kannattaako kyyhkymetsälle lähteä jos ei ole kuvia?en ole ollut ennen kyyhkymetsällä.sen tiedän että piilossa pitää olla.
kyyhkystys
metsästäjä
91958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kuvat suinkaan pakollisia ole, eikä ne heti jahtikauden alussa välttämättä toimikaan toivotulla tehokuudella, myöhemmin syksyllä kyyhkyt hakevat parviin herkemmin.
Etsi hyvä ruokamaa eli herne, vehnä tai ruismaa, jossa lintuja näkyy käyvän. Lakoon painuneet/puidut maat sekä yleensä hyviä. Lintuja seuraamalla löytää helposti niiden lepopuut aukeiden reunoilta. Sitten hyvä naamioituminen maastoon, kasvosuoja ehdottoman hyvä, ja eikun kytikseen.
Niin kysykää mielellään maanomistajalta lupa, jos olette menossa pyyntiin lako peltoon. Sitten tietenkin voin käydä antamassa omistajalle muutaman linnun "palkioksi". Itse ole tehnyt näin ja osottautunut hyväksi jutuksi. Tästä jää hyvä mieli pyytäjlle ja varmasta maanomistaja muistaa seuraavalla vuonna.
Harkittuja laukauksia :)
Eli lepopuiden alta niitä puluja saa myös, ei tarvita kuvia. Pellon reunaan vaan ja hyvin piiloon, kuitenkin yritä löytää paikka josta näkyy lepopuihin. Käy katsomassa jo etukäteen paikat valmiiksi, jotta näet missä puissa kyyhkyjä on tai mistä niitä lähtee, niin osaat heti alusta oikealle paikalle.
Mites jos aukealle lepopuiden tuntumaan heittelee vaikka ihan kaupasta ostettuja herneitä. Voisko toimia?
joo vois se toimia mut pitää ostaa aika paljon niit herneitä mut halvemmalla pääsee jos heittää esim kauraa
Kyllä toimii mikäli kyyhkyset muutenkin käyvät maassa niillä kohdin,mihinkään heinikkoon tai ojan pientareelle niitä turha roiskia. Jos yksikin kyyhkynen löytää herneet,pian niitä enemmänkin. Nyt tosin ovat metsässä mustikassa mutta kyllä ne sieltä muutamassa päivässä tulee pelloille... Elleivät oo jo hernepelloissa.
Kuvien käyttäminen ja niiden tehokkuus on yliliioiteltuja, eikä niitä mielestäni edes tarvitse. Meidän metsästysmailla pääsee lepopuiden alta ampumaan niin paljon kun lompakko sietää
ei niitä kuvia tartte...katot vaan mistä kyyhkyt lentelee. Esim. viime vuonna en ollu seurannu yhtään mistä lentävät..mentiin sit vaan yhteen paikkaan ja siellä sattu lentään, eli ei muuta kuin ojaan ja ampuu ja kokoajan niitä tuli vaan lisää. Huom! ei ollu muuta kuin maastopuku, ei mitään kasvosuojia aina tarvita.
Kuvilla saat keskitettyä kyyhkyset tiettyyn paikkaan. Ainakin kuvilla saat kyyhkyt kiekkaamaan passipaikkasi läheltä.