Mitä naiset ajattelisitte tai miltä tuntuisi jos miespuolinen sanoisi tai saisitte muuta kautta, vaikkapa juoruilu, tietää että mies miettii sellaisia stereotypioissa naisiin yhdistettyjä huolia kuin miltä oma kehonrakenne, peppu ym. näyttävät, miltä oma ääni kuulostaa tai onko paino oikea. Ja sitä jos mies vielä pohtii sitä että vaikka ei olisikaan sitä mitä haluaisi eikä halua muuttaa itseään niin miten saada itsensä sinuksi oman itsensä kanssa kaikkine vikoine ja puutteineen?
Olen nyt nuorena miehenä, reilu parikymppisenä, pohtinut noita asioita aika paljon ja tuntuu aika häijylle kun on tottunut että nuo ovat vain naispuolisten murheita.
Ps. ei ole pakko mutta jos viitsitte oman iän laittaa (tai vaikka suuntaa-antavasti, esim. juuri vähän yli parikymppinen, vajaa nelikymppinen jne.) niin ihan kiva on. Ei muuten mutta olisi kiva tietää minkälainen vastaajakunta on ja miten vastaukset vaihtelevat eri-ikäisillä.
Olen nyt nuorena miehenä, reilu parikymppisenä, pohtinut noita asioita aika paljon ja tuntuu aika häijylle kun on tottunut että nuo ovat vain naispuolisten murheita.
Ps. ei ole pakko mutta jos viitsitte oman iän laittaa (tai vaikka suuntaa-antavasti, esim. juuri vähän yli parikymppinen, vajaa nelikymppinen jne.) niin ihan kiva on. Ei muuten mutta olisi kiva tietää minkälainen vastaajakunta on ja miten vastaukset vaihtelevat eri-ikäisillä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No näin ensivaikutelmana ajatus kuulostaa siltä, että on ihan virkistävää jos mieskin osoittaa noin oman inhimillisyytensä sen sijaan että vain teeskentelisi täydellistä ja virheetöntä. Ja jos vielä on halua oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, osoittaa että hän on valmis menemään pintaa syvemmälle ja hänessä on potentiaalia kehittyä viisaammaksi ihmiseksi kuin mitä he ovat jotka vain kiillottavat omaa pintaansa. Pintaa kiillottamalla vain peitetään oma epävarmuus tai rakennetaan varmuus epävarmalle alustalle. Silloin on kova työ pitää kiinni siitä ettei vaan menetä sitä kaunista pintaa, jolle on hampaat irvessä rakentanut koko minäkuvansa ja auta armias kun se lopulta sortuu. Kun taas oppii hyväksymään itsensä täysin omana itsenään niin ei ole pelkoa sen suhteen mitä pinnalle tapahtuu kun varmuus tulee sen alkuperäisestä lähteestä eli sisältäpäin. Ja sitä sisäistä varmuutta ei mikään hevin horjuta.
Se kuuluu nuoruuteen kun oma minäkuva kehittyy.Nykyisin mietitään liikaa mikä on "normaalia" ja mikä ei.Kun itse olin nuori 20v sitten tämmöinen ajatus ei ollut näin valloillaan kun nykyisin.
Pitäisi oppia ajattelemaan että jokainen ihminen on yksilö,niinkun jokainen kukkakin tai mikä tahansa muu asia.
tuossa iässä ei vielä monikaan hyväksy itseään sellaisena kun on mutta onneksi se on yksi niitä asioita minkä pitäisi korjaantua iän mukana,nauti siitä että olet nuori ja terve ja tee asioita mistä pidät ja ole hyvä muille ihmisille.Tällä jo pärjää aika pitkälle.