Hän saisi kenet vain

Hiiri pelastaa leijonan.

Ei kukaan kelpaa kaikille.

Eläinsadut eivät aina ole helpoimpia lasten kanssa luettavia satuja. Moni satu päättyy huonosti tai ainakin niissä yritetään syödä joku. Vanhempien helpotukseksi pieni lapsi tuntuu usein ymmärtävän luonnon kiertokulun osana maailmaa, sitä sen suuremmin kauhistelematta. Sadut toimivat viihdykkeenä mutta myös oppina, sillä ne heijastelevat eläinten kautta meidän ihmisten maailmaa.

Otava on julkaissut kaivatun satukirjan Kaiken maailman eläinsatuja, johon mahtuu kansansatuja, perinteisiä satuja ja positiivisena yllätyksenä myös tuoreita eläinsatuja.

Matti Pikkujämsän herkulliset, osin koko sivun kokoiset värikuvat saavat perheen pienimmätkin viihtymään kirjan äärellä. Kuvituksessa vanhanaikainen sadunomaisuus ja huumori kietoutuvat mukavasti toisiinsa. Katriina Kauppilan toimittama kirja on hyvää työtä, koska se on monipuolinen ja jakaa sadut kiinnostavasti eri osa-alueisiin.

Hurjia vanhoja satuja
Satukirjaan mahtuu mukaan ilahduttavasti myös oudompia satuja: esimerkiksi amerikkalainen satu hullusta riikinkukosta, joka epäonnekseen toivoo itseään kutsuttavan hienostelevan pitkällä nimellä. Perinteisempiä kansansatuja edustaa vaikkapa kaikille tuttu englantilainen ”Kolme pientä porsasta”, jossa susi kaataa puhaltamalla possujen taloja.

Useampikin Aisopoksen satu on liitetty kirjan perinteisten satujen osioon. Nämä sadut ovat erityisen opettavaisia, onhan niiden loppuun liitetty tiivistettynä tarinoiden sanoma. Sadussa, jossa hiiri pelastaa leijonan metsästäjän verkosta, opetuksena on: ”Älä arvioi toisten kykyjä heidän ulkonäkönsä mukaan.”

Hauskaa piristystä kirjaan tuovat Jukka Itkosen perinteisten satujen päivitykset ”Sorsa norsun räätälinä” sekä ”Vuohet”, jossa suden sijasta kilien luokse pyrkii sorsa. Perinteisempiä uusia satuja edustavat niin Hannele Huovin faabelit kuin aikuistenkirjailijana paremmin tunnetun Eeva Tikan koskettava satu ”Meritähden rakkaus”.

Uusissa saduissa maailma on selvästi klassikoita kepeämpi, lempeämpi ja humoristisempi. Silti välillä hurjilta tuntuville vanhoille tarinoille kannattaa antaa tilansa, sillä niissä elää osa kulttuuriperintöämme.

kiitos satukirjavalistuksesta, mutta meille aikuisille on Tommy Helstenin kirjat: Elämän Paradoksit ja Virtahepo olohuoneessa, jos vaikka niitä me aikuiset luettaisiin :)

Ketään ei toi tieto kiinnosta alice. Jos ei ole ikävöitävää eikä muuta kerrottavaa, älä kirjoittele alice.

Ei hän saanut ihannehenkilöä vaan joutui tyytymään korvikkeisiin. Ei itse kelvannut ja siksi kiusaa muita.

Pidätkö itsesäälistä ? Minä pidän.