Olisinpa vaan kysynyt sivuperinnöstä,

eli mitenkä se jakautuu lapsettoman pariskunnan kuoltua, kun mies on kuollut jo aiemmin ja naisleski on silloin jo jakanut miehensä aiemmasta avioliitosta syntyneiden lasten osuudet pois. Nyt siis naisenpuolenkin kuoltua hänen yksi sisarensa on vielä elossa ja muita sisarten ja veljien lapsia on yhteensä 5, joista 2 on samasta pesästä.Onko niin, että omaisuus jakautuu nyt viiteen osaan, jotka ovat kaikki yhtä suuria vai saako elossaoleva sisar, joka on lähin omainen, puolet?
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu siitä kuinka monta sisaruksia on ollut, ei siitä kuinka monta sisarusten lapsia on. Perintö jaetaan niin moneen osaan, kuin vainajalla on ollut sisaruksia. Esim. Jos sisaruksia on vaikka 3, joista yksi elossa, yhdellä kuolleella 3 ja toisella kuolleella 2, jako menee:
1/3 elossa olevalle sisarukselle
1/3 kuolleen sisaruksen lapsille yhteensä
1/3 toisen kuolleen sisaruksen lapsille yhteensä

Äänestä
  • Aivan, jos sisaruksia olisi vaan kaksi, joista toinen elossa ja toisella puolestaan 3 lasta, saisi elossaoleva sisar puolet ja nuo 3 toisen sisaren lasta vain kolmanneksen toisesta puolikkaasta kukin.

    Äänestä

Hieman epätäsmällisesti ilmaistu kysymys. Naisleksi ei voi itse jakaa mitään, mutta ilmeisesti tarkoitat, että miehen kuoleman jälkeen on tehty ositus ja osittainen perinnönjako. Jos näin, kukin sukuhaara saa yhtä suuren osan. Sanot hieman epäselvästi sisarusten määrän mutta ilmeisesti siis yksi sisar on elossa ja sisarustenlapsia on 3 muusta sukuhaarasta. Tällöin kukin sukuhaara saa 1/4, ja siinä sukuhaarassa missä on 2 sisaruksenlasta saa kumpikin 1/8.

Äänestä
  • Selvennyksenä siis, että sisaruksia oli alunperin 7, joista enää siis tuo yksi elossa. Yksi kuolleista sisaruksista oli vanhapoika eikä siis perillisiä. Viiteen suuntaanhan tuo perintö nyt lähtee. Yhdeltä kuolleelta veljeltä jäi 2 lasta, muilta vain yksi. Näiden kaikkien vanhemmat ovat siis jo kuolleet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ymmällänsä kirjoitti:

eli mitenkä se jakautuu lapsettoman pariskunnan kuoltua, kun mies on kuollut jo aiemmin ja naisleski on silloin jo jakanut miehensä aiemmasta avioliitosta syntyneiden lasten osuudet pois. Nyt siis naisenpuolenkin kuoltua hänen yksi sisarensa on vielä elossa ja muita sisarten ja veljien lapsia on yhteensä 5, joista 2 on samasta pesästä.Onko niin, että omaisuus jakautuu nyt viiteen osaan, jotka ovat kaikki yhtä suuria vai saako elossaoleva sisar, joka on lähin omainen, puolet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu