paniikkihäiriöstä parantuminen

Tulin katsomaan tälle palstalle, jossa kirjoittelin itsekin pahimmassa vaiheessa kun olin samassa tilanteessa. Nyt vuosien jälkeen koen itse olevani jo 97 % parantunut, kohtauksia en muista saaneeni pariin vuoteen. Toki lieviä tuntemuksia on tullut, erityisesti jos on ollut stressaantunut ja ja väsynyt.

Itse koin, että pari asiaa vie jo pitkälle. Ne ovat:
1)Asioiden hyväksyminen sellaisenaan kuin ne ovat ja hetkessä niiden kokeminen läpi
2)Sanon rennosti elämälle ja tapahtumille kyllä.

Tämän hetken lääkitys tähtää seretonipitoisuuksien väkisin ylläpitämiseen vaikka hiljattain oli tutkimusta siitä, että Melanokortiini hormoni olisikin tärkeämpi tutkimuksen kohde: google :Tutkijat selvittivät minne masentuneen mielihyvä katoaa

Nykyinen lääkityksesi auttaa kyllä siten, että et koe oireita niin vakavina mutta ne samalla estävät luontaisen paranemisprosessin ja mahdollisten traumojen läpikäymisen tunnetasolla.

Tärkeintä on aina tehdä alotukset ja lopetukset hitaasti lääkityksen kanssa.

Hyvä ystäväni pääsi eroon tavalla, jossa annos pienennettiin 6-8 kertaa puolen vuoden aikana. Toki tämän päälle 6kk on tiukkaa vielä koska aivot ovat tottuneet näille lääkeyhdisteille. Nämäkin pienet vähennysportaat olivat selvästi hankalia aikoja viikon-pari.

Viimeaikoina olen tehostanut omaa hyvänolontunnetta luonnollisella pillerillä:
(Ashwagandha, 450 mg, 90 Vcaps, iHerbs). Yksi kapseli päivässä riittää.

Sitten lisäksi Vitamar kalaöljy silloin tällöin ja lautasellinen salaattia joka päivä. 15 min kävely päivässä tai muuta rauhallista urheilua. Mahdollisesti magnesium apuna.

20 minuuttia joka päivä aikaa rauhottua, oman kropan todellinen tietämys lienee jokaisen panikoijan ongelma; luulee ja tuntee olevansa sairas vaikka on kadottanut ruumiin omat tuntemukset. Toisaalta kun mieli on sairas on myös kroppa. Harjoittele vaikka makuulla siten että käyt kropan lihakset jännittämällä läpi alkaen esim. jalkapohjan lihaksista. 6-7 sekuntia jännitys ja lepo tai enemmän, sitten siirryt ylöspäin, pohkeet... lopulta päänahka.

Kohtauksissa kannattaa aloittaa naputtelemaan kolmesti otsaan silmän ylle, sitten silmän alle ja lopulta leukaan, ja keskittyä laskemaan ja tuntemaan naputukset. Tätä vaan uudelleen ja uudelleen useita kierroksia esim puolensekunnin naputusväleillä.

Kirjallisuutta kannattaa hakea Amazonista, opuksia, joissa opit taas rentoutumaan, vähentämään stressiä ja ennen kaikkea ajattelemaan positiivisesti.

Minulla oli takana muutama trauma, asioita jotka ovat kaikille järkyttäviä ja ne tulivat lyhyen ajan sisällä. En käsitellyt niitä oikein aikanaan ja sitten sairastuin vuosia myöhemmin.

Lääkityksen lopettamisen jälkeen pystyin käymään niitä pikkuhiljaa läpi kunhan vaan sain kohdattua asioita ajan kanssa ja tilanteen tullen.

Jooga ja pilates ovat hienoja apuja tuomaan kehotuntuman ja mielen yhteispelin taas takaisin. Suosittelen aloittamaan jossain vaiheessa. Itse jo ekan kerran jälkeen maailma avautui minulle uudestaan. Hajuaistikin tarkentui kuten kaikki muut tunteet. Ei tarvitse kuin kuin hymyssäsuin katsella vaikkapa kuusen oksan heiluntaa tuulessa.

lisää voipi kysellä, puhuminen autaa myös todella paljon.

niin ja niistä oireista. Ne ovat aivan luonnollisia kehon ja mielen signaaleja jotka kertovat että pitää päästää jotain tunteita purkautumaan ulos. Usein vaan kun panikoija ei enää tiedä ei ymmärrä mitä ja mitä nämä tunteet ovat. Luota vaan omaan kroppaan ja mieleen ja tutustu ja koe ne omaan tahtiin. Lääkitys lykkää tätä taas myöhemmäksi ja osa saattaa jäädä luonnollisesti kokematta.

Jos sormeen tulee haava, ihmeellisesti se paranee. Vastaavasti voit parantua myös tästä henkisestä haavaasta ajan kanssa.

Paniikki häiriöstä kärsinyt vähän iäkkäämpi ihminen ja kokemusta jo vuosien takaa.
En malta olla osallistumatta keskusteluun ja tuohon kun mainitsit parantumaton sairaus.
Paniikista kärsiviä näyttää olevan tosi paljon. Itselläni se alkoi joskus 1990 luvun alussa ja olin aivan hukassa. Silloin sain ensiapuun Xranoria ja se auttoi tilapäisesti, myöhemmin Sepramia. Koska seurasin aktiivisesti pankiikkihäiriöön liittyviä asioita törmäsin Ulla Lehtosen julkaisemaan ohjeeseen, jossa mainittiin, että paniikkihäiriön voi laukaista mm. maitohapot, kofeiini ja hiilidioksiidi. Seurasin edellämainittuja aineita ja se piti paikkansa, ainakin omalla kohdallani. Maitohappotuotteet aiheuttivat n. 6 tunnin jälkeen hengen ahdistusta, yleensä yöaikaan. Kofeiiniä en saanut kun en juonut Cocista ja kahvia, tuo hiilidioksiidi tuli mieleen, kun menin linja-autoon ja etenkin sisätiloihin jossa oli paljon ihmisiä. Myös voimakkaat kauppojen valot tekivät huonon olon. Sitten vielä noista maitohapoista, olen ennen paljon urheillut, huomasin, että juoksulenkin jälkeen (kun kroppani oli mennyt maitohapoille) muutaman tunnin jälkeen iski kamala paniikki. Näistä edellisistä päätellen olenkin ajan tullen tullut osittain siihen tulokseen, kuten ystäväni on sanonut "katso mitä suuhusi laitat" hän on ollut aikanaa myös amalgaamipotilas. Nykyisin en käytä varsinaista paniikkilääkettä, päätin vahvistaa elimistöäni ja syödä terveellisesti ja olla rasittamatta kehoani ja uskoa, että selviän lievistä tilanteista rauhoittamalla itseni ja olla ajattelematta. Jos paniikki iskee, joskus yleensä yöllä, otan 250 mg naproxenin ja teen oloni mahdollisimman hyväksi ja yritän lukea vaikka lehtiä tai kävellä ja hieroa kroppaani, jotta saan hiukan aikaa kulumaan, kohtaus menee ohi n. 15 minuutissa. Kaikista näistä edellisistä olen tullut siihen johtopäätökseen, siis käytännön kokemuksen perusteella, että tämän päivän ihmiset syövät niin paljon lisäaineilla höystettyä ruokaa ja myrkkyjä, jolloin kehomme tultua tiettyyn pisteeseen alkaa ns. huutamaan apua. Monet ruoka-aineet vaikuttavat meille herkille ihmisille monia oireita mm. masennusta, siitä hyvänä esimerkkinä itselläni on nykyisin niin paljon puhutut viljat, kotimainen kirjolohi, silakat ja maitotuotteet. Suosittelen lukea tässä lähiaikoina ilmestyneitä kirjoja "Petos lautasella" ja Vallankumouksellinen maito". Tehkää itse päätökset kirjoituksestani, toki me ihmiset olemme erilaisesti eri aineisiin reagoivia ja sen perusteella ei voi antaa yksiselitteisiä neuvoja, mutta nämä minun omakohtaisia kokemuksiani, joísta voisi olla hiukan apua mm. paniikkihäirihäiriöistä kärsiville ja masentuneisuuteen taipuvaisille.