Back to Bulimia 1/2

back to bulimia

Joo eli otsikko sen jo kertoo.

Hieman taustaa, olin bulimian syövereissä kaksi vuotta. Järjetöntä ahmimista (makeaa, suolaista, kaikkea ja paljon), jonka jälkeen oksentamista syyllisyydentuskissa. Tämän jälkeen kolmekin päivää itsensä näännytystä rangaistukseksi. Sitten oli taas jo niin kova nälkä että saatoin tilata esim. kolme pizzaa pizzeriasta. Ajattelin monesti ensimmäistä palaa ahmiessani että "nyt ei tarvi oksentaa, et sinä yhdestä kerrasta liho. Olet sitten taas paastolla päivän tai kaksi".

Ja paskat. Taas posliinipönttö kutsui, raana lorottamaan ettei naapurit kuule.
Iltaan mennessä sitten jo ihan kuoleman kielissä oksentamisesta ja hirveä nälkä. Taas meni parikymppiä ja nälkä ja syyllisyys jäi.

Tämä on kaikkein järjettömin sairaus. Anoreksian edes ymmärrän, siis siten, että vältetään syömistä. Bulimiassa rahaakin palaa järjettömästi. Miksi syödä ja "nautiskella" oksentaakseen ne pois ? Muistan "kulta-aikoinani" kuinka ostelin hirveät määrät sipsejä, limpsaa, jäätelöä, muffinsseja, pekonia, jauhelihaa makaronia kaikkea paskaa kassi täyteen ja sitten kotiin ahmimaan ja oksentamaan.

Tämä tässä on kai se noidan kehä. Näännytys on rankaisu mässäilystä. Sitten tulee niin kova nälkä että sortuu kaikkeen paskaruokaan = syyllisyys = oksentaminen.

Onko teillä muilla ollut tuo näännytys mukana kuvioissa ?

7

1202

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joo

    • Anonyymi

      No voe sun tokkiisa

    • Anonyymi

      aloittaja ei halua parantua tai edes yrittää syödä normaalisti.Kait sitä nyt ahmii kun on syömättä ja aivot ei enää toimi tollasen syömisen takia. No itepähän olet valinnut tavan syödä noin.Mitään et ole oppinut ja saat jotain tyydytystä elää tolla tavalla.

      • Anonyymi

        Tuliko hyvä mieli läksyttämisestä. Kiusaat täällä sairaita ihmisiä. Sietäisit hävetä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko hyvä mieli läksyttämisestä. Kiusaat täällä sairaita ihmisiä. Sietäisit hävetä!

        Ei silloin pitäsi mennä lääkäriin jos on sairas?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko hyvä mieli läksyttämisestä. Kiusaat täällä sairaita ihmisiä. Sietäisit hävetä!

        Hän tietää mihin nälässä oleminen johtaa mutta ei halua muuttaa tapojaan.Kait sitä ahmii jos on kolme päivää syömättä.Kokeile itse.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei silloin pitäsi mennä lääkäriin jos on sairas?

        No mitäs vittua siinä vielä olet, lääkäriin siitä. Tuskin sinäkään tänne vahingossa eksyit syömishäiriö palstalle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      410
      1811
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1165
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      88
      1091
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1024
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      152
      885
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe