Kirjastossa!

Jussi_29

Olin tekemässä remonttia kaupungin sivukirjastossa, tai oikeastaan kirjasto muutti viereiseen rakennukseen ja me oltiin rempattu tilat. Ja nyt piti kirjaston vanhoihin tiloihin tehdä nuorisotilat. Kirjoja kantamaan oli palkattu joitakin nuoria työttömiä ja vaki porukka laittoi niitä paikalleen ja katseli hommaa päältä, siis pomotti.
Perjantai iltapäivänä nuoret kundit karkasi kesken päivän ja yks tyttö oli laittamassa kirjoja laatikoihin. Olin jo aloittamassa purkutöitä vanhassa kirjastossa kun katselin tyttöä. Noin 18 vuotias hoikka tyttö, napapaita ja lantio farkut, joiden alta pilkotti violetit stringit. Mulla alkoi mielikuvitus laukkaamaan. No olin melkeen 30 ja nyt hetken aikaa ollut sinkku, ja halut mulla on aina ollut kovat.
Huutelin tyttöä kahville pieneen taukotilaan ja Kati tulikin. Kirosi hommaa ja sitä että jätkät karkasi kesken päivän ryyppäämään. Kai tässä muillekin maistuis muukin kuin kahvi. Otin repustani Leijona viina pullon ja kaadoin paperimukiin. Naurahdin ja sanoin, otahan sitten jos maistuu. Ei tunnu niin pahalta kirjoja laitella. Tehtiin vielä toiset kupit ja sit mentiin vielä hommiin.
Huomasin kuinka Kati tahallaan pyllisteli minuun päin, oli kai huomannut minun ohimennen katselevan. Mun hommista ei tullut enää mitään, joten meni taukotilaan ja rupesin heittämään haalareita pois. Seisoin siinä boxereissa ja t-paidassa kun Kati tuli. Katseli minua ja kaatoi itselleen paukun. Etkö mulle anna ollenkaan kysyin?
Pillua vai viinaa? oli vastaus. Jos vaikka sitä pillua heitin huumorilla. Kati heitti paukun naamariin ja tuli lähemmäs. Heitti paitansa pois ja kouraisi mun haaroja. Kalu oli puolikovana ja kovettui kourassa lisää. Kati aukoi farkkunsa napit ja laski housunsa alas. Nostin kevyesti tytön istumaan pydälle ja vetäisin stringit jalasta. Alta paljastui posliini joka hiukan kiilteli jo kiimasta. Aioin alkaa nuolemaan, jonka Kati kielti. Älä viitti tehä sitä, anna tulla vaan...
Ohjasin kalun huulille ja Kati kiersi jalkansa mun ympäri vetäen minua sisäänsä. Painoin syvemmälle aina pohjaan saakka, jolloin Kati ynähti. Aloin naimaan rauhallisesti nauttien tuosta ihanasta pillusta, mut Kati vaati kovempaa. Tikkasin rajummin ja Kati sai ekana orkun, hiukan minua ennen. Laskin lastin pillun perille ja vedin kaluni ulos. Annoin Katille paperia ja hän pyyhkäisi liiat mehut pois. Ja aloimme pukeutua. En ole ennen nussinut pöydällä oli kommentti vain ja sit nauroimme. Enkä minä töissä. Sulla on kiva kalu, haluisin illalla lisää...
Tarjoatko mulle kivan illan Kati kysyi? Kerroin osoitteen ja käskin ottaa jonkun kivan kaverin mukaan, sillä mulla oli pikkuveli tulossa illalla saunomaan...
Se olkoon toinen tarina!

1

10800

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anna

      aikas hyvä homma, ja jään odottamaan jatkoa Susta, pikkubroidistas ja pikkulikoista;) good job!:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      275
      3504
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      139
      1921
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1671
    4. 85
      1530
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      88
      1524
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1202
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1160
    8. Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä

      Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity
      Kaste
      267
      1146
    9. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      72
      1111
    10. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1031
    Aihe