Super JuttA

Jutta Urpilaista mollataa suomen alas ajosta,mutta eikö politiikka ja hallitus siinä ytimenä ole keskenäisten sopimusten eteenpäin viemistä ja yhteisten asioitten ajamista.Ei Jutta Urpilainen omiaan siellä ole horisemassa,vaan edustaa Suomen virallista linjaa,siis enemmistön puolesta puhujana.Linja voisi olla toinen jos PerusSuomalaiset Timo Soinin johdolla olisivat uskaltaneet ottaa poliittisen vastuun jonka äänestäjät olivat uurnilla antaneet. Nyt mennään tämänhetkisen hallitus ohjelman mukaan.Taka oikealta huudellaan ja viisastellaan,mutta silloin on turha huudella jos kakka on housuissa ja jäätelöautomaattiinkin on pomo omien sanojensa mukaan virtsannut.Tuskin Jutta diktaatorina samanlaista linjaa ajaisi,mutta hallitus ohjelmasta täytyy pitää kiinni.Uuusi hallitus on sitten toinen asia.
Kyllä kansa saa just sellaisen hallituksen kuin se ansaitseekin.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä saa, mutta ei ansaitse.

Tuo sekundapuolue on tuolla vain pelkkien vaali VALHEIDEN avulla.

Jos rakas syntymäpöterö ymmärtäisit edes katsoa tuon ja miettiä vähän:

http://www.youtube.com/watch?v=FI9qHASYvI4

Tunnemme mieletöntä myötähäpeää tyhmyytesi vuoksi.

Äänestä

Näinhän se on. Jutan esiintymistä katsoessani olen ollut ylpeä suomalaisuudestani , naisistamme ja etenkin Jutasta. Vaikka maailma miten menisi,,,Sinä Jutta kuitenkin yritit!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gus ja Gulf kirjoitti:

Jutta Urpilaista mollataa suomen alas ajosta,mutta eikö politiikka ja hallitus siinä ytimenä ole keskenäisten sopimusten eteenpäin viemistä ja yhteisten asioitten ajamista.Ei Jutta Urpilainen omiaan siellä ole horisemassa,vaan edustaa Suomen virallista linjaa,siis enemmistön puolesta puhujana.Linja voisi olla toinen jos PerusSuomalaiset Timo Soinin johdolla olisivat uskaltaneet ottaa poliittisen vastuun jonka äänestäjät olivat uurnilla antaneet. Nyt mennään tämänhetkisen hallitus ohjelman mukaan.Taka oikealta huudellaan ja viisastellaan,mutta silloin on turha huudella jos kakka on housuissa ja jäätelöautomaattiinkin on pomo omien sanojensa mukaan virtsannut.Tuskin Jutta diktaatorina samanlaista linjaa ajaisi,mutta hallitus ohjelmasta täytyy pitää kiinni.Uuusi hallitus on sitten toinen asia.
Kyllä kansa saa just sellaisen hallituksen kuin se ansaitseekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu