuu kaikin tavoin oli uutta naista tai ei. Ainakin on tervettä ottaa vastuu. Ja voisithan itsekkin hommata uuden miehen niin et kerkeäisi kyttäämään entisen puolison elämää ja tekoja tai tekemättä jättämisiä. Kyllä siinä vaiheessa viimeistään kun ero on tullut, olet ollut tietoinen että mahdollisesti elämä jatkuu uusien kumppaneitten kanssa. Ja on selvää että entinen ja nykyinen elämä täytyy sovittaa ja priorisoida. Ethän voi ajatella että jompi kumpi olisi enemmän tai vähemmän tärkeää miehellesi. Ja teillähän on tapaamissopimukset, ymmärtääkseni hän ei ole tilivelvollinen sinulle enään vapaistaan. Ainoastaan lapsilleen. Oletko sitä mieltä että miehesi pitäisi elää vain sinulle ja lapsille? Miehesi täytyy huomioida lastesi lisäksi myös uudesta suhteestaan mikäli mielii elämässä eteenpäin. Ja aikaa kun kuluu jokaisen täytyy sopeutua! Ja uuden suhteen arkistuessa, miehesi varmasti on enemmän lapsiesi kanssa.

Äänestä

Uudet suhteet ne tekee kaiken aina niin hankalaksi, ihan tahallaan. He pelkäävät koska exä on suurin uhka, ja exillä on valttikortit käsissä, ne lapset. Mies ei ikinä unohda omaa perhettään, vaikka hyksä tekee kaikensa että jättäisi.

Erittäin säälittävää, mutta katkeruus tekee kaikkea.

Äänestä
  • Todellakin katkeruus tuntuu tekevän kaikkea, mutta sille ex-puolisolle. Minä exänä en käytä lapsiani minään "valttikorttina" entistä puolisoani kohtaan. Lapset ovat ihania ihmisiä, eivät mitään pelinappuloita. Hävettää niiden äitien puolesta jotka asettavat lapsensa ikävään välikäteen isäänsä vastaan eron tultua.

    Äänestä

  • Ei valttikortteja kirjoitti:

    Todellakin katkeruus tuntuu tekevän kaikkea, mutta sille ex-puolisolle. Minä exänä en käytä lapsiani minään "valttikorttina" entistä puolisoani kohtaan. Lapset ovat ihania ihmisiä, eivät mitään pelinappuloita. Hävettää niiden äitien puolesta jotka asettavat lapsensa ikävään välikäteen isäänsä vastaan eron tultua.

    Samat sanat, mutta se miehen nyksä voi käyttää.
    Totta tuokin, että äitejä hävettää että mies vaihtaa lapset ja sitten joutuu lapset hylkäämään. Vaikka meillä niin kävi, niin onnkeis olin minä joka ei hylännyt lapsia. Aina ovat läheisiä edelleenkin, mutta isä lapsensa menetti kun uskoi naistensa juttuihin, että lapset pitää hylätä.

    En voisi kuvitellakaan että mies toisi naisensa meille sen jälkeen mitä nainen on tarkoituksella tehnyt, vei lapsilta isän jaesti häntä häkemästä heitä. Aika sairasta. En halunnut että lapseni näkee sellaista naista jottei samastu siihen. Kun eivät ole olleet naisen kanssa tekemisissä, ovat todella loistavia lapsia.

    Äänestä

  • Voih! Noh voih ku exile nuo nyxät on niitä uhkia. Kuka on sanonu et entisen suhteen lapset olisivat uhkia. Nyksäthän ottavat puoli miestä, ei edes kokonaista, mut mikään ei exille riitä, ne kun ei halua antaa entisestä ukosta yhtään. JUU! Kasvakaa aikuisiksi joskus!

    Äänestä

  • DIIPADAAPA kirjoitti:

    Voih! Noh voih ku exile nuo nyxät on niitä uhkia. Kuka on sanonu et entisen suhteen lapset olisivat uhkia. Nyksäthän ottavat puoli miestä, ei edes kokonaista, mut mikään ei exille riitä, ne kun ei halua antaa entisestä ukosta yhtään. JUU! Kasvakaa aikuisiksi joskus!

    No onhan ne, sehän näkyy uusion käyttäytymisessä, kun hän niin kovasti ajaa heitä eroon isästään. Haukkuu hirveiksi, inhoaa heitä ym ym. ja sekös jos mikä kuvstaa uhkaa ja pelkoa.
    Katsos he eivät ymmärrä, että lapset ovat rakkaimmat miehelle, ei tämä perheenrikkoja.

    Äänestä

  • meille ie tulla kirjoitti:

    Samat sanat, mutta se miehen nyksä voi käyttää.
    Totta tuokin, että äitejä hävettää että mies vaihtaa lapset ja sitten joutuu lapset hylkäämään. Vaikka meillä niin kävi, niin onnkeis olin minä joka ei hylännyt lapsia. Aina ovat läheisiä edelleenkin, mutta isä lapsensa menetti kun uskoi naistensa juttuihin, että lapset pitää hylätä.

    En voisi kuvitellakaan että mies toisi naisensa meille sen jälkeen mitä nainen on tarkoituksella tehnyt, vei lapsilta isän jaesti häntä häkemästä heitä. Aika sairasta. En halunnut että lapseni näkee sellaista naista jottei samastu siihen. Kun eivät ole olleet naisen kanssa tekemisissä, ovat todella loistavia lapsia.

    Älä vääristele minun sanojani. Minä puhuin itsestäni, en yleistänyt äitejä, enkä tarkoittanut uusia puolisoita.
    Meillä ex-mieheni ei hylännyt lapsiaan mihinkään, vaikka me aikuiset erosimme. Eikä ole hylännyt vaikka on uudelleen parisuhteessa ja tehnyt lisää lapsia perheeseensä. Hän on edelleen ihana ja vastuuntuntoinen isä, rakastaa kaikkia lapsiaan valtavasti.
    Vastasin sinun kirjoitukseesi nimimerkkiin "katkerat nyksät", viittasin sinuun, joka kirjoitit exillä olevan valttikortiti = lapset. Ja sinun kirjoituksistasi on tullut ilmi monta kertaa että, olet lapsillasi hävyttömästi pelannut ex-miestäsi vastaan, käyttänyt heitä pelinappuloina omassa sodassasi.

    Äänestä

Täytyy tämän "meille ie tulla" kirjoittajan olla todella katkera tyyppi. Tätä samaa -meille ei nyxillä ole mitään tulemista- juttua hokenut jo vaikka kuinka kauan ja kaikilla palstoilla. Kirjoitustapa ja katkeruus paljastaa. Koitahan ottaa itseäsi niskasta kiinni ja jatkaa elämääsi.

Ja ihan pakko kysyä, noin yleisesti, että onko isä ollut hyvä isä kotona ollessan, kun on ne mussukat kuskannut kouluun, harrastuksiin, kavereilleen ja tuupaannut vielä satasen kouraan silloin tällöin. Hyvä isä on ollut, kun on tenavien polkupyörät korjattu, ja uudet harrastusvälineet ostettu. Tätäkö on olla hyvä isä?

Koska vain nämä asiat muuttuu, kun isä muuttaa pois. Saa ex-vaimo ihan itsekseen kuskailla ja ostella... ihan omilla tuloillaan valtavan valituksen kera miten isä on lapsensa hylännyt.

Kun ei exä enää pääse ylihintaisia kynttilöitä tai muovikippoja ostelemaan syytetään ex-miestä lasten hylkäämisestä. Ei kanna mies rahaa taloon, jotta naapureille päästään kehumaan uusilla hankinnoilla. Surkea mies, lastensa hylkääjä.

Se on kuulkaa exät semmonen juttu, että niin makaa kun petaa. Kyllä ne miehetkin joskus huomaa jos heidän paikkansa taloudessa on pelkästään rouvan ja lasten rahoittaja ilman kiitosta, ilman vastapalveluita. Tai no... kiitos joskus muodossa: kiitos kun teit, mutta olisit sitten tehnyt edes kunnolla.

Joten exät, miettikäähän mitä teitte tai mitä jätitte tekemättä. Avatkaa suuret suunne vasta sen jälkeen. Eroon tarvitaan aina molemmat aviopuolisot, ei siitä lähdetä kevein perustein, ei edes kolmannen osapuolen takia.

Kyllä juttu on näin.

Äänestä
  • Joskus eron ei tarvi kuin ylimääräinen ihminen, joka epätoivoisena rikkoo toisten perheen. Kolmas on aina liikaa, ja sen tietää myös se kolmas.. mutta ilkeys on heistä ihanaa,varsinkin kun lapsiin sattuu..

    Äänestä

  • kyllä näin on kirjoitti:

    Joskus eron ei tarvi kuin ylimääräinen ihminen, joka epätoivoisena rikkoo toisten perheen. Kolmas on aina liikaa, ja sen tietää myös se kolmas.. mutta ilkeys on heistä ihanaa,varsinkin kun lapsiin sattuu..

    Ero on aina puolisoiden välinen asia. Jos "ylimääräinen" on tullut kuvioihin mukaan, se on sen puolison valinta kenelle tämä lisä on tullut. Onnelliseen, toimivaan ja hyvään parisuhteeseen ei kolmatta tule.

    Äänestä

  • No no kirjoitti:

    Ero on aina puolisoiden välinen asia. Jos "ylimääräinen" on tullut kuvioihin mukaan, se on sen puolison valinta kenelle tämä lisä on tullut. Onnelliseen, toimivaan ja hyvään parisuhteeseen ei kolmatta tule.

    Puolustajia kyllä riittää perheenrikkojille, mutta ei koskaan lapsille! Ikävä asenne, että lasten elämä ei merkitse yhtään mitään monelle. Kunhan perheenrikkojat saa sen minkä haluaa, viis lapsista.

    Äänestä

  • meillä ei suvaita pe kirjoitti:

    Puolustajia kyllä riittää perheenrikkojille, mutta ei koskaan lapsille! Ikävä asenne, että lasten elämä ei merkitse yhtään mitään monelle. Kunhan perheenrikkojat saa sen minkä haluaa, viis lapsista.

    Lissu, olet itse perheenrikkoja. Olet rikkonut omien lastesi perheen ja nyt yrität kovasti sabotoida ja rikkoa toisten perheitä. Mukaanlukien entisen miehesi, joka ymmärrettävistä syistä elää nyt toisen kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Venda kirjoitti:

Hei,

Erosin 1,5 vuotta sitten, eromme sujui ihan rauhallisesti "ystävinä", saimme sovittua silloin asiallisesti ositukset, tavarat, lasten tapaamiset ym.
Aluksi lapsiin liittyvät asiat sujui hyvin, mutta sitten exä löysi uudet kumppani, ja siitä lähtien on ollut todella vaikeaa sopia milloin lapset menevät hänelle.
Exä tekee vuorotyötä hän saa työpaikaltansa koko vuoden työvuorot, mutta nyt hän ei suostu kertomaan todellisia vapaitansa. Toivoisin vain että lapset näkevät isäänsä vaikka kerran kuukaudessa vielä kun asumme samassa kylässä. Olisi tuo koulunkäynti helppoa molemmista kodeista. Mutta asioista sopiminen on yllättävän vaikeaa!!!
toisaalta varmaan olisi helpomaa antaa asian olla, mutta kun on tämä ihana yhteishuoltajuus niin en voi antaa asian vain olla. On kyseessä kuitenkin lasten oikeudesta nähdä isäänsä. Onko mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu