Oletetaan, että Suomi eroaisi nyt eurovaluutasta, ja valuuttamme vaihtuisi markaksi, niin mitä tapahtuisi suomalaisessa pankissa (OP) oleville perintörahoilleni? Minulla on yhteensä noin 25 000 euroa, josta osa on kasvutuottotilillä ja osa sijoitusrahastossa. Laskisiko rahojeni arvo radikaalisti? Mitä minun kannattaisi tehdä?
Mitä tehdä säästöille?
_säästäjä_
1178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suomeen tulisi Suomen markka, joka aluksi olisi arvoltaan sama kuin euro. Jokaisessa euromaassa maan irrotessa eurosta tulisi vastaavasti oma kansallinen valuutta, joka aluksi olisi arvoltaan euron arvoinen, esim. liira, Saksan markka, frangi. Sittemmin kansalliset valuutat alkaisivat keskenään poiketa arvoltaan. Saksan markka varmasti pysyisi vahvimpana. liira heikoimmasta päästä ja Suomen markka sielä väliltä.
Mielenkiintoiseksi tekee asian, jos taskussa tai patjan alla on euroseteleitä ja taphjtuisi eurosta irtoaminen. Saisiko silloinkin yhdellä euron vaihdettua uudeksi Suomen markaksi tai mieluummin Saksan markaksi. Valuisiko Etelä-Euroopan euromaista seteleitä Saksaan ja Suomeenkin vaihdettavaksi markoiksi?