Microsoftin käyttöjärjestelmä ei kiinnosta sanoo Acer

http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/07/13/microsoft-jarjestelmien-kysynta-takkuaa-acer-puolitti-kasvuennusteensa/201233477/12

Maailman kolmanneksi suurin tietokonevalmistaja Acer tiputti kuluvan vuoden kasvuennusteensa alle puoleen. Syyksi yhtiö esittää heikon taloustilanteen ja aiempaa varautuneemmat asenteet Microsoft-käyttöjärjestelmään.
Taloussanomat-Bloomberg
13.7.2012 10:15
30

Taiwanilainen tietokonevalmistaja Acer ennakoi, että koko vuoden toimitusmäärät kasvavat tänä vuonna noin viidellä prosentilla, kun aiempi arvio oli kymmenen prosenttia.

Acerin sijoittajasuhteita hoitavan Kevin Lun mukaan jälleenmyyjät ovat nyt varovaisempia Windows 8 -hankinnoissaan, kun maailmantalous on heikommalla tasolla kuin helmikuussa, jolloin Acer julkisti edellisen ennusteensa.

Yhtiö kuitenkin odottaa, että uusi Microsoft 8 -käyttöjärjestelmä piristää PC-myyntiä Applen iPad-tietokoneiden suosiosta huolimatta.

Acer julkisti ensimmäisen tappiollisen tuloksensa viime vuonna.

Sillä lailla Windows-puudelit. Laitevalmistaja sanoo suoraan, että kuluttajia ei enää Windows kiinnosta. Homma on niin, että Googlen Android ja Chrome sekä Canonicalin Ubuntu jyräävät tulevaisuudessa ja Apple.
895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pitää odotella Penttien vastaus tähän viestiin. ;)

Äänestä

Oikein hyvä uutinen. Ennustaa Microsoftin olevan historian heiniä, kukaan ei oikein enää jaksa uskoa Microsoftiin, eikä liion Nokiaan nyt.

Uskallan muuten veikata, että joskus vuonna 2020 nuoret ihmiset kysyy, mikä ihmeen Windows? Noh. katso youtubesta!

Äänestä
  • Voi olla. Windows vuonna 2020 aiheuttaa samanlaista nostalgiaa kuin 1930-luvun separaattori tänä päivänä.

    Äänestä

Voi olla, että tuo tapahtuu jo ennen vuotta 2020, että nuoret kysyvät "mikä helvetin Windows?" Microsoft laskee sellaista kyytiä alamäkeä, että koko firmaa ei ole enää joidenkin vuosien päästä.

Äänestä
  • käytössä pysyy mutta sitä käyttää vaan varakkaammat ihmiset vastaisuudessa, varattomat linkku-urpot tuhraa sitten sillä avuttomalla linkkuralla vaan ..

    Äänestä

Ubuntu ja Ubuntu. Ihan kun maailmassa ei olisi muita distroja.

Äänestä

Hieno illuusio, muttei vain toteudu! Tubuttimet kuolee pois jo nyt - tällä hetkellä käyttäjät valuvat Windowsiin minkä ehtivät!

Äänestä
  • Mieluummin MAC kuin buginen öklö Windows.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paska windows kirjoitti:

http://www.taloussanomat.fi/informaatioteknologia/2012/07/13/microsoft-jarjestelmien-kysynta-takkuaa-acer-puolitti-kasvuennusteensa/201233477/12

Maailman kolmanneksi suurin tietokonevalmistaja Acer tiputti kuluvan vuoden kasvuennusteensa alle puoleen. Syyksi yhtiö esittää heikon taloustilanteen ja aiempaa varautuneemmat asenteet Microsoft-käyttöjärjestelmään.
Taloussanomat-Bloomberg
13.7.2012 10:15
30

Taiwanilainen tietokonevalmistaja Acer ennakoi, että koko vuoden toimitusmäärät kasvavat tänä vuonna noin viidellä prosentilla, kun aiempi arvio oli kymmenen prosenttia.

Acerin sijoittajasuhteita hoitavan Kevin Lun mukaan jälleenmyyjät ovat nyt varovaisempia Windows 8 -hankinnoissaan, kun maailmantalous on heikommalla tasolla kuin helmikuussa, jolloin Acer julkisti edellisen ennusteensa.

Yhtiö kuitenkin odottaa, että uusi Microsoft 8 -käyttöjärjestelmä piristää PC-myyntiä Applen iPad-tietokoneiden suosiosta huolimatta.

Acer julkisti ensimmäisen tappiollisen tuloksensa viime vuonna.

Sillä lailla Windows-puudelit. Laitevalmistaja sanoo suoraan, että kuluttajia ei enää Windows kiinnosta. Homma on niin, että Googlen Android ja Chrome sekä Canonicalin Ubuntu jyräävät tulevaisuudessa ja Apple.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu