Olen 15v poika, joka on ollut kommunisti jo noin 3-vuotiaasta. Sain tosin vasta noin 10-vuotiaana tietää, että sen kannattamani yhteiskuntajärjestelmän nimi on kommunismi.
Menin tänä kesänä kuitenkin riparille vanhempien patistuksesta. Viikon aivopesuputkesta en lerin lopussakaan uskonut jumalaan. Kommunismi on filosofiani, siitä pidän kiinni.
Leitillä muuan tyttö aloitti silmäpelin kanssani. Ja nimenomaan väitän, että hän aloitti sen. Tiedän, että hän oli kiinnostunut minusta. Ja kyllä minäkin olin vähän kiinnostunut hänestä.
Meidän välillä olisi ehkä voinutkin alkaa jonkinlainen suhde, ellemme olisi yhdessä rastitehtävässä päätyneet samaan ryhmään. Yhdessä rastissa piti piirtää oma uskontunnustus eli jonkinlainen visuaalinen kuvaus siitä, mihin uskoo.
Noudatin ohjetta ja piirsin sirppi ja vasara -tunnuksen sekä sen ylle tekstin "Minä uskon..." Kyllä kaikki samassa ryhmässä olleet varmasti näkivät sen, vaikkei kukaan sanonut siitä mitään. Sen jälkeen silmäpeli tämän muuan tytön kanssa loppui kuin seinään.
Voiko sitkeä kommunisti siis saada tyttöystävää?
Menin tänä kesänä kuitenkin riparille vanhempien patistuksesta. Viikon aivopesuputkesta en lerin lopussakaan uskonut jumalaan. Kommunismi on filosofiani, siitä pidän kiinni.
Leitillä muuan tyttö aloitti silmäpelin kanssani. Ja nimenomaan väitän, että hän aloitti sen. Tiedän, että hän oli kiinnostunut minusta. Ja kyllä minäkin olin vähän kiinnostunut hänestä.
Meidän välillä olisi ehkä voinutkin alkaa jonkinlainen suhde, ellemme olisi yhdessä rastitehtävässä päätyneet samaan ryhmään. Yhdessä rastissa piti piirtää oma uskontunnustus eli jonkinlainen visuaalinen kuvaus siitä, mihin uskoo.
Noudatin ohjetta ja piirsin sirppi ja vasara -tunnuksen sekä sen ylle tekstin "Minä uskon..." Kyllä kaikki samassa ryhmässä olleet varmasti näkivät sen, vaikkei kukaan sanonut siitä mitään. Sen jälkeen silmäpeli tämän muuan tytön kanssa loppui kuin seinään.
Voiko sitkeä kommunisti siis saada tyttöystävää?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ehkä sun kannattaa pitää se aate omassa päässäsi..niin mä luulen että tytöt säikähtää erilaisuutta.Olekohan asbergerin oireyhtymään tutustunut? Sun erikoinen mielenkiinnon kohde jo 3v vaikuttaa hieman siltä että olet assi..Omalla pojallani samantyyppisiä kiinnostuksen kohteita.Tyttöjä on kuitenkin .ja monenlaisia..kyllä löytänet varmasti vielä jonkun..Muista kuitenkin että et ainakaan pidä hirveän pitkää monologia aatteistasi koska vaikka sinä tykkäät siitä-se hämmnetää muita ja saat helposti friikin leiman.
Ne juurikin säikähtää, koska niille (ainakin minulle) on lapsena syötetty propagandaa siitä, että kommunismi on paha, paha, PAHA edes kertomatta, mitä kommunismi oikeastaan on. Vasta nyt mä olen saanut asioista selvää ja hyvä niin.
Voisin kirjoittaa monta metriä pitkän aiheen miksi olen kapitalisti ja vastustan kommunismia, mutta jätetään se tuonne politiikka-palstoille tämän sijaan. Asiaan: Kommunismi on täysin erilainen järjestelmä kuin käytännössä koko nykymaailmaa pyörittävä kapitalismi, johon myös nuoriso ja etenkin politiikkaa tuntematon nuoriso on tottunut, ja vaikka heistä joskus aikuisena voisikin tulla vasemmiston kannattajia (sitä paitsi, sosiaalidemokratia eli kapitalismiin nojautuva vasemmistoaate on Suomen vasemmiston pääajatusmaailma, kommunismi on pieni vähemmistö), on todennäköstä että he pitävät sinua hiukan outona jos edustat jotain kiihko-, tai ääriaatteita (ei hakaristin piirtäminen olisi sen parempikaan ollut, eli ei sillä). En ymmärrä miksei demokraattinen vasemmisto eli vaikka SDP riitä, sitä moni nuori vielä pitäisikin "normaalina" vaikka sattuisikin olemaan oikeistolainen, mitä hienoa on ääriaatteissa.
Ja nyt lyhyesti aloittajan kysymykseen, voiko sitkeä kommunisti saada tyttöystävää? No, voit saada jos ymmärrät tyttöäkin, eli et missään nimessä painosta hänestä kommunistia ja jos hän sattuisi uskomaan jumalaan niin et kommentoi sitä mitenkään halventavasti. Jos taas elät sitkeästi aatteellesi omistautuneena, niin voi tulla vaikeuksia. Suomen kommunstinen puolue ei ole päässyt edes eduskuntaan ja lienee sillä jotain kymmeniä tuhansia äänestäjiä, joten se kannattajakunta on suhteellisen pieni koko väestöön nähden, voi mennä vähän aikaa jos todellisen samaa aatetta kannattavan sielunkumppanin haluat löytää...
Harvapa osaisi paremmin sanoa. -> sosialismialas
Harvapa osaisi paremmin sanoa. -> sosialismialas
Kukaan ei tykkää kommunisteista.
Totta, olen samaa mieltä itse aatteesta mutta ihmisiä nekin ovat. Kyllä periaatteessa voisin hyväksyä kommunistinkin kumppaniksi jos vain pitäisi ne aatteensa päänsä sisällä, vaikka itse olen kapitalisti. Tosin vaikeaa siitä voisi tulla.
Just joo. Ei kukaan ole 3-vuotiaana kiinnostunut politiikasta ja yhteiskuntafilosofiasta.
"Voiko sitkeä kommunisti siis saada tyttöystävää?"
Sitkeän kommarityttöystävän ainakin, mutta niitä on harvassa.
Voit toki yrittää parantua tuosta kommunismin ihailustasi, ja siten nostaa mahdollisuuksiasi löytää kunnon tyttöystävä.
Eheytymisprosessi kannattaa aloittaa täältä: http://www.perussuomalaiset.fi/
mikä vittu on kommunisti ? :D:D
Kommunismi, kannattaa yhteisomistusta, jos on kommunistinen valtio, valtio omistaa kaiken, esim suomessa voit perustaa tehtaan ja pitää sen tuotot yksin, mutta kommunistisissä maissa tämä ei ole mahdollista. Yleensä kommunistit ovat köyhälistöä, ja vallankumouksellisia. Siitä vielä linkki joset ymmärrä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismi
Pidä kapina, häviä, käy niinkuin 1918, pyssyn suun edessä oleminen panee kommunistinkin veisaamaan. Kommunismi valtiomuotona ei toimi, esimerkkinä Neuvostoliitto.
Nimimerkille assin vanhempi: Tunnen Aspergerin oireyhtymän ja olen varma, että olen vähintään Asperger-piirteinen. Sain yhdestä testistä 143 pistettä eli sen mukaan minulla on todennäköisesti Aspergerin syndrooma.
Nimimerkille sosialismialas: Okei, asetan kumppanilleni vaatimukseksi, että hän tietää poliittisen kantani ja hyväksyy sen, mutta en vaadi että hänki olisi kommari.
Nimimerkille -tyttttttö-: Yleissivistys kuntoon, historian/yhteiskuntaopin numerosi ei taida olla kovin korkea?
Nimimerkille lakeus puhuu!: En pidä, koska en ole saanut keräyytä yhtään kannattajia taakseni. Mitä tällainen yksi rahvas mahtaa massiiviselle valtiokoneistolle?
Hienoa, oikea asenne. Vapaassa maassa kaikki saa edustaa mitä haluaa ja toiset pitäisi hyväksyä omana itsenään, kunhan toinen ei pyri painostamaan toista omalle kannalleen, se on tärkeintä. Ei parisuhteessa ole tarkoitus jauhaa politiikkaa koko ajan, pääasia on että henkilökemiat sopii yhteen ja muuten synkkaa hyvin. :-)
mikäs siinä jos diggaa leniniä ja stalinia.
Ite olen hyvin kiinostunut kommunimista vaikka olen tyttö (14.v) ja myös kaverinikin on :)
No mua ei ainakaan haittais, just hienoo ku jätkä osaa ajatella omilla aivoillaa.
Kommunistit nyt vittuun... Muuttakaa sinne ihannenaihinne esim pohjois Koreaan ja näette oikeasti miten ihanaa se kommunismi onkaan. Kommunismi ei toimi. Miksi Neuvostoliitto kaatui ja samalla muutkin itäblokin maista luopuivat siitä? Ajatuksena ihan kiva mutta käytännössä se ei sitten ole sitä, aina on joku joka ei halua olla kuin toiset ja ajattelee toisella tavalla. Itse enemmänkin kallistun oikeistoon ja kansallisuusaatteeseen. Mitäs mieltä kansallissosialismista?
Kommunistina luonnollisesti vastustan kansallissosialismia ja fasismia muutenkin. Miksi edes kysyit? Pohjois-Korea käyttää kommunismia hyväkseen orjuuttaaakseen ihmiset. Siellä ei todellakaan ole mitään jaettu tasan vaan kansa kärsii kun ylimmät johtajat rypevät rahassa.
Tarkoitin yleisenä kysymyksenä kaikille muillekkin tota mun kysymystä. P-Korea on on erinomainen merkki kommunismista oikeassa elämässä, sama juttu kuin Neuvostoliitossa, kansa on köyhä ja johtajat rikkaita. Sosialismi on aatteena ihan kiva tosiaankin mutta se ei nyt oikeassa elämässä vaan toimi. Syntyy vain diktatuureja joissa on huono talous, ihmisoikeuksia laiminlyödään, et ole yksilönä mitään, olet vain pieni ratas valtion koneistossa. Ja valtio on kaikki, valtio eli johtajat. Kaikki rahat valtion omistukseen eli johtajille. Tämä johtuu mm. ihmisen luontaisesta ahneudesta ja kilpailuvietistä. Jos kaikki ihmiset pelaisivat yhteen ja olisivat yhtä mieltä, kommunismi toimisi (jolloin olisit todellakin arvoton ja aivoton), mutta kaikki ihmiset eivät koskaan voi olla samaa mieltä toistensa kanssa, aina löytyy toisinajattelijoita ja niitä jotka eivät pidä jostain.
Arvostan mielipidettäsi, enkä kannata diktatuuria. Uskon, että vielä jonain päivänä yhteiskunta on valmis toimimaan Marxin aatteiden mukaisesti ja diktatuurilta vältytään. Kaikki eivät koskaan tule olemaan samaa mieltä asioista, eihän niin ole nytkään. Ihmisiä yksilöinä ei tule väheksyä ja siinä kommunismin ongelma onkin, diktaattoreiden on muutettava ihmiset harmaaksi massaksi ja hankiuduttava eroon toisinajattelijosta säilyttääkseen valtansa, mikä on väärin. Toivon, että parempi aika koittaa vielä, siihen voi mennä vuosisata tai enemmänkin, mutta emme silti voi vain istua perseillämme ja odotta ihan jo ilmastonmuutoksenkin takia. Maapallon aika on lopussa ja sitten ei ole enää resursseja jaettavaksi kellekään.
Minulle ei ole tärkeä saada vallankumousta nyt ja heti, mutta meidän täytyy silti toimia! "En tiedä, millä aseilla kolmas maailmansota soditaan, mutta neljäs maailmansota tullaan sotimaan kepeillä ja kivillä." Kuten Albert Einstein sanoi.
muuta venäjälle saatana
Neuvostoliiton lipun kuva ei ole sama aaia kuin kommunismin merkki.
Kommunismin merkki on punainen tähti.
Ei Natsi-Saksan lippu virallisesti ollut punainen jossa hakaristi keskellä (kait?). Pointti on, että vasaraa ja sirppiä voi käyttää epävirallisesti kommunismin symbolina.
mul on täällä Stalinin pallit pakkasessa, haluutko tulla nuolemaan?
Tykkääkö tytöt kansansosialismia kannattavista.
Uskon, että tytöt säikähtävät, jos kerrot olevasi natsi. En tosin halua yleistää, toveri, ehkä löydät jonkun joka kannattaa aatettasi tai ei välitä siitä.
KOMMUNISMI JA KANSALLISSOSIALISMI OVAT KOKONAAN ERI ASIOITA!
Vastustan itse kommunismia henkeen ja vereen!
Ja sitäpaitsi en oikein usko suhteen oikein toimivan kommunismin ja kapitalismin vakaumuksellisten kannattajien välillä. Sillä olisihan se hankalaa jos suhteen kummallakin osapuolella olisi kokonaan omanlaisensa ajatusmaailma joka olisi toisen osapuolen ajatusmaailman vastakohta.
Siis jos tyttö on kapitalismin kannattaja tai vain kommunismin vastustaja, hänellä tuskin hirveästi synkkaisi noin vannoutuneen kommunistin kanssa syvemällä tasolla.
En taas jaksanut lukea koko ketjua. Alotuskin on niin vanha että tuskin alottaja on enää täällä mitään ohjeita lukemassakaan.
Rakkaus voi perustua niin moneen asiaan. Voi olla yhteisiä harrastuksia mutta toisaalta voi myös kaydä yhdessä vaikka lenkillä ja siellä tykätä olla toisen kanssa. Tokihan samanmielinen tyttöystävä on aina helpompi, mutta ethän nyt muutenkaan voi olettaa että olette kaikesta samaa mieltä.
Et kuitenkaan voi elää Suomessa kommunismissa vaikka haluisitkin (etkä missään muuallakaan koska kommunismin ihanteisiin ei ole missään koskaan milloinkaan päästy)
Mitä kommunismiin ja kapitalismiin taas tulee, niin termit eivät ole mitenkään yksipuolisia.
Voi vastustaa markkinataloutta ja kannatta suunnitelmataloutta
Voi vastustaa monipuoluejärjestelmää ja kannattaa yksipuoluejärjestelmää
Voi vastustaa yksityisomistusta ja kannattaa kollektiivista omistusta
- Tai voi olla ettei edes tiedä mitä kannattaa ja kannattaa vain koska siistejä loppuja.