Toteutanpa tämänkin päähänpiston ;)
Kohta kolmekymppinen huumorintajuinen sälli
etsii kontaktia 20-30 vuotiaisiin tyttäriin
ehkä jopa tositarkoituksella.
Kriteereinä vl (ei tiukkis) ja että itse koet omaavasti _jotakin_ sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta :)
[email protected]
Kohta kolmekymppinen huumorintajuinen sälli
etsii kontaktia 20-30 vuotiaisiin tyttäriin
ehkä jopa tositarkoituksella.
Kriteereinä vl (ei tiukkis) ja että itse koet omaavasti _jotakin_ sisäisestä ja ulkoisesta kauneudesta :)
[email protected]
Vastaukset 16
Vanhimmat
vl:lle?
Varmaankin se, että on hyvännäköinen ja nuori? Se on ainakin minun kriteerini.
Hengailee RY:llä eikä baareis.
Ei ole vieraissa loikkivaa tyyppiä.
Saunakalja sallittu.
Elokuvis voi käydä.
Uskoo Jumalaan muttei kaikkee sitä mitä
sedät kertoo. Järkeä saa käyttää.
Lapsuuden joulun muisteleminen ja suviseurat saa
tipan linssiin.
Siinä ois mun määritelmä
Tasan 0 kappaletta epätoivoisia vastauksia.
Ei edes yhtään spämmiviestiä.
Tämä tasan tarkkaan taas todistaa sen, ettei
mitään vanhapiika-ongelmaa ole olemassakaan.
Tämä ei todista mitään. Me vanhatpiiat kaipaamme turvallisuutta. Uuteen ihmissuhteeseen ryhtyminen, varsinkin näin netitse, on ison kynnyksen takana.
Siispä ajattelin että vois vaan aluksi heittää
läppää netissä ja jos siltä tuntuu niin myöhemmin face 2 face.
Olen tavallinen luterilainen, jolle myös rauhanyhdistys ja suviseurat ovat tuttuja ja suvusta löytyy vanhoillisuutta. Baareissa en hengaa, mutta saunaoluen juon silloin tällöin. Elokuvissa käyn, mutta telkkaria en omista. Kolmas vuosikymmen lähenee ja elämäntoveria kaipailen...
p.s. Saako se olut olla muuta kuin ykköstä...?
Kumpi olet? Miksi?
Uskon vahoillisesti mutta tietyissä asioissa
kaipaan väljyyttä. Ei silti, että kaikkia asioita
tarvitsisi toteuttaa mistä on eri mieltä.. Mihinkään eriseuraan en ole ryhtymässä, siis vl.
Mitä vanhoillislestadiolaisuus sinusta on? Jos et usko vl:ien käyttäytymisnormeihin, mitä vl-uskosta jää jäljelle sellaista, mikä olisi erityisesti vl:ää? Sellaista, mitä ei olisi missä tahansa kristillisessä suuntauksessa?
Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että v-lestadiolaisuuden tekevät v-lestadiolaisuudeksi juuri käyttäytymissäännöt.
En tiedä.
Ehkä siksi, että olen lapsuudestani kasvanut siihen. Mitään vetoa muihin kristillisiin liikkeisiin en tunne, ehkä kirkkoa lukuunottamatta. Voisin sanoa, että se on vl tai sitten olla kokonaan uskonnoton. Myös sitä ei voi väheksyä, että kavereista löytyy paljon veeälliä, vaikka muitakin tuttavuuksia löytyy.
Toisaalta olen tehnyt itselleni sen selväksi, että opilliset kysymykset ja elämäntavalliset asiat ovat kaksi eri asiaa, mitä ne kuitenkaan
eivät muille näytä olevan.
Ja koska olen kasvatettu tähän, miksi potkia
vastaan ja aiheuttaa itselleen enemmän vahinkoa.
Siispä sopeudun tilanteeseen ja teen olostani niin lokoisan kun se vain on järkevää ja mahdollista..
Näin meidän kesken voin kertoa, että olen itse mukana samasta syystä: siksi että tähän yhteisöön olen sattunut syntymään. Tuolla alkuperäisellä Lestadiolaisuus-palstalla oli joskus viime syksynä hyvä kirjoitus siitä, miten 'lestadiolaiseksi syntyneen' identiteetti rakentuu ja rakennetaan lestadiolaisuuden ympärille. Kasvatus ja opetus kun ovat meillä sitä mitä ovat. Kysymys on silloin paljosta muustakin kuin vain uskonnosta.
Minä kun olen tällainen analyytikkofilosofi, niin en malta olla kommentoimatta tuota opillisten kysymysten ja elämäntavallisten asioiden eroa. Uskovaisten elämäntapa, joka vl:ien kohdalla tarkoittaa käyttäytymissääntöjä, on minusta melko sama asia kuin kristillinen etiikka. Ja se taas on yksi opin osa-alue. Mutta se mikä meillä lestoilla on väärin on, että etiikkaa pidetään yhtä muuttumattomana kuin jotain pelastusoppia. Kuitenkaan eettiset säännöt eivät voi olla muuttumattomia, vaan ne vaihtelevat kulttuurista ja ajankohdasta toiseen. Lestojenkin säännöt ovat muuttuneet jo minunkin elinaikanani. Ja Suomen lestojen säännöt ovat luultavasti erilaisia kuin Afrikan lestojen. Tätä asiaa ei kuitenkaan yleensä myönnetä tai ainakin sen merkitystä vähätellään. Ei uskalleta ajatella, että jos jossain pikkuasiassa käsitykset ovat muuttuneet, niin yhtä suhteellisia voivat olla isotkin kysymykset kuten vaikka käsitys ehkäisystä.
Uskotko Jumalaan? Millä tavalla?
Jumalasta on kovin vähän informaatiota niinkuin
helvetistä ja taivaastakin. Ensiksi kun ajattelin
niin mieleeni ei tullut mitään. Sitten hiukan
kauemmin pohdittuani tulin siihen tulokseen että
minun Jumalani on Luoja-jumala ja isä kaverin talossa, etäinen, mutta aina läsnä vaikka ilmestyy vain toisinaan, kommentoi silloin tällöin, mutta ei varsinaisesti sekaannu asioihin.
Loppujen lopuksi uskon määrittäminen on tavattoman vaikeaa, välillä voi tuntua siltä että ei mitään Jumalaa voi olla olemassa vaan
kaikki on syntynyt alkuräjähdyksessä. Sitten taas
toisaalta alkuräjähdys sekään ei selitä sitä että
mistä kaikki on tullut.
Joskus ammoin koulussa joku kysyi vastaavaa niin silloin sanoin että minua ei ainakaan haittaisi vaikka Jumala on olemassa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että on se siellä valvomossa.. Nuorempana kun tuli suunniteltua jotain pahantekoa, niin eikös vain uskovaiset kaverit juuri silloin soittaneet että tule kylään..
Tuo Jumalan ajatteleminen nimenomaan Luojana tuntuu olevan tavallista. En tiedä, onko minulla se vaihe vasta jossain edessäpäin, mutta ainakaan tähän mennessä en ole oikein osannut ajatella Luoja-jumalaa. Asia on jotenkin liian iso, että voisin tällä hetkellä edes yrittää käsittää sitä.
Isänä, tai vanhempana ylipäätään, taas en *halua* Jumalaa ajatella. Oikeastaan koko Jumala-sana on minulle negatiivinen juuri siksi, että siitä tulee mieleen vaativat ja rankaisevat vanhemmat. Pyhä Henki on paljon neutraalimpi ja miellyttävämpi käsite, ja sitä minä mielessäni käytänkin. Tai sitten ajattelen vain sitä asiaa, joka on näiden sanojen takana. Ajattelen jonkinlaista henkeä tai voimaa, joka osittain on minua itseäni ja osittain jotain enemmän. En tiedä, onko sellainen voima olemassa, mutta pidän sitä mahdollisena.
Uskotko helvettiin ja/tai taivaaseen?
Minä oon vanhoillislestadiolainen, mutten oo ajatellut pahemmin helvetin olemassa oloa. taivas saattaa hyvinkin olla olemassa. Minä ainakin haluan uskoa siihen, muuten tämä usko tuntuisi turhalta. Ja mistä sitä tietää, vaikka se kadotus ihan oikeasti olisikin olemassa. Raamatussa ainakin puhutaan siitä, mutta mielestäni se tuntuu hirveen pelottavalta, että isoin osa ihmisistä joutuisi sinne! Noita asioita ei kuitenkaan liikaa jaksa pohtia, sillä menee äkkiä usko.
Itselleni riittää, että olen itse uskomassa.
Kaikki saa tehdä itse valintansa tässä valintojen tavaratalossa!
Minusta sellainen usko on turha, jonka tärkein motiivi on taivaaseen pääsy kuoleman jälkeen. Minusta uskomisella pitää olla merkitystä jo tässä elämässä. Oikeaa uskoa on sellainen, joka auttaa meitä käyttämään päivämme oikein. Kuolemanjälkeisestä elämästä ei ole varmuutta; vain tämä elämä jota elämme on varmaa.
Oikea usko myös kestää epäilykset ja pohdinnat. Kirjoituksestasi päätellen et usko helvettiin. Kuitenkin vl-opin mukaan se on olemassa, ja suurin osa ihmisistä joutuu sinne. Etkö vedä mitään johtopäätöksiä tästä ristiriidasta?