Puheenjohtaja saarnasi Suvijuhlilla

Sipilä piti hyvän saarnan Rauhansanan Suvijuhlilla eilen illalla.
Ei keskustalaisten uskonnollisuudesta jäänyt kyllä epäselvyyttä.

http://www.lyrs.fi/suvijuhlat2012/ohjelma.php

Juhlat kuunneltavissa


http://www.radiopro.fi/
14149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kävi hyvin selväksi miltä pohjalta keskustaa nyt johdetaan. Kannatan, Raamattu on hyvä ohjekirjanen.

Äänestä
  • On todella huolestuttavaa, että poliitikot tekevät päätöksiä sen mukaan, mitä Raamatussa lukee. Se kirjahan on aivan naurettava paikkaansa pitämättömine kertomuksineen. Edes Jumalaa ei ole oikeasti olemassa.

    Toivottavasti Keskusta jää oppositiopuolueeksi niin pitkään, että puheenjohtajaksi saadaan joku arvoliberaali sekularisti.

    Äänestä

Harjoitetaanko täällä uskonnollista rasismia? Jos tahdot uskonnolla mitata miestä, niin miksi et ota malliksi luterilaisuutta, katolilaisuutta, protestantteja tai ortodokseja?
Puolueiden edustajia löytyy myös kaikista muista uskonsuunnista, nykysuomessa on jopa islamilaisuutta edustavia kansanedustajia.

Äänestä

Vaalityö on hyvä aloittaa keskustalaisen ydinjoukon keskeltä.
Jos suurin peruskannattajajoukko unohdetaan ei kannatus nouse.

Äänestä

Kaippa se uskonvapaus koskee suomeakin.
Vai mitä punikki ?

Punikki uskonto oli Stalin muuta ei tarvittu

Äänestä

Rauhanyhdistyksen ex-johtaja vangittu epäiltynä insestistä

Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen keskeinen luottamushenkilö on ollut heinäkuusta asti vangittuna epäiltynä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Miestä epäillään HS:n tietojen mukaan lähisukulaisensa tai -sukulaistensa hyväksikäytöstä.

Vangittu mies toimi aiemmin suuren eteläsuomalaisen rauhanyhdistyksen puheenjohtajana. Hän on yhä vanhoillislestadiolaisten johtoelimen Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen valitsemana liikkeen luottamustoimessa.

Poliisitutkinnassa rikosepäilyt ovat laajentuneet. Luottamushenkilön kolme sukulaismiestä vangittiin hyväksikäyttörikoksesta epäiltyinä samana päivänä kuin ensin vangittu mies.

Heistä kaksi vangittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yksi lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäiltynä. Vangituista muut kuin ensin vangittu pääsivät vapaaksi elokuussa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Rauhanyhdistyksen ex-johtaja vangittu epäiltynä insestistä/1135260478417

Äänestä

Osmo rukka !

Äänestä

Sipilä seuraavat haastattelut tulevat pyörimään hänen uskonnollisuuden ympärillä.

Lastadiolainen herätys on nyt erityisen mielenkiinnon kohtena, liikkeen omien töppäilyiden ja piispojen puheenvuorojen seuauksena.

Kuntavaaliteemaa onkin hankala pitää alkusyksystä esillä puheenjohtajan kautta.

Äänestä

Mutta hyvä oli puhe Sipilällä Torniossa, jos ei ura parlamentissä etene aukeaa ainakin maallikkosaarnaajan pesti.

Äänestä
  • Kuuntelin sunnuntaina Keiteleellä esikoislestadiolaisten iltaseurat. Kunnassa on keskustalainen enemmistö. Sitä ollaan siis kaksinkertaisesti pahiksia :)

    Suomenmaan eräs pääkirjoitus viime kesältä ja muuan vaikuttaja äskettäin olettivat sinisilmäisesti, että median uskonnon (kristinopin) kalvamisen taustalla on vain hengellisten asioiden pelkoa tai ammattitaidottomuutta. Totuus on, valitettavasti, systemaattisesta vihapropagandasta ja pyrkimyksestä heikentää kristinuskoa.

    Äänestä

  • Näin käynee

    Äänestä

Ei ollut enään saarna netissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Laestadius jyrää kirjoitti:

Sipilä piti hyvän saarnan Rauhansanan Suvijuhlilla eilen illalla.
Ei keskustalaisten uskonnollisuudesta jäänyt kyllä epäselvyyttä.

http://www.lyrs.fi/suvijuhlat2012/ohjelma.php

Juhlat kuunneltavissa


http://www.radiopro.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu