Olen kärsinyt masennuksesta eriasteisesti pienestä lapsesta asti, nyt olen 23-vuotias. Onko muita jo nuorena masentuneita? Miten olette selviytyneet elämässänne, voitteko sanoa toipuneenne oireettomaksi jossakin vaiheessa? Itselläni nämä olot aina vaihtelevat, nykyisin olen jo paljon parempi kuin nuoruuden vuosina, kärjet eivät ole niin voimakkaita eivätkä kuopat niin syviä.
Sen olen kuitenkin huomannut, että tunnen eläneeni aivan liian pitkän elämän. Aivan, aivan liian pitkän ja raskaan. En halua siis tappaakaan itseäni aktiivisesti, (ainakaan nyt viime aikoina) mutta huomaan, etten myöskään osaa näinä parempina aikoina nähdä mitään, miksi vielä elää vuosikymmenet. Tätä dilemmaa varmasti tullaan penkomaan terapiassakin, mutta haluankin kuulla, onko muille kerrottavana hyviä uutisia? Jääkö masennus aina osaksi minua sitä kautta, että päivät liikkuvat raskaasti ja jähmeästi eteenpäin (jopa silloinkin, kun tapahtuu jotakin suhteellisen mukavaa)? Mistä ihmeestä penkoa takaisin sen motivaation, ettei toimisi pelkkänä robottina täällä ja siksi, ettei kuolemisella tuottaisi pahaa mieltä muille?
Sen olen kuitenkin huomannut, että tunnen eläneeni aivan liian pitkän elämän. Aivan, aivan liian pitkän ja raskaan. En halua siis tappaakaan itseäni aktiivisesti, (ainakaan nyt viime aikoina) mutta huomaan, etten myöskään osaa näinä parempina aikoina nähdä mitään, miksi vielä elää vuosikymmenet. Tätä dilemmaa varmasti tullaan penkomaan terapiassakin, mutta haluankin kuulla, onko muille kerrottavana hyviä uutisia? Jääkö masennus aina osaksi minua sitä kautta, että päivät liikkuvat raskaasti ja jähmeästi eteenpäin (jopa silloinkin, kun tapahtuu jotakin suhteellisen mukavaa)? Mistä ihmeestä penkoa takaisin sen motivaation, ettei toimisi pelkkänä robottina täällä ja siksi, ettei kuolemisella tuottaisi pahaa mieltä muille?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.