Lestadiolaisuuden loppu?

Jenny Tull

Amerikkalainen Last Measure - lahko oli uskonnäkemyksiltään hyvin lähellä vanhoillislestadiolaisuutta, vastusti miltei yhtä tiukasti maailmallisuutta kuin amishit. Kuitenkin lahkon jäsenmäärä putosi 12 000:sta lähes olemattomiin 20 vuodessa 1960-luvun puolivälistä alkaen. Aluksi epäiltiin karismaattisten johtohahmojen puuttumisen olleen syy, sillä mitään skandaalia asiaan ei liittynyt.

Nyt teologit ja historiantutkijat ovat jokseenkin yhtä mieltä siitä, että maailman houkutukset veivät lahkon jäsenet mukanaan. Nämä merkit ovat jo lestadiolaisuudessakin nähtävissä; TV:tä katsellaan ja netissä surffataan. View Your Religion - sivustolla Last Measuren vaiheet on käyty läpi kronologisessa järjestyksessä. Yhdenmukaisuus on hämmentävää, ja on helppo havaita vl-liikkeen olevan siinä vaiheessa, missä Last Measure oli 1950-luvulla. Päättyykö meidänkin tarinamme näin?

http://vyr.us/lastmeasure

2

1291

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JäYNä

      Repee reva ja ruudullinen pop-uppeja!!!!

    • UL-nuori

      Mun mielestä lestadiolaisuus vain muuttuu - ihan kuin maailmakin ja arvot. Lisäksi syntyy uusia liikkeitä kuten tämä ul.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      386
      5772
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1742
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      1001
    4. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      95
      914
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      132
      872
    6. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      46
      862
    7. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      861
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      51
      860
    9. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      827
    10. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      823
    Aihe