Kiva huristella

Mopo poika

Onko kukaan nähnyt kun mopolla ajelen pitkin kyliä ja raitteja. Mukavaa puuhaa vaikka ihan huvikseenkin ajellen.

Onneksi siinä on moottori, niin ei kuule kaikkien kylähullujen asiattomia huutoja.

Tietysti pitää ajella sääntöjen ja asetusten mukaan. Tietysti aina joskus löytyy joku joka ei niitä kokoajan noudata. Oli sitten kyse mopolla tai autolla ajosta.

Tällä palstalla olleet kirjoitukset tuntuvat olevan oikein rakentavia ja ohjaavia. Toki, kyse näkyy olevan yhden, korkeintaan kahden ihmisen mielipiteistä. No on siellä muutama kirjoitus josta paistaa ajatus tehdä noista raivokohtauksista pilkkaa.

Tuollaisilla sanavalinnoilla ja tuollaisessa mielentilassa oleva mielipiteet voi kuitenkin jättää omaan arvoonsa. He ovat varmasti kova rasite esimerkiksi naapureille. Tuollaisten kanssa on varmasti mahdoton käydä asiallista keskustelua vaikka jokin asia olisikin todellinen ohgelma.

7

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -SKIN-

      Aika moni soittaisi ja olen samalla linjoilla mitä ketjun tekijäkin. On aivan oikein soittaa ja toivoisi myös partiointia ko. alueelle sillä asiaa vähätellään liian usein, silti kaikki muut jotka siellä liikkuu niin näkee koko ajan päivittäin tota hurjastelua.
      ja on soitettukin ja soitetaan.
      mitä hyötyä sinun on jauhaa p*skaa lääkäreistä tänne, kun itse sitä pikimmiten tarvittet jos sinua lyödään turpaan kun kaahaat jonkun päälle. silloin voit miettii 2 kertaa että mitä v*ttua selität tänne siis aivan turhaa p*skanjauhamista ja v*ttuilua niille jotka yrittää pitää kaupungin rauhallisena eikä minään v*tun teinien temmelyskenttänä jolloin kaikki sivulliset on vaarassa joutua noiden yliajamiksi niin silloin sinä se olet joka otat turpiisi jos alat asiasta kääntelemään.
      ite sä kannatat tota hurjastelua se on vastoin lakia, mä taas sanon saman mitä muutkin eli liikenteessä siellä missä liikkuu lapset ja muut sivulliset niin ne ei halua että sielä ajetaan mopoilla tota vauhtia ja päättömästi muutenkin. Ihan selvä asia, niins iitä on ihan turha haastaa riitaa koska vastassa on aikuiset jotka kyllä ilmottelee asiat eteenpäin jos apinoja ajelee tommosta vauhtia väärillä teillä.

      ei o mitään pilalle mennyttä elämää, on vaan totuuksia joita sä et hyväksy.

      ei meitä kiinnosta mitkään räkänokat jotka käy koulua, vaan meitä kiinnostaa oma elämä ja meillä ei ole muuten mitään vastaan mopoilua kunhan lait saataisiin kovemmiksi ja kakaroille tuomiot mokomasta kaahailemisesta.
      kotona kun ei oo kuria niin siksi se on tommosta.

      alkaa v*tuttaa semmonen.

    • Henna , mamma

      Poikien pitää saada palkkatyötä eikä 9 euron työtä, jota nykyään tarjotaan . On heilläkin kulunsa. Niin ajelut vähenee.

    • ratkaisu löytyisi

      Luulin jo hetken että häirikkökyttääjä otti neuvon vastaan, ja toimi kuten opastin. Mutta ilmeisesti ei näin sittenkään käynyt, kun täällä täytyy melskata edelleen päivät pitkät.

      Miten nyt voi olla niin vaikeaa soittaa poliisille, ja kertoa kuten asiat on. Siihen ei mene aikaa kun pieni osa siitä ajasta mikä menee näilllä palstoilla vouhkaamiseen. Rohkeasti puhelin käteen ja soitto poliisille. Asian voi keroa rauhallisesti tai sitten tuolla tavalla miten aikaisemmin neuvoin. Ehkä tuo neuvomani tapa sujuu asiasta häiriintyneeltä luontevammin.

    • Ymmärsin.

      Ilmoitetaan kunhan tiedetään enemmän. Osa on varmasti jo ilmoittanutkin.
      Pitää olla selvät tiedot ensin.

    • Kysymyksiä ?

      "Miten nyt voi olla niin vaikeaa soittaa poliisille, ja kertoa kuten asiat on. Siihen ei mene aikaa kun pieni osa siitä ajasta mikä menee näilllä palstoilla vouhkaamiseen. Rohkeasti puhelin käteen ja soitto poliisille. Asian voi keroa rauhallisesti tai sitten tuolla tavalla miten aikaisemmin neuvoin"


      Kukakan sitten kertoisi kuka tämä kaahailija on ja minkä näköisellä mopolla tai ajopelillä liikkuu? Mistä lähtee ja minne menee?
      Ne kun vielä tietäisi niin asiaa pystyttäisiin seuraamaan tehokkaammin.
      Sen jälkeen kun asiasta ollaan varmistuttu niin sitten tehdään ilmoitus.
      Tällä hetkellä en ainakaan suoraan sanoen itse osaa sanoa kuka ajelija on.

      Miksi aikuiset ihmiset eivät halua edesauttaa tätä asiaa?
      Nyt olisi tilaisuus saada kakara kuriin.

      Toki suuri osa teineistä ajelee 60km/h kulkevilla peleillään mutta tämä poika paahtaa selvästi kovemmalla pelillä, äänet sitä luokkaa ja monikin tietää mikä ero on mopolla ja motocross vehkeellä.

      ei pojalla ole mikään oikeus tehdä tuollaista, j*malauta suljetut alueet ovat niitä rakkineita varten, eivät mitkään yleiset tiet.

      Kaverilla on negatiivinen asenne poliisia kohtaan mitä olen viesteistäkin päätellyt.

      Kunhan saadaan tietoon kuka kaahaa niin varmasti tehdään ilmoitus. Ilmoittakaa muutkin tänne anonyymisti jos ette kehtaa itseänne paljastaa.

      tahallista ihmisten ärsyttämistä tuollainen kaahaaminen, ajaa nyt kilpavehkeellä normaali teillä. ei siis mitään järkeä.

      Kalliiksi tulee kohta kakaralle ajelut ja se on ihan oikein !
      Nyt voisi sanoa että joku rikkoo tehokkaasti lakia tahallaan !

      Siitä tulee saada rangaistus !

      Käykö tämä jätkä muuten siinä baarissakin kaljoilla ja ajaa senkin jälkeen?
      Eikös siinä seiso sellainen musta mopo aina siinä edustalla?
      Liittyykö ks. ajelijaan mitenkään ?

    • Hoitoon ja heti

      "Kukakan sitten kertoisi kuka tämä kaahailija on ja minkä näköisellä mopolla tai ajopelillä liikkuu? Mistä lähtee ja minne menee?"

      Heh. Et kai tosissasi usko että tuollainen kaahaja tosissaan on. Koko palstan mopopoika tivolihan on jonkun kylähullun alulle laittama.

      Minä ainakin kun tätä olen muutaman viikon seurannut, niin poskien pullistelunahan minä tätä pidän. Joku yksinäinen ja elämässä epäonnistunut on kateellinen naapurin lapsista ja heidän harrastuksistaan.

      Nuo muutama kommentti kyllä välillä naurattaa, kun joku asian ymmärtänyt heittää herjaa. Voi tietysti olla, ja todennäköisesti onkin että tämä kylähullu ei ymmärrä kun hänen kustannuksellaan pilaillaan.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      222
      4842
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      45
      3288
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      36
      2975
    4. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      84
      2943
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      61
      2842
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2665
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      14
      2391
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      103
      2197
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      149
      1551
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1220
    Aihe