Postilaatikostani tupsahti keskiviikkona jälleen uusi Päivämies ja sen välissä oleva Siionin Lähetyslehti.
Siionin Lähetyslehdessä oleva artikkeli "Kuinka Jumala puhuu ajassamme?" herätti runsaasti kysymyksiä.
Jutun mukaan Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassa tunnossamme.
Itse ajattelen niin, että omatuntomme on opittua. Jos emme ole koskaan kuulleet Jumalasta, tai raamatun teksteistä, onko omatuntomme sittenkin Jumalan puhetta?
Jutussa sanotaan myös, että ihminen on tiedostamattaankin täysin riippuvainen Luojansa huolenpidosta. Hän on muutosten keskellä hämmentynyt, tuntee pelkoa ja turvattomuutta ja kaipaa yhteyttä Luojaansa, vaikka ei sitä itse ymmärräkkään.
Voiko sellainenkin ihminen kokea Jumalan huolenpitoa, joka ei onnistunut elämässään. Hänen elämänsä on ollut pelkkää riutumista ja kitumista. Kaikkien ihmisten elämä ei ole yhtä hyvä. Kuinka sellainen ihminen voi kokea edes huolenpitoa, jonka elämä on ollut jatkuvaa kärsimystä?
Ja jutusta lisää:
Vaikka Jumala on sallinut eksytyksen hengen lisääntyä (2. Tess. 2:11), hän edelleen kutsuu ihmisiä yhteyteensä.
Onko tällainen Jumala aidosti huolehtiva, joka sallii ihmisten eksyä?
Suurin osa eksyy ja tämä kaikki tapahtuu Jumalan sallimuksesta! Vai onko ihmiset lisänneet tällaisen raamattuun vain siksi, että kaikki eivät vain taivu uskomaan siten, kuin opetetaan ja se selitetään sitten Jumalan sallimuksena?
Jatkuu:
Jumala ei ole luonut ihmistä sattuman johdateltavaksi, vaan hän tunsi elämän polkumme ennen, kuin olimme syntyneetkään (Ps.139:16).
Siis että mitä? Jumala siis tietää jo alusta alkain, millainen elämä kullakin on, eli ketkä pääsee taivaaseen ja ketkä ei! Tähän kaatuu mun ymmärrykseni...
Oma elämäni on ollut jatkuvaa riutumista. Olin sairaan ujo skidinä. töiden haku ei luonnistunut. tuli pitkä työtön jakso, joka on yhä rasitteena.
Nykyään luuriin tarttuminen ei ole enää niin hankalaa, mutta sen sijaan pitkän työttömysputken selittäminen on tosi vaikeaa haastatteluissa. Uskon, että usein työpaikka kariutuukin tuohon. Olen saanut vain pätkätöitä. Kaverit tuntuvat saavan helposti vakiduuneja ja kaikki mun ikäiset ovat jo vähintään ansioituneita omissa töissään. Saavat kunnon liksaa, iso osa naimisissa jne.
Ite vain rämmin samassa suossa, missä pari kymmentä vuotta sittenkin. Eikä ole ylöspääsystä tietoa. Tämä kaikki Jumalan johdatusta?
Vai onko Jumalaa sittenkään olemassa?
Siionin Lähetyslehdessä oleva artikkeli "Kuinka Jumala puhuu ajassamme?" herätti runsaasti kysymyksiä.
Jutun mukaan Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassa tunnossamme.
Itse ajattelen niin, että omatuntomme on opittua. Jos emme ole koskaan kuulleet Jumalasta, tai raamatun teksteistä, onko omatuntomme sittenkin Jumalan puhetta?
Jutussa sanotaan myös, että ihminen on tiedostamattaankin täysin riippuvainen Luojansa huolenpidosta. Hän on muutosten keskellä hämmentynyt, tuntee pelkoa ja turvattomuutta ja kaipaa yhteyttä Luojaansa, vaikka ei sitä itse ymmärräkkään.
Voiko sellainenkin ihminen kokea Jumalan huolenpitoa, joka ei onnistunut elämässään. Hänen elämänsä on ollut pelkkää riutumista ja kitumista. Kaikkien ihmisten elämä ei ole yhtä hyvä. Kuinka sellainen ihminen voi kokea edes huolenpitoa, jonka elämä on ollut jatkuvaa kärsimystä?
Ja jutusta lisää:
Vaikka Jumala on sallinut eksytyksen hengen lisääntyä (2. Tess. 2:11), hän edelleen kutsuu ihmisiä yhteyteensä.
Onko tällainen Jumala aidosti huolehtiva, joka sallii ihmisten eksyä?
Suurin osa eksyy ja tämä kaikki tapahtuu Jumalan sallimuksesta! Vai onko ihmiset lisänneet tällaisen raamattuun vain siksi, että kaikki eivät vain taivu uskomaan siten, kuin opetetaan ja se selitetään sitten Jumalan sallimuksena?
Jatkuu:
Jumala ei ole luonut ihmistä sattuman johdateltavaksi, vaan hän tunsi elämän polkumme ennen, kuin olimme syntyneetkään (Ps.139:16).
Siis että mitä? Jumala siis tietää jo alusta alkain, millainen elämä kullakin on, eli ketkä pääsee taivaaseen ja ketkä ei! Tähän kaatuu mun ymmärrykseni...
Oma elämäni on ollut jatkuvaa riutumista. Olin sairaan ujo skidinä. töiden haku ei luonnistunut. tuli pitkä työtön jakso, joka on yhä rasitteena.
Nykyään luuriin tarttuminen ei ole enää niin hankalaa, mutta sen sijaan pitkän työttömysputken selittäminen on tosi vaikeaa haastatteluissa. Uskon, että usein työpaikka kariutuukin tuohon. Olen saanut vain pätkätöitä. Kaverit tuntuvat saavan helposti vakiduuneja ja kaikki mun ikäiset ovat jo vähintään ansioituneita omissa töissään. Saavat kunnon liksaa, iso osa naimisissa jne.
Ite vain rämmin samassa suossa, missä pari kymmentä vuotta sittenkin. Eikä ole ylöspääsystä tietoa. Tämä kaikki Jumalan johdatusta?
Vai onko Jumalaa sittenkään olemassa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jumala on olemassa. Olisikin aika hassua uskoa, että yhden reppanan epäonnistunut elämä osoittaisi sen ettei JUmalaa ole.
Minulla on vähän sellainen hytinä että kysymys onkin siitä ettet päivittäin ano Jumalalta tarpeitasi etkä kiitä häntä saamistasi lahjoista. LIsäksi laiminlyöt Jumalan sanan päivittäisen lukemisen Raamatusta.
Keskityppä jatkossa Jumalan olemassaolon pohtimisen asemesta oman elämäsi rakentamiseen.
Kun sinä tunnet Jeesuksen rakkauden sydämessäsi elävänä voimana, se ilo ja vapaus joka Jeesustasesta virtaa alkaa eheyttää sinua siihen suuntaan, että saat voimia terapiakäynteihin ammattiauttajan luona, ja hän tarvittaessa ohjaa sinun psykiatrin luo saamaan lääkettä masennuksesi hoitoon.
Olenko yrittänyt todistella, että Jumalaa ei ole?
Ei mulla ole mitään valtaa väittää niin. Meistä kukaan ei tarkemmin ottaen edes tiedä, onko Jumalaa, vaikko ei. Voi joko uskoa, että se on olemassa, uskoa, ettei se ole olemassa, tai ajattelematta asiaa sen koommin.
Olen käynyt lääkärin luona. Hän määräsi lääkkeitä, muttei ohjannut mua ammattiauttajan luo. Käytän edelleen lääkkeitä. Tämä on jo kolmas masennusjakso elämässäni. Yhdelläkään kerralla mulle ei ole osattu osoittaa terapiakäyntejä. Eka masennusjaksoni aikana kävin kahden kuukauden välein kunnallisella vuoden ajan, eli 6 käyntiä. Toisella kerralla samanlainen määrä ja lääkkeillä.
Nyt kolmannen masennusjakson aikana kävin taas lääkärillä ja mulle määrättiin taas lääkkeitä, muttei lainkaan terapia-aikoja. Kysyin, saanko ns. b-lausunnon kelalta, että saisin kelan tukemaa terapiaa. Siihen ei ole palattu sen koommin. Ammattiauttajia ja varoja on ilmeisesti liian vähän.
Koska olen käytännössä työtön satunnaisia keikkahommia tekevä, minulla ei ole varaa kustantaa kokonaan omia terapiakäyntejä.
Elämäni valuu kovaa vauhtia hukkaan. Olen jotenkin menettänyt toivon. Aina, kun näkee edessä uuden mahdollisuuden, se kaatuu ennenpitkään.
Eka kerralla lähin opiskelee alaa, ja valmistumisen jälkeen sen alan työpaikkoja ei enää ollut. Toisen masennusjakson aikana muutin uudelle paikkakunnalle saaden kerrankin töitä. Mutta työt loppuivat saman tien. Siitä lähtien olen tehnyt ehkä kerran kuukaudessa 8 tunnin verran töitä ja ollut muun ajan työttömänä työnhakijana.
Nyt kolmannen puhjetessa olin päässyt uuteen kouluun ja näin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. No olin ajanut itseni pahemman kerran velkakierteeseen (kela peri multa valtavat summat liikaa maksetuista opintotuista vuodelta 2010). Koska minulla ei ollut varaa maksaa näitä, enkä saanut sossustakaan rahaa näiden maksuun, jouduin ottaa niihin lainaa. Nyt onkin tuhannen taalan paikka, miten saan lainat maksettua. Maksuvaikeuksien takia jouduin jättää koulupaikan, koska jaksaminen ja varat eivät olisi riittäneet koulun käyntiin.
Todistustaakka on sillä joka väittää että jotain on.
Se joka väittää että Jumala on olemassa, näyttää todisteet.
Et voi vaatia Jumalalta yhtään mitään, et edes hänen todistusta olemassaolostaan!
En niin. Sellaiselta on vaikea vaatia joka ei ole edes olemassa.
Jumala vaikuttaa olemattomalta. Hän on vain kirjaimia kirjoituksissa, jotka ovat kirjoittaneet ihmiset. Ja sitten ihmiset julistavat toisilleen tätä sanoen, että usko tulee kuulemisesta.