NIINISTÖ OSTANUT NOKIAN OSAKKEITA

Nyt olemme saaneet presidentin, joka näyttää suomalaisille hyvää esimerkkiä ostamalla Nokian osakkeita. Hän näyttää näin myös ulkomaille, että luottaa Nokiaan.

Hyvä Niinistö, Suomen koko kansan presidentti, joka edustaa suomalaisuutta ja kannustaa suomalaista teollisuutta.
19114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Niinistö onkin osoittanut kuinka presidentin tulee toimia huonona aikana eli tukea suomalaista teollisuutta. Hän sijoittaa varojaan huonosti menestyväänkin ja näin kannustaa yritystoimintaa Suomessa.

Tarjalta ei olisi voinut kuvitella moista liikettä. Hänellä ei ole ollut koskaan samanlaista kannustustahtoa suomalaiselle teollisuudelle kuin Niinistöllä.

Äänestä
  • Miten se tukee Nokiaa, jos ostaa jonkun toisen sijoittajan osakkeita?

    Äänestä

  • Noksut pakissa kirjoitti:

    Miten se tukee Nokiaa, jos ostaa jonkun toisen sijoittajan osakkeita?

    Osakekeinottelu ei todellakaan ole tukea vaan rahantekoa. Presidentin pitäisi pysyä erossa suorista julkisista osakebisneksistä. Koska hänellä on sisäpiiritietoa ja voi manipuloida julkisuudellaan tuollaisella kuohuvalla muotialalla kuin luurikauppa. Mutta ehkä joku oikeistolainen katsoo isänmaallisuudeksi sen että suomalainen kampeaa itsensä kyökinovesta Valkoiseentaloon Elopin ja Gatesin tuella.

    Äänestä

Kun valtakunnan johtopaikoilla oleva henkilö tukee suomalaisuutta, antaa se oikeanlaisen kuvan myös ulkomaille. Suomalainen sisu ei ole kadonnut vaikka se on ollut vähän hukkateillä Halosen kaudella. Halonen yritti kaikin tavoin vesittää suomalaista osaamista ja teki siten myyräntyötä ties kenen hyväksi.

Äänestä

Olisi kannattanut lähettää rahaa suoraan Nokialle, ei kupparipank-kiireilta ostetut muutamat osakkeet auta Nokiaa eivätkä suomalaisia. Suomalaista sisua on näkyvissä Salen toimissa aonoastaan siinä, että hän uskalsi ostaa huonoja osakkeita spekulatiivisessa hengessä korjatakseen suuret voitot myöhemmin, mikäli Nokia tästä toipuu. Pankkiiri on aina keinottelija.

Äänestä
  • Tärkeintä ei olekaan määrä vaan asenne. Niinistö haluaa kuvainnollisesti antaa tukensa Nokialle. Niin toimii presidentti. Halonen on varmasti myynyt omat Nokia-osakkeensa pois jo siinä vaiheessa, kun Nokian alamäki alkoi häämöttää. Pitihän niistä saada voittoa.

    Äänestä

  • valkopukuinen nainen kirjoitti:

    Tärkeintä ei olekaan määrä vaan asenne. Niinistö haluaa kuvainnollisesti antaa tukensa Nokialle. Niin toimii presidentti. Halonen on varmasti myynyt omat Nokia-osakkeensa pois jo siinä vaiheessa, kun Nokian alamäki alkoi häämöttää. Pitihän niistä saada voittoa.

    Riippuu siitä, milloin ja kuinka paljon Halonen oli hankkinut Nokiaa ja milloin ja kuinka paljon myynyt.
    Mistä olet saanut tietosi, että on varmasti myynyt?.

    Äänestä

  • ♫ Tarja ♫ oh ♫ Tarja ♫

    Niinistön kommentti oli (yksinkertaistettuna), että kansalaiset itse saavat hoitaa omien läheistensä ongelmat. Siihen ei siis tarvita mitään yhteiskunnallisia toimia. Niinistön pumpulimaailmankuvassa nimittäin kaikilla on välittäviä ja jaksavia läheisiä, joilla on mahdollisuus auttaa.

    Äänestä

Niinistön eli ex-pankkiirin asenne on vahvasti spekulatiivinen. Ex-pankkiiri ei voi antaa rahaa auttaakseen, vaan pitää säilyttää mahdollisuus saada ostaa halvalla ja myydä kalliilla. Jos haluaa tukea suomalaisuutta, rahaa pitää lahjoittaa Suomeen, ei amerikkalaisille pankkiireille.

Äänestä
  • Mustan naisen musta mieli ei voi käsittää kuvakieltä. Niinistö antoi singnaalin, että luottaa suomalaisuuteen ja Nokiaan.

    Mustamaalaajia ja pahanilman lintuja oli Halosen aikana enemmänkin. Eiköhän Niinistön aika lakaisee nuo varikset tiehensä ja saadaan hengittää taas vapaammin.

    Äänestä

Mitä kuvakieltä ovat tilastokeskuksen tuottamat työttömyysluvut, bruttokansantuotteen lasku, valepersidentin keinottelut osakkeilla, ja kaiken huipuksi rahan lähettäminen Natoon amerikkalaisten öljysotiin. Nämä asiat ovat tiedossa, eikä niiden ymmärtämiseen tarvita kuvakielen tulkkia. Minäkin voin kuvakielisesti laittaa lantin pelastusarmeijan pataan, mutta ei se ketään pelasta köyhyydeltä, sorrolta ja aikaiselta kuolemalta.

Äänestä

Nyt kun Nokia julkisti nejännesvuosituloksensa, niin minulla heräsi epäillys että Sauli Niinistöllä oli käytössä sisäpiiritietoa. Ajoitus ainakin ostonsuhteen osui kohdalleen.

Äänestä

Toivottavasti osti ulkolaiselta myyjältä, jolloin Nokian suomalaisomistuksen osuus kasvoi

Äänestä

Siinä on Salen isänmaallisuus. Osti juuri ajoissa halvalla ennekuin hinnat alkoivat nousta. Sisäpiiritietoa ! Laittakaa SUPO tutkimaan.

Äänestä

Kun sisäpiirin vihjeillä ostaa ja myy, ei tule tappiota. Päinvastoin, rikastuu ja saa vielä ansiotonta julkisuutta ja tyhmien kehuja.

Äänestä

Nokiaa kaupataan huhupuheitten mukaan jo Kiinaan.

Äänestä

No hyvä, jos kelpaa edes kiinalaisille. Sale taas ei kelpaa kenellekään. Paitsi tietysti ehkä persuille ja kokoomuslaisille.

Äänestä

Salon kaupungissa on kiinteistökauppa elpynyt.

Äänestä

Minäkin ostin silloin, kun hinta oli alamaissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkopukuinen nainen kirjoitti:

Nyt olemme saaneet presidentin, joka näyttää suomalaisille hyvää esimerkkiä ostamalla Nokian osakkeita. Hän näyttää näin myös ulkomaille, että luottaa Nokiaan.

Hyvä Niinistö, Suomen koko kansan presidentti, joka edustaa suomalaisuutta ja kannustaa suomalaista teollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu