Antaa olla, ei kannata. En saa opettajan työtä. Vaikka kuinka olisi koulutusta ja kokemusta. Ei ole kontakteja, eikä pyrkyriasennetta. Luovutan. Jättäydyn työttömäksi. Maksakoot virassa olevat veroistaan päivärahani! Voin siinä sitten vaikkapa lueskella runoja.
Nuoret valmistuneet opettajat, älkää koskaan valmistuko! Vain sillä tavalla saatte töitä, epäpätevinä. Jos valmistutte, ette hevillä pääse töihin. Määräaikaisiin valitaan aina jo koulussa olevat ope (joka on se valmistumaton epäpätevä), äitiysloman sijaiseksi valitaan äitiyslomalaisen sukulainen, eläkkeelle menneen tilalle eläkeläisen sukulainen, yleensä poika tai tytär. Jopa abiturientti pääsee opettajaksi.
Älkää tehkö hakemuksia, turhaan teette!
36
3898
Vastaukset
- oleeol
Otapa selvää OAJ:sta, miten voit valittaa, jos johonkin paikkaan valitaan epäpätevä, vaikka päteväkin olisi tarjolla. Käsittääkseni voit ottaa yhteyttä sivistyslautakuntaan ja jos se ei auta, aluehallintovirastoon.
Olisi kiva tietää, missäpäin Suomea on näin kurjaa. - Terveisin minä
Olen itse opettaja ja sukulaisteni ja ystävieni lapsista monet ovat valinneet opettajan uran ja olen mielenkiinnolla seurannut heidän työllistymistään. Tänne Pohjois-Pohjanmaalle on todella vaikea työllistyä, siitä pitävät yliopistot (Oulun ja Lapin yliopistot) sekä amk:t huolen.
Mutta kaikki ovat työllistyneet etelään. Ja kun saa sitä kaivattua työkokemusta, niin voi saada paikan sitten muualta Suomesta. Valmistunut saa muutto- ym. avustusta, joten ei muuta kuin paperit etelän paikkoihin vetämään. Siellä ei suosita omia lapsia tai sukulaisten lapsia, halutaan oikeita opettajia!- oleeol
Ovatko nämä sukulaistesi ja tuttaviesi lapset luokanopettajia vai aineenopettajia?
Ovatko he valmiita myös muuttamaan pois esim. Oulusta työn perässä?
Asun itsekin Pohjois-Pohjanmaalla ja olen opettaja. Sen kyllä tiedän, että ainakin monien aineenopettajien työllisyystilanne on mennyt viime vuosina täälläkin huonompaan suuntaan.
- bogusdogus
Olen ollut eri paikkoissa töissä, en ole IKINÄ kuullut mistään 'muutto- ym.' avustuksesta.
Mutta olen kyllä nähnyt abi:n matiikan 'opena' koska oli opon sukulaispoika- ****************
Muuttoavustuksesta löytyy tieto vaikka tästä linkistä http://www.mol.fi/mol/fi/90_tyonhakuinfo/02_tvt_tukena/03_matkakulut/index.jsp
- Saa ottaa selville
**************** kirjoitti:
Muuttoavustuksesta löytyy tieto vaikka tästä linkistä http://www.mol.fi/mol/fi/90_tyonhakuinfo/02_tvt_tukena/03_matkakulut/index.jsp
Mä olin viikon työtön ja sain menomatkalle tuon liikkuvuusavustuksen, kun vaihdoin paikkakuntaa. Se on ollut voimassa jo varmaan 20 vuotta, muuttoavustus on vähän uudempi juttu ja siinä on tiukemmat ehdot. Oma mokani on, että en hakenut liikkuvuusavustusta haastattelumatkalle, luulin etten saa kun olin työssä, mutta olisin saanut kerran työ on määräaikainen. Mutta - asioista kuuluu osata itse ottaa selvää, eihän muuten voi opettaa muita jos ei tuota osaa.
- muuttaja
Kuinka montaa paikkaa olet hakenut? Oletko valmis muuttamaan työn perässä?
Eipä ole ollut minullakaan suhteita opetusalalle, joten valmistuttuani työnhakualue oli laaja. Hakemuksia lähetin useiden kuukausien aikana paljon. Ensimmäinen opettajan pestini löytyi noin 350 kilometrin päästä silloisesta kotipaikkakunnastani. Senkin jälkeen olen töiden perässä muuttanut.
Ja kuten joku jo totesikin, mikäli hakemaasi avoimeen paikkaan on valittu epäpätevä, tee päätöksestä valitus.- huono tilanne
niin just, tee valitus päätöksestä ja voit sanoa hyvästit sillä paikkakunnalle työlle. kukaan ei palkkaa valituksen tehnyttä opettajaa, koski se sitten määräaikaisuutta tai virkaa. oikeus on olemassa, mutta köytännössä kukaan ei valita ja edellä syy.
koulut palkkaa epäpöteviä, koska kukaan ei valvo hakemuksia ja se tulee kunnille halvemmaksi.
opettajien työtilanne on ja tulee huononemaan seuraavan vuosikymmenen aikana. lapsia ei ole, vapautuvia virkoja ei täytetä ja samaan aikaan yliopistot syöltävät ulos opettajia enemmän kuin koskaan!
yliopistojen tulisi jarruttaa eikä tehdä rahaa valmistumisille. mitään opettajapulaa ei osle ollut vaikka siitä ollaan jo puhuttu viimeiset 15v ja jopa matematiikan opettajista on ylitarjontaa! sen myöntää jo jopa liitot itsekin. - määräaikai
ongelma monesti voi olla ettei saa vakituista paikkaa vaan aina määräaikaisia
- hyvä veli-järj.
Kyllä täällä pk-seudulla suhteilla saa helpommin töitä joskin ilman suhteitakin se on ihan mahdollista. Täytyy vain luoda itsestä hyvämainenen työntekijä.
Itsekin olen ollut pelkkänä ylioppilaana opettamassa (siis sijaisuuksia). Perinteisesti lyhyisiin sijaisuuksiin voidaan palkata pelkkiä ylioppilaita. Tosin itselläni ei vanhemmat eivätkä muut sukulaiset ole opettajia (vanhemmat inhoavat opettajan ammattia). Jos oppilaalla on hyvät välit entisiin opettajiin, niin varmasti helpommin saa töitä. Samoin joku toisen koulun rehtori havaitsee, että olet hyvä työssäsi niin hän saattaa suositella sinua kolleegalleen ym. Hyvä tai huono maine kantautuu aika kauas.
Mutta totta on, itsekin olen nähnyt kuinka opettajien tyttäriä pääsee sijaistamaan vaikka ketä ja ystäviä, tuttavia ja sussuja valitaan opettajien hommiin. Homma vaan menee niin, että pitää luoda oma verkosto ja hyvä maine itselle.
Kun opettajaksi opiskelee, niin melkeinpä heti kun sinne yliopistoon pääsee niin kannattaisi ne opettjien sijaisuudet jo silloin aloittaa. Silloin valmistuttua on ehtinyt kerätä kokemusta ja suhdeverkostoa itselleen. - Kylreilupeliratkasoo
Saamani vastaukset puhuvat karua kieltään:
"Otapa selvää OAJ:sta"... - höpö höpö! Ja sivistyslautakuntaan tai aviin kanteleminen on yhtä tyhjän kanssa, päinvastoin siinä vain lopullisesti tulee savustetuksi. Mitäköhän sinä "oleeol" meinaat?
Siten "Terveisin minä" puhuu ihan puutaheinää Etelä-Suomen paikoista... vai ei muka suosita, höpö-höpö. Taitaa olla oma lehmä ojassa kun pitää puhua vastadiskurssia.
Ja "Muuttajalle" tiedoksi, valittaminen on turhaa. Ai että muka tekisin valituksen, höpö-höpö taas vaan. Vastauksesi kuulostaa taas niin "suomettuneelta".
Ja lopulta nimimerkki "hyvä veli-järj." vain toteaa kategorisesti koko roskan: "Homma menee niin, että pitää luoda oma verkosto ja hyvä maine itselle." Höpö-höpö sullekin.
Minä vaan olen jo vuosien varrella nähnyt, että se maine on ihan sama mitä se on, vaan silläpä on merkitystä, että mihin sukuun ja perheeseen syntyy. Ja mihin puolueeseen kuuluu. Jos on vähänkin eriävät mielipiteet ja tai jotenkin muutenkin erilainen, niin turha vaiva. Opettajien virkanimityksissä suurin osa ellei jopa kaikki ovat jollain tavoin poliittisia korruptionimityksiä.
Te, jotka minulle vastasitte, olette joko osa tuota hyvävelijärjestelmää tai naiiveja tai molempia. Todennäköisesti molempia.
Saattais muuten joittenkin oppilaitten vanhempia kiinnostaa tämänkin palstan jutut, tai pikemminkin niiden vähäisyys.- muuttaja
Mitkähän vastaukset sinua olisivat miellyttäneet? Kommentoit saamiasi vastauksia höpö-höpöllä, suomettumisella tai hyvä veli -järjestelmällä.
Ilmeisesti siis kaikki muut Suomen opettajat ovat syntyneet oikeaan sukuun, edustaneet oikeaa puoluetta tai olleet osa hyvä veli -järjestelmää. Näinhän se tietysti on. Tai sitten toiset ovat tehneet työllistymisensä eteen muutakin kuin valittaneet, että hakemusten tekeminen on turhaa. - Oma työ ratkaisee
Kyllä olen päässyt Etelä-Suomessa vakituisiin opettajan töihin ilman valmiita suhteita. Suhteita tosin oli siinä vaiheessa kun vakipaikka tuli, mutta ne suhteet oli itse hankittuja. Määräaikaisia töitä tein tuntiopettajan neljä vuotta, eri paikoissa ja pari ensimmäistä vuotta osa-aikaista työtä useassa eri paikassa.
Itse en muualla opiskelleena voinut tehdä kovinkaan paljon töitä opiskeluaikana, kun niitä ei ollut. Jos opiskelee Helsingissä niin toki kannattaa ilmoittautua sijaiseksi opiskeluaikana ja hommat pitää ottaa vastaan myös aina kun tarjotaan. Monestihan sijainen joudutaan ottamaan nopeasti ja homma annetaan yleensä jollekin luotettavalle, joka nyt varmasti tulee paikalle nopeasti.
Uskon että oma työn laatu ratkaisee. Pitää myös tulla toimeen työpaikalla kaikkien kanssa, mikä on välillä aika haastavaa. Rehtoriksi täällä ei pääse ilman sopivaa puoluetaustaa, mutta kyllä opettajaksi pääsee. - kieltenopettajatar
Oma työ ratkaisee kirjoitti:
Kyllä olen päässyt Etelä-Suomessa vakituisiin opettajan töihin ilman valmiita suhteita. Suhteita tosin oli siinä vaiheessa kun vakipaikka tuli, mutta ne suhteet oli itse hankittuja. Määräaikaisia töitä tein tuntiopettajan neljä vuotta, eri paikoissa ja pari ensimmäistä vuotta osa-aikaista työtä useassa eri paikassa.
Itse en muualla opiskelleena voinut tehdä kovinkaan paljon töitä opiskeluaikana, kun niitä ei ollut. Jos opiskelee Helsingissä niin toki kannattaa ilmoittautua sijaiseksi opiskeluaikana ja hommat pitää ottaa vastaan myös aina kun tarjotaan. Monestihan sijainen joudutaan ottamaan nopeasti ja homma annetaan yleensä jollekin luotettavalle, joka nyt varmasti tulee paikalle nopeasti.
Uskon että oma työn laatu ratkaisee. Pitää myös tulla toimeen työpaikalla kaikkien kanssa, mikä on välillä aika haastavaa. Rehtoriksi täällä ei pääse ilman sopivaa puoluetaustaa, mutta kyllä opettajaksi pääsee."Monestihan sijainen joudutaan ottamaan nopeasti ja homma annetaan yleensä jollekin luotettavalle, joka nyt varmasti tulee paikalle nopeasti."
Tämä on varsinkin lyhyistä sijaisuuksista puhuttaessa erinomaisen tärkeä pointti. Vaikka on ilmoittautunut sijaisrekisteriin, saattaa hyvinkin jäädä ikuisiksi ajoiksi ilman sijaisuutta, jos ei pysty tulemaan lyhyellä varoitusajalla. Yrittäkäähän ajatella tätä juttua sen ihmisen kannalta, jonka pitäisi puolen tunnin sisällä saada joku luokan eteen. Silloin soitetaan sille, joka viimeksikin saapui (tukka pystyssä ja paita nurinpäin päällä, unirähmät silmissä) paikalle minuuttia ennen tunnin alkua.
Kun hoitaa pikakeikat kunnialla kotiin, pyydetäänkin sitten mielellään myös pidempiin sijaisuuksiin. Juuri näin oli oman poikani kohdalla. Hän oli jo ylioppilaskeväänä sijaisrekisterissä ja jatkuvasti pyydettiin uudelleen, pahimman flunssakauden aikana olisi samana aamuna tarvittu kolmeen kouluun. ;-)
Kaikesta päättäen hän oli riittävän luotettava ja osasi hyvin myös ottaa luokan haltuun - partiossa kun on ikänsä ollut. Vielä kaksi vuotta häntä pyydettiin usein sijaiseksi, vaikka hän ei ollut enää ilmoittautunut sijaisrekisteriin, kun omat opinnot olivat jo alkaneet.
Tiedän myös tapauksen, jolloin sijaiseksi on pyydetty ihminen pelkästään sen perusteella, että hän uskaltaa mennä koulun hankalimman luokan eteen, kun on partiossa tottunut minkä tahansa homman klaaraamaan. Viikon sijaisuus meni ihan hyvin, vaikka luonnollisesti ensimmäisenä päivänä joutuikin useampaan kertaan näyttämään luokalle, missä mennään.
- Kylreilupeliratkasoo
Ja verratkaas, mikä on tilanne tuolla, vaikka onkin yksityistä sektoria... kertoo kyllä osaltaan sitten sitä, miten sulkeutunut on meininki julkisen puolen opettajamarkkinoilla...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10787277- oleeol
Olen valmistunut kymmenen vuotta sitten aineenopettajaksi. Aina sen jälkeen on töitä ollut täällä Pohjois-Pohjanmaalla. Aina määräaikaisia tosin. Kohta alkaa 11. vuosi eikä ole tarvinnut muuttaa töiden perässä (paitsi sen yhden kerran, kun muutin Oulusta pois).
Yhtäkään työpaikkaa en ole suhteilla saanut, sillä niitä ei ole, kun suvussa ei ketään muuta opettajaa ole ja muutenkin melkein koko suku asuu muualla.
Sukulaisia ei ole myöskään muissa kuntien päättävissä elimissä. Poliittisista mielipiteistäni kukaan ei ole ollut valintavaiheissa kiinnostunut.
Että mistäköhän ihmeestä itse puhut? Ehkä Etelä-Suomessa on sitten eri meininki.
- asifdohaoifö
Niin riippuu myös minkä aineen opettajan työstä on kyse. Toisilla aineyhdistelmillä niitä vaan on enenmmän ja toisilla ei juuri mitään.
- aloittelevaope
Valmistuin n. 2kk sitten ja aloitan vuoden määräaikaisuudella oman luokan parissa elokuun puolivälistä alkaen. Työkokemusta ei opetustyöstä juurikaan ole, saati suhteita tai sukulaisia auttamassa työllistymistä. Olen äärimmäisen kiitollinen rehtorille hänen antamastaan mahdollisuudesta ja valmis osoittamaan olevani oikea ihminen oikeassa paikassa. Tuleva työpaikkani on n. 180km päässä kotipaikkakunnaltani.
Oman kotipaikkakuntani avoimiin virkoihin ja sijaisuuksiin hain mitättömin tuloksin. Ehkä joskus tulevaisuudessa sitten tai mistäs sen tietää, jos kotipaikkakuntakin tulee vaihtumaan työn perässä? En tiedä, mutta jään innolla katsomaan mitä tuleman pitää. - juweifjaslödfh
Niin, luokanopettajilla siis on enemmän töitä, mutta aineenopeilla on tuo osaaminen rajoitetumpaan yhdistelmään. Ja pointtini oli että kaikilla yhdistelmillä niitä paikkoja ei ole auki tarpeeksi, vaikka koko suomen läpi hakisi.
- vaihtoehtoja
Totta, että eri aineyhdistelmät työllistävät eri tavoin. Moni aineenopettajatuttuni on parantanut työllistymistään opiskelemalla aineopinnot johonkin toiseen aineeseen tai suorittanut eritysopettajan tai luokanopettajan pätevyyden.
Jokunen on myös vaihtanut alaa lisäopintojen tai toisen tutkinnon suorittamisen jälkeen. Itsekään en enää ole opetusalalla.
- Eräskin opettajainen
Tuo työllistymisongelma on yleensä merkittävin tekijä miksi monet pätevät opettajat tekevät työuraa muualla. Vaikka julkisessa keskustelussa syyksi väitetään heidän laiskuuttaan ja rahanahneuttaan. Tosiasia on vaan se että monilla on vaikea saada työuraa alkuun opetusalalla kun rehtorien lapset hoitavat lyhyet sijaisuudet ja pidempiin sijaisuuksiin vaaditaan työkokemusta jota ei ole mahdollista saada. Enemmin tai myöhemmin aukeaa sitten joku työtilaisuus yksityisen sektorin töissä, ja sinne ne pätevät opettajat sitten jäävät.
Itse tunnen vanhoista opiskelukavereistani puolenkymmentä pätevää opettajaa jotka tekevät ihan muuta työtä. Jokainen olisi heistä opettajaksi halunnut, mutta yhtä lukuunottamatta kukaan heistä ei saanut edes todellista mahdollisuutta opettaa. Tuo yksi sitten toimi aikansa opettajana kunnes sairastui pidemmäksi aikaa eikä sen jälkeen enää opettajaksi kelvannut. - Monopolimeininki
Täällä Tampereella ainakaan ei pääse ope-sijaisuuksiin olleskaan jollei ole ensin käynyt sijaisrekisterimyllyn läpi.
- Helsinki
Ei pääse Helsingissäkään. Vastavalmistunut ei voi saada täältä opettajanvirkaa tai pidempää sijaisuutta jos ei ole noin vuotta sitä ennen asunut paikkakunnalla vailla vakinaista työtä olevana sijaisrekisteriläisenä. Tuo Helsingin kaupungin politiikka pudottaa aika rankasti opettajien pätevyysastetta täällä. Suomenkielisissä kouluissa pärjätään jotenkin, koska opettajat valmistuvat täällä. Ruotsinkielisissä kouluissa on melkein pelkästään epäpäteviä opettajia tuon järjettömän rekrytointipolitiikan vuoksi.
- mansesta kiinnostunu
Monopolimeininki, kerrotko tarkammin: millainen "mylly" sijaisen on Tampereella käytävä läpi?
- Rekisterissä oleva
Tampereen keskitetty sijaisrekisteri toimii oikeasti, ei siis tarvitse soitella joka koululle erikseen. Kaikki sijaiset palkataan reksiteristä.
- Miepetiskoon
Mulla on akateeminen jatkotutkinto, amk-tutkinto, kahden käsityöalan perustutkinnot ja näytöt, opettajankoulutus, mutta olen yli 50 vuotias, lihava, vähän ruma ja huippuiloinen: nyt olen omaehtoisella työllisyyskurssilla, josta saan päivärahaa n. 35 euroa/pv, josta kuluu veroon 10% ja matkakuluihin 16 euroa/pv ja loput jäävät ruokaan ja vaatteisiin. Kyllä elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! Vapaapäiväni hörhöilen kotona rääsyissä ja soitan syntikkaani ja hoilaan karaokea, mitäpä olisi valittamista? JESS!
- miska.
Olen juuri valmistunut aineenope ja sain kyllä ekan pitkän sijaisuuteni (vuosi) aivan ilman suhteita ja lähes ilman työkokemusta. Edellytyksenä oli muutto 300 kilometrin päähän kotipaikkakunnalta.
- enalkaisi
niin, mutta kuinka moni muuttaa? muuttaako puolisosi mukana, etenkin kun hänen vakipaikkansa on nykyusellä paikkakunnalla.
en opiskelisi opettajaksi. vaaditaan jumaluutta, maksetaan surkeksi ja virlä pitäisi pyöriä sijaisrumpat läpi vailla koko vuoden palkkaa... - miska..
Kysyjälle: ei, avopuolisoni ei muuttanut mukana. En näe tätä ongelmallisena. Kyllä vuoden voi helposti asua erillään ja etsiä sitten töitä lähempää ykköskotia, paremmalla työkokemuksella varustettuna.
Miksi erillään asumisen pitäisi olla ongelma, kun lapsiakaan ei ole? - kutoja2
Itselläni on alakouluikäinen poika, joten en voi ottaa vastaan määräaikaista työtä, jos se vaatii paikkakunnalta muuton. Eipä niitä ole juuri tarjollakaan. Kuvataideopettajien virkoja on auki pari vuodessa ja jokunen määräaikainen.
Opikeluaikoina mol.-sivustolla komeili vielä alani ammattimäärityksenä: "Opettajia tullaan tarvitsemaan vakaasti, varsinkin suurten ikäluokkien eläköityessä." Tämä vakuuttelu lienee jo poistettu .
Oman kaupunkini sijaisrekisteri ihmetyttää, sen kautta en muutaman vuoden rekisteröitymiseni kautta ole saanut yhtäkään oman alan sijaisuutta, vaikka oletan olevani ainoa työtön kuvisope tällä alueella. Arvelen, että sijaisuudet välitetään vanhaan malliin jollekin koulun henkilökunnan tutuista. Rekisterin ylläpitäjällä taas ei ole intressejä seurata, mitä kautta kaupungin sijaiset valitaan. Kysyttäessä asiasta väitetään silti kelpoisuuden olevan tärkein valintaperuste.
Ne työt mitä aika ajoin vuosien aikana olen saanut, ovat samasta oppilaitoksesta. Työttömyyskuukausina olen jo omaksunut "prekariaatti"-mielialan eli yritän keksiä tekemistä arkeen ja saada tyydytystä penninvenytyksestä. Kun työssäollessa poikkeaa opehuoneessa, kuulee asioista joita vakituisen open palkalla vapaa-aikoina tehdään. Välillä mättää, välillä ei. Kestävän kehityksen elämäntapahan tämä.
Nythän täällä täytyy sijaisuuden kestää vähintään kolme päivää ennen kuin koulun ulkopuolinen palkataan, joten sijaisuudet vähenevät entisestään ainakin aineenopetuksessa. - epäpätevä
vaihtakaa alaa
http://auskummitus.blogspot.fi/2013/10/kuntatason-logiikan-alkeet.html - ruumiinavaussullekin
Opettele migi ja tigi... tai vaihtoehtoisesti rommi ja rammi. Jollain konstruktiivi-pedagogiikka-hölöpölöllä ei pärjää vaan osattava puhtaasti ammatillisia suorittavan työn taitoja tai sitten tvt- ja bisnestaitoja. Tulevaisuudessahan suomessa on karkeasti sanoen kahdenlaista porukkaa: autolla ajajia ja autojen korjaajia: työpaikat, myös koulutus siirtyy entistä enemmän nettiin ja ne jotka eivät työllisty noihin juttuihin, on jotain suorittavan työn perustavishommia, jossa täytyy osata lähinnä momenttiavaimen käyttö...
- Vastavalmistunut
Eipä käynyt huono tilanne -kommentoijan ennustus toteen ainakaan vielä. Biologien työllisyystilanne on ollut vuosia ellei vuosikymmeniä huono, mutta niin vain tämä vastavalmistunut sai töitä heti ensimmäisellä yrittämällä. Toki reilut 60 hakemusta kirjoitin, joista neljästä tuli yhteydenotto ja kolmesta haastattelukutsu. Virkakin on määräaikainen, mutta harvoin sitä vakituiseen suoraan pääsekään. Etelässä paikkoja on paljon, jos on valmis muuttamaan.
Ps. Mitään suhteita mihinkään ei ole, joten taidan sitten olla naiivi. ;)- onneamatkaan
sä olet vaan huvikses vittumainen.
Opetusala on sisäänpäin lämpiävä ja hanakasti selkäänpuukottava,
sen kun opettelet (ei liene vaikeaa), niin pääset vielä jatkoon.
Opetusala on pahempaa kuin voit märissä unissas edes kuvitella.
Tervemenoa kärvistelemään, se kipu
ei kaikkien mielestä tunnu niin pahalta ja
mersukaupaan pääsee vain ovelimmat.
Kuseta toiselta palkka ja toiselta virka
niin se menee. Mannaa ei ole kaikille jaettavaksi,
se pitää ottaa toiselta pois ja
vain puukottamalla tienaat kannukset ylöspäin.
Tervemenoa
- muutostuulet
Tosi on, epäpätevänä sain opettajan sijaisuuksia, mutta pätevänä en olekaan enää pätevä. Olen vaihtanut alaa työhön, jossa keskiasteen tutkinto riittäisi. Siellä salaan olevani korkeasti koulutettu ja näyttelen tyhmää, käskettävää. Näin on parempi. Eläkkeelle ei ole kuin muutama vuosi. Hämmästytti tuo viime viikkoinen Saunalahden koulun rehtorin pikairtisanominen. Hänkin saa varmaan OAJ:lta kaksi vuotta huippuansiosidonnaista ja voi vaikka paistatella päivää Espanjassa. Tai voi alkaa starttirahalla opetusyrittäjäksi ja siellä tai muualla pitää yksityiskoulua lomailijoiden lapsille... Että sillei.
- kopettajax
Valitettavasti opetusala on semmoinen, ettei siellä kaikki pärjää.. Sinne hakeutuu sitä sun tätä ”kympin, kiltin tyttöä/poikaa”, joista jo haastatteluvaiheessa näkee, että tuo syödään elävältä, jos tuo menee luokan eteen. Haastattelussa annetaan itsestään se kuva, joka kertoo, pärjääkö tuo opettaja luokassa vai ei - kellään kun ei ole kristallipalloa ja valitettava tosiasia on se, että jos haastattelussa piipität ja annat itsestäsi kuvan ”arka”, ei sinua palkata. Työnantajan ei tarvitse ottaa riskiä, että homma menee päin seiniä ”tämön henkilön kanssa”, jos samaan aikaan hakijoina on sellaisia, joista näkee, että ”tuo hallitsee homman”.
Nykykoulussa vaaditaan opettajaa, joka on jämpti, kestää kritiikkiä ja pystyy sukkuloimaan salamana. Jos haastattelussa jäät miettimään puoleksi minuutiksi vastausta, voit olla varma, että puolessa minuutissa luokka on jo hajonnut ja luokassa on kaaos. Opettajilta vaaditaan nykypäivänä nopeaa tilannetajua ja mukautumista. Ei ole aikaa miettiä puolta minuuttia. Peli on silloin menetetty. Jos haaveilee ”sitä kun minö olin koukussa”, voi unohtaa opettajan työn. Sellaista luokkaa ”silloin kuin minä olin koulussa” ei ole ollut enää vuosiin.
Silloin kun minä olin koulussa noustiin seisomaan ja sanottiin hyvää huomenta. Silloin luokassa olin 30 oppilasta ja hiiren hiljaista. Tällaista koulua ei enää ole. Se on fakta. Jos tällaista kuvittelee, on alan valinta väärä. Se ei tietenkään tarjoika, etteikö luokassa voisi olla olla rauhallista, mutta totta on sekin, että nykykoulussa turn tarpeessa olevia oppilaita on paljon ja suurella osalla on juuri keskittymisvaikeuksia. Se näkyy myös luokkahuonessa, vaikka kuinka asiaa haluaisi kierrellä ja kaarella. Puhutaan opettajan auktoriteetissä tai nykyäön sen puuttumisesta, mutta ei ymmärretä sitä kontekstia, että maailma on muuttunut. Moni vanhempi opettaja onkin sanonut, ettei nykypäivänä enää alkaisi opettajaksi, kun on nöhnyt molemmat maailmat - sen kun opettajaa kunnioitettiin ja sen, kun opettajan oletetaan olevan sirkustirehtööri ja vanhempien palvelija lapsen asioissa.
OAJ:llä on vielä mahdollisuus palauttaa takaisin opettajan professio, jos halua riittää. Opettajille on palautettava takaisin mahdollisuus toimia koulussa ilman somejulkisuutta, kun vanhempi saa itkupotkuraivarit, kun hänen lastansa ei kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä. Somen myötä opettajien kohtelusta tuli kovin outoa - ikään kuin opettajia voitaisiin arvioida ja arvostella somessa kuin ketä tahansa julkisuuden henkilöä. Pahintatästä tekee sen, ettei OAJ ole laittanut paukkuja siihen, että opettajia suojeltaisiin. Youtube-videot opettajista ja yleiset kirjoitukset riittää osoittamaan, kuinka onnetonta OAJ:n toiminta on opettajien tukena ja heidön oikeuksien suojelijana. Kannattaa todella harkita tarkkaan, liittyäkö OAJ:hin vai ei - etenevässä määrin opettajat eroavat siitä ja liittyvöt yleiseen työttömyyskassaan. Opettajana ei koe, että OAJ ajaa miltään osiin minun etauani kuin näemmäisesti aina myötäilen muita ammattiliittoja, mutta tosi toimet jää vain puheeksi. Ja miten on mahdollista ettei OAJ ole. itenkään somekiusaamisen aikanakaan edes millään tavoin edistänyt opettajan ammattia ja henkilösuojaa. Julkiseja ammatteja on lääkäri, poliisi, sairaanhoitaja jne... eikä näistä kirjoiteta lehtien palstalla ja vanhempien toimesta someraivota yhtenään tai toimittaja kirjoita ”mutupohjalta” kuten opettajista. Sen sijaan tuntuu, että opettajista saa sanoa mitä vain ja OAJ on takana hiljaa... Julkisessa ammatissa toimiminen on eri asia kuin ”olla julkisuudessa”. Opettaja on myls eri asia julkisuuden kannalta kuin kansanedustaja.
Onko siis OAJ lyhennys ”onnettomasta ammattijärjestöstä”? Siltä tuntuu...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123940MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar802049Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214908Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3818