Suomalaiset ovat heränneeet huomaamaan, ettei kaikki menkään ihan putkeen. On ryhdytty kuitenkin ajattelemaan ja ajatteleminen on aina hyödyllistä jos on millä ajatella.
Minäkin olen omilla olen päätynyt ihan Tuuliviiriksi kun olen yrittänyt keksiä millä saadaaan niin suuri muutos aikaan, että se on ihan kuin jytky.
Timo Soini si aikaan jytkyn, joka ehkä pian toteutuu. Muutoksen suunta on selvillä ja myös "tahdon määrä". Eiku töihin!
Puolueet tai tavallaan yksi puolue on kahminut vallan ja yrittää käyttää sitä mielensä mukaan.
Nyt kansa ottaa vallan takaisin ja pitää sen jos on vähänkään järkeä kansalla.
Kohta tutisevat päättäjät poliittisessa kesämyrskyssä ja saavat vielä saavat vielä pientä virkistystä n. 100mm/vrk. Edellinen noin kuvaannollisesti.
Minäkin olen omilla olen päätynyt ihan Tuuliviiriksi kun olen yrittänyt keksiä millä saadaaan niin suuri muutos aikaan, että se on ihan kuin jytky.
Timo Soini si aikaan jytkyn, joka ehkä pian toteutuu. Muutoksen suunta on selvillä ja myös "tahdon määrä". Eiku töihin!
Puolueet tai tavallaan yksi puolue on kahminut vallan ja yrittää käyttää sitä mielensä mukaan.
Nyt kansa ottaa vallan takaisin ja pitää sen jos on vähänkään järkeä kansalla.
Kohta tutisevat päättäjät poliittisessa kesämyrskyssä ja saavat vielä saavat vielä pientä virkistystä n. 100mm/vrk. Edellinen noin kuvaannollisesti.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei taida sinusta olla ennnustajaksi, liian raskaita ovat ennusteesi.
Onko sinulla oikeaa tietoa tietoa vallasta ja taustoista, sitähän täällä tarvittais, oikeaa tietoa ei enää arvailuja.
Jos jotenkin jytkyä odotetaan voidaanko odottaa enää sitä että Soini korjaa kaiken, täällä on alkanut kumuloitua asiat ja odotuksetkin Soinin hartioille, leveät ne on mutta heikot.
Puheensa ovat sanamuunnoksia!
Ennustajaksi en pyrikään. erron vain mitä minun ajatuksissani liikkuu.
Euro kuitenkin kaatuu, ainakin osittain. Poliittiset voimasuhteetkin muuttuvat.
Me korjaamme yhdessä kaiken jos meitä kuunellaan.
Enpä ollut huomannutkaan perj. 13.7. Onnea tällekin päivälle:D Melkoinen *potpurri* ajankohtaisuuksia, joista saan irti omakohtaisia ajatuksia politiikasta vain eilen kuulemiani tilanneselostuksia kireydestä axelilla etelä kontra pohjoinen.
Kansan mielpidettä meillä demokratiassa kunnoitetaan määrättyyn rajaan asti, mikä on hyvä. Ehkäpä etelän politiikot ovatkin siinä suhteessa vieneet vaikutusvallallaan (mafioillaan) kansan uskon poliittiseen järjestelmään, joka ei voi ollakaan ent. kuningaskunnissa niin vahva kuin alkuaan tasavallassa.
Maltillisen vaikutusvaltaiselta ja järkevältä vaikuttaa minusta tämä uusi pääministeri/valtiov, ministeri Monti ainakin. Toivotaan ymmärrystä molemmin puolin päättäjiltä EU:tasolla.
Sitä jo aavistelinkin --että näin tässä tulee käymään.
Rehn --ei halunnun sanoa , että tutkittasiin eurosta irtautumista -- no hänhän tiesi , näin siinä tulee käymään .
Niinkun kansa tahtoo ,, Ja siihen ei tarvita edes yllyttää
Kai se on kansakin käyttänyt aivojaan . Yhdessä ajatus on tiivistunyt suotuisaksi eurosta irtautumiselle.
Ei tässä nyt Tarvita Soiniakaan --- luuleeko" Kukkahame" että Suomalaisilla ei olisi myös aivoja ajatella .
tutkimus kertoo meille, että suomalaisten elämä on ollut vuosisatojen ajan todella haastavaa.
Tuo sana on tietenkin understatement:
Ruotsi kävi yllättäen suomalaisten kimppuun armeijoineen vv. 1155 - 1323 kolmella kauhealla sodalla, alistaen, sortaen, verottaen, kansaa köyhdyttäen, sairauksia aiheuttaen.
Miehet pakotettiin sotiin Ruotsin hullujen kuninkaitten toimesta !!!
Nuo sodat olivat niinsanottuja "uskonsotia" eli "ristiretkiä".
Ruotsi se oli, joka sorti 654 vuotta suomalaisia!
Kansa köyhtyi, sairaudet tulivat, miehiä kuoli sodissa Keski-Eurooppaa myöten, kun Suur-Ruotsia yritettiin tehdä.
Vuosina 1808 -1809 oli sota, jolloin itäisen jättiläisen alle jouduimme 108 vuodeksi.
Sitten itsenäisyys 1917.
Jo muutaman vapaan vuosikymmenen aikana suomalaiset saaivat vahvistuttua niin paljon,
että pystyimme säilyttämään itsenäisyytemme sodassa NL:ää vastaan 1939 -45.
Tosi hinta oli raskas, 100 000 nuorta, komeaa suomalaista tapettiin sinne rintamille.
Haavottuneita fyysisesti ja / tai psyykkisesti saman verran.
Noista vuosisadoista ja varsinkin viime sodasta toipuminen
on suomalaisilla vielä kesken.
>>>
Jospa sinäkin keskittyisit ajattelemaan jotakin muuta kuin sorron aikaa tai ristiinnaulitsemista.
Yksi ajatus nykyhetkestä, please!
tuntematon ja arka aihe? Monillehan se on aivan uutta,
monet vain haukkuvat suomalaisia suut vaahdossa.
Niin köyhä en ole, että asuisin maassa, jota vihaan ja
alituiseen mollaan.
Muuttaisin heti muualle, johonkin maahan, jota rakastaisin!
(Kysyn ulkopuolisena, ihan ystävällisesti.)
Tuossa oli ajatus sekä nykyhetkestä että tulevaisuudesta.
hyvä ajatus nykyhetkeen, että vanhoja luutuneita taikauskoisia lauseita ei pitäisi tänne huumorimielessäkään ladata!
Miks ajatusten juuttumista epäolennaisuuksiin ?
Tuollaiseen ei kannata edes vastata.
Voit tulkita aivan vapaasti , mutta älä luule mitään!
Voi tavaton tätä luulottelemista, silti harvemmin täällä ollaan oltu tiedon perusteella liikkeellä
vastaus oli ullamirjamille, ettei tule väärinkäsityksiä
niin vielä siittä ajattelusta . On ollut monta aikaa taakseppäin kun jopa oppikirjoissa on annettu väärää tietoa --ja aivan tahallaan . Onneksi kaikki nykyaikana saa tutkia vapaasti omaa historiaansa Suomalaisena .
Näistä ei puhuta liikaa .
On puolueetonta historin tutkimusta -
Uleensäkkin tykkään Faktatiedosta. . Jos siihenkään on luottamista -
Kun Tohtorin arvonkin on saanut moni Kopioimalla jonkun tiedot omikseen .
Kuuntelin tuossa lounaani aikana radion uutisantia, ja ihan vapauttava nauru sai kyllä nyt vallan:D Sama turbolenssi, joka Ruunen jo sai pyörimään tuulimyllyn lailla, jatkuu hallituksessakin, voihan nokkapokka ja kädenväännöt ja intressit puoluepolitiikassa!
Täällä taas, uskonnot Lallit ja Henrikit temmeltävät indoktrionaatin pyörteissä niin että parrat ja hameet liehuu,...kuka tutkisi tuulen :D
aivan lapselliseksi jäänyt alunperin, vanhentunut raakileena,
tai sitten vanhuuttaan hassahtanut ja taantunut lapsen asteelle.
Kyllä meidän ikäisemme ihminen normaalisti pystyy tuntemaan huolta lapsistaankin, lapsenlapsistaan, koko kansasta, omasta maastaan, jopa maapallostakin. Ja keskustelemaan niistä.
Ei siis ainoastaan itsestään.
Se on nyt kuitenkin palstan vallannut muutaman pönkittämänä. Kyllä tuota hirnumista piisaa jatkossakin
asialliset häipyneet.