Hei!
Ajattelin tulla jakamaan teille pienen tarinani erilaisten syömishäiriöiden läpikäymisestä. Toivoisin, että täällä olisi ihmisiä, jotka osaisivat omien kokemustensa tai tietojensa perusteella auttaa minua eteenpäin.
Olen 19-vuotias tyttö, joka on pilannut elämäänsä erilaisilla syömishäiriöillä 5 vuotta, eli 14-vuotiaasta saakka. Kasiluokkalaisena koin ensimmäiset turhautumiset kroppaani. En ollut lihava, en edes pullea. Kuitenkin aloin laihduttaa. En edes muista miksi. Olin normaalipainoinen. Kasiluokan kesällä olin myös normaalipainoinen. Koin jatkuvasti ahdistuneisuutta, sillä jenkkakahvat tursusivat yli ja maha pömpötti. Aloin tarkkailla hysteerisesti painoani. Ysiluokan alussa aloin ensin oksentamaan ruokani ja sitten en enää syönyt melkein ollenkaan. Laihduin nopeasti 10kg ja kuukautiseni loppuivat kokonaan. Olo oli väsynyt, itkin jatkuvasti ja menetin monta kaveria. Tällöin kukaan muu, kuin äiti ei huomannut pahaa oloani ja laihtumista.
Sen jälkeen olen vain lihonut monta monta vuotta ja nyt olen tässä tilanteessa: Ylipainossa ja jatkuvasti ahdistunut vartalostani. Välillä paastoan ja sitten taas ahmin. En tiedä miten pääsisin pois tästä kierteestä. En enää uskalla syödä normaalisti, sillä pelkään lihovani lisää.
Olen todella surullinen ja en kestä enää elää tässä vartalossa, jota en enää tunne omakseni. En kuitenkaan enää löydä sitä itsekuria mikä sai minut muutema vuosi sitten laihduttamaan niin paljon.
En tiedä enää mitä tehdä. Onko teillä mitään pieniä vinkkejä tai neuvoja minulle, kuinka pääsisin alkuun laihduttamisessa ja oman kropan kanssa sinuiksi pääsyssä? Kiitos kaikille, jotka viitsivät edes lukea tekstini. Apua en ole ajatellut hakea.
Ajattelin tulla jakamaan teille pienen tarinani erilaisten syömishäiriöiden läpikäymisestä. Toivoisin, että täällä olisi ihmisiä, jotka osaisivat omien kokemustensa tai tietojensa perusteella auttaa minua eteenpäin.
Olen 19-vuotias tyttö, joka on pilannut elämäänsä erilaisilla syömishäiriöillä 5 vuotta, eli 14-vuotiaasta saakka. Kasiluokkalaisena koin ensimmäiset turhautumiset kroppaani. En ollut lihava, en edes pullea. Kuitenkin aloin laihduttaa. En edes muista miksi. Olin normaalipainoinen. Kasiluokan kesällä olin myös normaalipainoinen. Koin jatkuvasti ahdistuneisuutta, sillä jenkkakahvat tursusivat yli ja maha pömpötti. Aloin tarkkailla hysteerisesti painoani. Ysiluokan alussa aloin ensin oksentamaan ruokani ja sitten en enää syönyt melkein ollenkaan. Laihduin nopeasti 10kg ja kuukautiseni loppuivat kokonaan. Olo oli väsynyt, itkin jatkuvasti ja menetin monta kaveria. Tällöin kukaan muu, kuin äiti ei huomannut pahaa oloani ja laihtumista.
Sen jälkeen olen vain lihonut monta monta vuotta ja nyt olen tässä tilanteessa: Ylipainossa ja jatkuvasti ahdistunut vartalostani. Välillä paastoan ja sitten taas ahmin. En tiedä miten pääsisin pois tästä kierteestä. En enää uskalla syödä normaalisti, sillä pelkään lihovani lisää.
Olen todella surullinen ja en kestä enää elää tässä vartalossa, jota en enää tunne omakseni. En kuitenkaan enää löydä sitä itsekuria mikä sai minut muutema vuosi sitten laihduttamaan niin paljon.
En tiedä enää mitä tehdä. Onko teillä mitään pieniä vinkkejä tai neuvoja minulle, kuinka pääsisin alkuun laihduttamisessa ja oman kropan kanssa sinuiksi pääsyssä? Kiitos kaikille, jotka viitsivät edes lukea tekstini. Apua en ole ajatellut hakea.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Moi!
Luin tarinasi ja se voisi olla kuin omani, tosin ylipainon rajoilla en ole koskaan ollut. Ala-asteella aloin lisätä huomiota kroppaani ja syömiseen. Ysillä opin oksentamaan ja sitä jatkui viimevuoteen asti. Syytä sille miten sain lopetettua en oikein itsekään tiedä, mutta luulen että minua auttoi se, että olin aikaisemmin hyväksynyt olevani sairas ja että laihuusihanteeni olivat epärealistisia. Pelkään jatkuvasti lihovani liikaa, mutta yritän olla kiinnittämättä siihen huomiota, vaan keskittyä kuuntelemaan kehoni viestejä. Juuri se tuntui syömishäiriön myötä katoavan: kylläisyyden ja nälän tunne ym. viestit.
En oikein tiedä onko ohjeistani mitään hyötyä, mutta minusta voisit yrittää kuunnella kehoasi enemmän ja keskittyä siihen ensisijaisesti. Kun syöt oikein ruoka-aineita, joita kehosi tarvitsee, et ole jatkuvasti niin uupunut ja ajatuksesi selkiytyvät. Lue vaikka joku kirja ravitsemuksesta ihan silmiä avataksesi, keho tarvitsee yllättävän paljon erilaisia ravintoaineita. Minua auttoi myös se, että pohdin syitä syömishäiriölleni. Se teki tuskaa joka kerta, mutta nyt myöhemmin tuntuu tosi helpottavalta -erityisesti, kun pystyin puhumaan niistä jonkun muun ihmisen kanssa. Kun on selvittänyt solmut sisäpuolelta, on helpompi keskittyä ulkopuolisiin asioihin.
Noh, toivottavasti tästä irtosi edes jotain :) Tsemppiä!