Minulla on arvioverotusta ulosotossa. Pääseekö niistä mitenkään eroon, muuten kuin maksamalla.
Verotus on vanhaa arvioperusteista, ja paikoin yli 200% silloisesta liikevaohdostani.
Vanheneeko verovelka koskaan?
Olen ollut työttömänä ja työtarjouksista olen kieltäytynyt, koska on tuota verovelkaa ulosotossa ja palkka menisi siihen turhaan. Muuta velkaa ei ulosotossa ole, olen kaikki velkani aina maksanut pois, sillä moraalini ei sallisi olla kenellekkään oikeasti velkaa.
Verotus on vanhaa arvioperusteista, ja paikoin yli 200% silloisesta liikevaohdostani.
Vanheneeko verovelka koskaan?
Olen ollut työttömänä ja työtarjouksista olen kieltäytynyt, koska on tuota verovelkaa ulosotossa ja palkka menisi siihen turhaan. Muuta velkaa ei ulosotossa ole, olen kaikki velkani aina maksanut pois, sillä moraalini ei sallisi olla kenellekkään oikeasti velkaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
niin,
kannattaisiko korjata ne arvioverotukset ? Varsinkin jos poikkeeaa noin paljon.
Arvioverotukset on ajalta, jolloin olin vakavasti masentunut ja kirjanpito jäi tekemättä. Yritys oli kuitenkin kaupparekisterissä 2007-2008 (jolloin en tehnyt kirjanpitoa ja liiketoiminta oli vähäistä). Koitin kirjanpitoa kasata jälkikäteen vuonna 2010, mutta se ei onnistunut ilman kuitteja ja nyt se ei kelpaa verottajalle, verottajan mielestä olen harrastanut kuititonta kauppaa tuhansilla kuukaudessa 2v ajan vaikka myynti oli olematonta.
Eli arvioverotus on vuodelta 2007-2008 ja nyt tulee UO:lta noita lappuja taas, kun verottaja uusii vaateitaan. Tänään tipahti kesäkuun 2007 arvioverotus eli. 900Eur siihen verottajan sakkoverot ja muut rangaistusmaksut päälle (sekö korot).
Muita velkoja ei ole, sillä ne maksoin pois edellisen kahden vuoden aikana suoraan velkojille (mm. yrittäjäeläkkeet, laskut, sairaalakulut yms.)
Veroja on yhteensä ulosotossa 40000 Euron pintaan. Ja pääosin kaikki arvioverotusta ja erilaisia verottajan sakkoja ja maksuja.
Eikö verotus vanhene 5 vuoden aikana ?
Verotusoikeus verottajalla vanhenee 5 vuodessa, mutta jo maksuunpannut verot eivät vanhene ikinä.
Ilman kirjanpitoaineistoa aika mahdotonta oikaista verotusta. Todistustaakka on verovelvollisella, verottaja voi periaatteessa esittää mitä haluaa.
Aikaa on jo kulunut liikaa, olet hiljaisesti jo hyväksynyt verotuksen. Oikaisu pitää tehdä 3 vuoden kuluessa verokauden päättymisestä.
Eli on parasta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja maksella verovelka pois, sillä siitä pääsee eroon.
Mitään kiksejä sinäkin saat valehtelemalla täällä? Verot vanhenee 5 vuodessa
"Olen ollut työttömänä ja työtarjouksista olen kieltäytynyt, koska on tuota verovelkaa ulosotossa ja palkka menisi siihen turhaan. Muuta velkaa ei ulosotossa ole, olen kaikki velkani aina maksanut pois, sillä moraalini ei sallisi olla kenellekkään oikeasti velkaa."
Kannattaa mennä töihin, ei se ulosottomies koko palkkaasi vie. Voit yrittää sopia ulosoton kanssa järkevän maksusuunnitelman, jota pystyt varmuudella noudattamaan ja maksut eivät kuormittaisi liikaa omaa toimeentuloasi.
Työttömänä ei kovin kaksista ja leveää se elämä pitemmän päälle ole muutenkaan, eläketurvakin jää vaatimattomaksi.
Korkea moraalisi velvoittaa maksamaan verovelan pois, jonka olet joskus jäänyt yhteiskunnalle velkaa.