joka kiinnitti huomion kirjahyllyssä... olkoon tämä samalla ensimmäinen avaukseni koskaan tälle palstalle (ja hyvin mahdollista, että samalla kertaa viimeinen).
"MUTA ON VAIN MUTAA
Monet kokevat elämänsä tuhoutuneen sellaisten tuskallisten ihmissuhteiden ja tilanteiden seurauksena, joita he eivät ole voineet muuttaa tai ohjailla.
Kun koemme jotain epämiellyttävää tai ryhdymme ihmissuhteeseen, joka vahingoittaa meitä tai ei suju toiveittemme mukaan, esitämme tilanteesta monia tulkintoja. Päättelemme epämiellyttävän tilanteen kertovan jotain meistä itsestämme - niinpä meidän pitää taistella muuttaaksemme tilanteen, jotta arvokkuutemme säilyisi. Päätämme pitää jotakuta vihollisenamme ja vahvistamme puolustustamme. Luulemme aina tulevamme hylätyksi ja uskomme, ettemme koskaan rakastu uudestaan.
Tällaiset uskomukset ja tulkinnat tilanteesta saavat meidät juuttumaan mutaan. Niiden takia emme pääse etenemään, ne saavat meidät tuntemaan olomme likaiseksi. Meistä tuntuu, että meitä on haavoitettu, kohdeltu kaltoin. Ne kuiskuttavat, että meidän tulisi kostaa. Toistelemme näitä ajatuksia mielessämme. Jos uskomme niihin ja toimimme niiden perusteella, emme pysty olemaan tietoisia siitä, mitä nykyhetkessä todella tapahtuu ja millaiset ovat senhetkiset mahdollisuutemme. Lisäksi emme ymmärrä, että muta on vain mutaa.
[Henkilön nimi] saattoi rauhallisin mielin oleskella kaikenlaisissa olosuhteissa, koska hän ei kehitellyt niistä mitään uskomuksia tai tulkintoja. Hän oli juuri siellä, missä oli, koki kaiken suoraan. Muta ei ollut pahaa eikä saastaista. Se oli vain mutaa. Kuljettuaan mudassa hän saapui ruohoniitylle. Ruoho ei ollut taivaallista, se oli vain ruohoa. Syksyllä ruoho kuoli, koska sen oli aika kuolla. Ruohon kuolema ei johtunut siitä, että ankara talvi olisi rankaissut ruohoa. Talven jälkeen ruoho nousisi taas.
Monetkaan meistä eivät pysty tällä tavoin kohtaamaan elämän erilaisia olosuhteita ja tapahtumia. Yritämme sen sijaan muuttaa mutaa puhtaaksi vedeksi. Saapuessamme ruohoniitylle pyrimme pitämään sen vihreänä pakkasellakin. Pelkäämme elämän tarjoamaa uutta maastoa emmekä osaa vain liikkua sitä kohti.
Sama pitää paikkansa ihmissuhteissamme. Juutumme miettimään jotain tilannetta, jolloin meitä on kohdeltu väärin, emmekä suostu luopumaan ajatuksesta. Meitä harmittaa, ettemme pystyneet ohjailemaan tilannetta jonka seurauksena meistä nyt tuntuu avuttomalta. Mitä me oikein voimme ohjailla? Tarkoittaako kykenemättömyytemme ohjailla tätä käsittämätöntä maailmaa sitä, että olisimme avuttomia tai hölmöjä? Voisimmeko tarkastella tuntemaamme tuskaa ja ihanuutta toisella tavalla?
Tehdessämme [...niinpä niin...] huomaamme yhä selvemmin, että muta on vain mutaa. Se ei ole olemassa halveksuakseen, rasittaakseen tai pysäyttääkseen meitä. Se on osa matkaamme, kävelemme sen poikki ja jatkamme eteenpäin."
"MUTA ON VAIN MUTAA
Monet kokevat elämänsä tuhoutuneen sellaisten tuskallisten ihmissuhteiden ja tilanteiden seurauksena, joita he eivät ole voineet muuttaa tai ohjailla.
Kun koemme jotain epämiellyttävää tai ryhdymme ihmissuhteeseen, joka vahingoittaa meitä tai ei suju toiveittemme mukaan, esitämme tilanteesta monia tulkintoja. Päättelemme epämiellyttävän tilanteen kertovan jotain meistä itsestämme - niinpä meidän pitää taistella muuttaaksemme tilanteen, jotta arvokkuutemme säilyisi. Päätämme pitää jotakuta vihollisenamme ja vahvistamme puolustustamme. Luulemme aina tulevamme hylätyksi ja uskomme, ettemme koskaan rakastu uudestaan.
Tällaiset uskomukset ja tulkinnat tilanteesta saavat meidät juuttumaan mutaan. Niiden takia emme pääse etenemään, ne saavat meidät tuntemaan olomme likaiseksi. Meistä tuntuu, että meitä on haavoitettu, kohdeltu kaltoin. Ne kuiskuttavat, että meidän tulisi kostaa. Toistelemme näitä ajatuksia mielessämme. Jos uskomme niihin ja toimimme niiden perusteella, emme pysty olemaan tietoisia siitä, mitä nykyhetkessä todella tapahtuu ja millaiset ovat senhetkiset mahdollisuutemme. Lisäksi emme ymmärrä, että muta on vain mutaa.
[Henkilön nimi] saattoi rauhallisin mielin oleskella kaikenlaisissa olosuhteissa, koska hän ei kehitellyt niistä mitään uskomuksia tai tulkintoja. Hän oli juuri siellä, missä oli, koki kaiken suoraan. Muta ei ollut pahaa eikä saastaista. Se oli vain mutaa. Kuljettuaan mudassa hän saapui ruohoniitylle. Ruoho ei ollut taivaallista, se oli vain ruohoa. Syksyllä ruoho kuoli, koska sen oli aika kuolla. Ruohon kuolema ei johtunut siitä, että ankara talvi olisi rankaissut ruohoa. Talven jälkeen ruoho nousisi taas.
Monetkaan meistä eivät pysty tällä tavoin kohtaamaan elämän erilaisia olosuhteita ja tapahtumia. Yritämme sen sijaan muuttaa mutaa puhtaaksi vedeksi. Saapuessamme ruohoniitylle pyrimme pitämään sen vihreänä pakkasellakin. Pelkäämme elämän tarjoamaa uutta maastoa emmekä osaa vain liikkua sitä kohti.
Sama pitää paikkansa ihmissuhteissamme. Juutumme miettimään jotain tilannetta, jolloin meitä on kohdeltu väärin, emmekä suostu luopumaan ajatuksesta. Meitä harmittaa, ettemme pystyneet ohjailemaan tilannetta jonka seurauksena meistä nyt tuntuu avuttomalta. Mitä me oikein voimme ohjailla? Tarkoittaako kykenemättömyytemme ohjailla tätä käsittämätöntä maailmaa sitä, että olisimme avuttomia tai hölmöjä? Voisimmeko tarkastella tuntemaamme tuskaa ja ihanuutta toisella tavalla?
Tehdessämme [...niinpä niin...] huomaamme yhä selvemmin, että muta on vain mutaa. Se ei ole olemassa halveksuakseen, rasittaakseen tai pysäyttääkseen meitä. Se on osa matkaamme, kävelemme sen poikki ja jatkamme eteenpäin."
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olipa ajauksia herättävä kirjoitus.
Itselläni on se paha vika, että jos jotakin tulee, on niin vaikea vihaa ja suuttumusta laannuttaa. En kertakaikkiaan pysty siihen vaan viha vaan pään sisällä saa uudet hirmuiset mittasuhteet.
Se on tosi rasittavaa ja häiritsee yhä enemmän ja enemmän elämääni.
Mitä tälle voisi tehdä?
Nostelenpa tämän vaikka unilukemiseksi.
Mitä peetä? Muta on siksi että se haluaa tukahdutta meidät, ehkäpä tahtomattaan. Pitkät rimpsut taas muka ymmärrystä. Voi elämä!
Välillä tuntuu että aika moni on jäänyt kiinni siihen kehitysvaiheeseen jossa kuvittelee olevansa maailman napa. Jos jotain ikävää tapahtuu on se suunnattu suoraan itseä vastaan, oli se sitten ruuhka maantiellä tai ihminen joka ei huomioinut. Useimmiten asiat vain ovat mitä ovat eikä meillä ole siihen mitään vaikutusta. Tietysti on asioita joihin jokainen voi itsessään vaikuttaa, mutta se ei tarkoita että maailma alkaisi pyöriä haluamallamme tavalla. Voit pyöriä mukana holtittomasti tai harata kynsin hampain vastaan; se pyörii sittenkin.
onhan se ymmärrettävää kuitenkin, kun jokainen kuitenkin siinä omassa lätäkössään yrittää astella niin, ettei jalat kastu
vaikka ne kastuu kuitenkin
kehitysvaihe :)
Tuo teksti pitää täysin paikkansa. Elämässä on näitä oppiläksyjä. Pitää oppia vain ajalehtimaan kiinnittymättä tai kiinnittämättä itseään liikaa keneenkään tai mihinkään.
Tärkein läksy on se, että muut ihmiset elävät elämäänsä valitsemallaan tavalla ja itse elää kuten elää. Vastuussa ei ole muiden valinnoista.Jotain opastusta ja kasvatusta voi jälkikasvulleen antaa. Jokainen on lopulta kuitenkin yksin oman itsensä ja ajatusmaailmansa kanssa. Tämä on helpottavaa ja vapauttavaa. Ajatusta täytyy vain hioa päivittäin ja irrottautua kaikesta mudasta. Tämä on todella vapauttavaa. : )
en jaksa nyt ajatella liian syvällisesti. Kärsin niin ikävästä.