Mitä iloa ihmiset saavat pahansuopeudesta ??

Who Cares ? ?

Mua sekä sieppaa että surettaa ihmisten pahansuopeus toisiaan kohtaan. Jos jollakin menee huonosti, on esim. ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja kysyy neuvoa tai hakee vertaistukea, niin lyödään kuin vierasta sikaa. On ihan pakko päästä laukomaan kaikki mahdolliset loukkaukset. Tekee taatusti kutaa jo valmiiksi masentuneen mielelle.
Mitä tyydytystä ihmiset saavat toisten mollaamisesta? Taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus, että kun joltakin pettää maa jalkojen alta, sormellaosoittelijoita löytyy pilvin pimein.
Ripaus empaattisuutta ei varmaankaan olisi pahitteeksi. Itse muistutan itselleni, kun sarvenaiheet alkavat tuntua päänahan läpi, että mieti, miten haluaisit itseesi suhtauduttavan ja miltä tuntuisi aiheuttaa toiselle tarkoituksellisesti lisää surua ja omalla kommentillaan katkaista jonkun selkä, niin ettei hän enää kestä, vaan tekisi itselleen jotain. Nyky-yhteiskunta on mennyt pahasti metsään painottaen koko ajan enemmän kilpailua. Ihmisistä on tullut kyynärpäätaktiikalla eteneviä rohmuajia, eikä näissä olosuhteissa lähimmäisestä välittäminen ole enää hyve, vaan niin paljon kuin vaan voi tehdä hallaa, on vaan plussaa. En kauheesti ihmettele suomalaisten kasvaneita mielenterveys ongelmia enkä sitä, että Suomi pysyy itsemurhatilastoissa vankasti kärkijoukossa. Kai sekin on sitten jotain, että napataan pysti edes jostakin.

6

543

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epäitsekäs

      Asiaa!
      Kun ihmisillä Afrikan Sarvessa menee huonosti, eikö heillä olekin oikeus muuttaa Suomeen, jossa kaikilla on kaikkea yllin kyllin? Silloin, kun siellä asuvilla meni hyvin n. 2000 vuotta sitten, ja Suomessa silloin asuvilla fenneillä huonosti, hekin varmaan olisivat ottaneet fennit luokseen asuilemaan, jos olisivat tienneet näiden olemassaolosta.

      Jos Suomeen tulisi Somaliasta vaikka vain 5.000.000 somalia, heidän elättämisensä ei laskisi suomalaisten elintasoa kuin puoleen, jolloin se vieläkin olisi enempi kuin 1950-luvulla.

      Suomi näyttämään esimerkkiä koko kapitalistiselle mualimalle ja ottamaan kaikki somalit tänne!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Sitä ihmettelen minäkin.Tunsin ihmisen kerran jolla ei ollut mitään hyvää sanottavana toisista ihmisistä.Kun häneltä kysyi että haluaisitko hänen osansa hän vastasi en halua.Jäin miettimään miksi hän sitten valitti jatkuvasti ja raivosi kun kaikki olivat niin epäoikeudenmukaisesti.

      Ei hän yleensäkkään nähnyt asioita toisten näkökulmista vaan omastaan.Eikä varmasti suostunut edes miettimään miltään muulta kannalta asioitaan.Minäkin jäin hieman ihmettelemään miksi noin mutta kaipa meitä on moneen junaan lähtijöitä.

      • 1

        Joillakin on ihan pakottava tarve loukata toista ihmistä.Pahansuopuus on heidän puolustuskeino.

        Heidän mielipiteensä pitää jättää omaan arvoon.Eivät ole niin tärkeitä.

        Nauttivat, kun saavat iloisen ihmisen masentumaan ts ovat itse masentuneita.


      • ´kunniinjoitaisuopoo
        1 kirjoitti:

        Joillakin on ihan pakottava tarve loukata toista ihmistä.Pahansuopuus on heidän puolustuskeino.

        Heidän mielipiteensä pitää jättää omaan arvoon.Eivät ole niin tärkeitä.

        Nauttivat, kun saavat iloisen ihmisen masentumaan ts ovat itse masentuneita.

        Niin eikö se pahansuopuus liene vähän myös luonnevikaisuutta. eräs jumittumisen ja junttiuden piirre. Pahansuopa ihminen ei vain kykene ajattelemaan ns.kaikkien parasta vaan sortuu ylilyöntiin(mustamaalaamiseen ja muuhun vähättelyyn) ilmeiseti vain niin kovan pätemisen tarpeestaan johtuen.


    • kehitellään

      Oma pahansuopuuteni johtuu luultavasti vääristyneestä luonteestani, joka rakentaa vihamielisiä ajatuksia jokaista vastaantulijaa kohtaan. Aina ei ollut näin, ennen olin hiljainen hyssykkä ja hyvin arka. Sain aina kuulla "kunniani" ulkonäöstä muihin omalaatuisiin piirteisiin itsessäni.
      En ennen ymmärtänyt, että miksi toiset ihmiset tekevät näin ja jatkoin hiljaisena oloa. Ajan myötä alkoi ajatukset kehittyä mielenkiintoisilla tavoilla hyvinkin väkivaltaisia fantasioita sisältäviin mielikuviin ja haaveisiin.
      Pahansuopuus syntyi tai ehkä se avautui jossakin vaiheessa, kun sain tarpeekseni ja aloin pohjustamaan elämää itselleni.
      Nyt olen suhteellisen pahansuopa ihminen, mutta en tarpeeksi. En vielä.

      • tuuminpa vain

        Toivoa siis on, äläkä tosiaan menetä sitä. Suomalainen huono itsetuntokin kai perujaan siitä ettei ole kannustettu tarpeeksi ja syynä siihen on sitten vaan ihan toisilta suomalaisilta saatu alaslyttääminen, jotta sitä kunkin omanarvontuntoa saataisiin paremmaksi. Eihän sitä nyt silleen kuitenkaan pitäis menetellä et alistaa toista ja korottaa ittensä vain sen avulla. Jokaisella on mahdollisuus kohdella toista hyvin ja voida silloin itsekin hyvin, kun ei oo aiheuttanu muille mielipahaa. Eli pitäis elää ja antaa toistenkin elää sillai ihan rauhassa eikä painaa maahan. Tervettä tsemppi henkeä tarvitaan lisää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe