Luulenpa, että,

syksyllä tällekin saitille rekisteröinti tulee, niin esim. Wiljami uskaltaa jatkaa ajatustensa esiintuomista yhdellä ja samalla nimimerkillä (miksikäs ei?)
Mutta miten on näitten saittikepulaisten kanssa, joitten keskustelutaito kepun harjoittamasta politiikasta (palstan aihepiiri!) rajoittuu siihen, että he haukkuvat Wiljamia ja muita, jotka nimenomaan pysyttelevät aihepiirin puitteissa?
Eli, mikä oli todistettava, oli se, että saittikepulaisten kirjoituksista käy perin selvästi ilmi, mitä lähisukulaisten lestadiolaiskeskustalaisten avioliitoista on syntynyt.
15352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

on työlästä puuhaa nykyään, sillä pelkkä vastakkain asettelu, (maalaiset - kaupunkilaiset),(viljelijät -duunarit) ei enään tuota tulosta. Hullu Wiljamikin on kalkuttanut näppämiä kolmessa vuorossa, mutta palkaksi se ei ole saanut muuta kuin "rupia perseeseen".

Äänestä
  • myös jatkossa, jos rekisteröinti tulee käyttöön?
    Aiotko alkaa kirjoittaa tekstejä, joissa on joku syvällisempikin ajatus, joka vieläpä mielellään kytkeytyisi palstan aihepiiriin.
    Siis Keskustaan ja Keskustan harjoittamaan politiikkaan?

    Äänestä

  • nimimerkkiä kirjoitti:

    myös jatkossa, jos rekisteröinti tulee käyttöön?
    Aiotko alkaa kirjoittaa tekstejä, joissa on joku syvällisempikin ajatus, joka vieläpä mielellään kytkeytyisi palstan aihepiiriin.
    Siis Keskustaan ja Keskustan harjoittamaan politiikkaan?

    --jos rekisteröinti tulee käyttöön-
    miten tuo sinun juttusi liittyy Keskustaan ja Keskustan harjoittamaan politiikkaan?

    Äänestä

  • käännytys, kirjoitti:

    --jos rekisteröinti tulee käyttöön-
    miten tuo sinun juttusi liittyy Keskustaan ja Keskustan harjoittamaan politiikkaan?

    sanotaanko, että saman verran kuin nuo idioottimaiset "demari on panikissa" "Keskusta on paras, turvallisin, rikkain , rakkain, mekkolaitisin, hauskin, menneet ja tulevat vaalit voittanut puolue..
    Siten se juttuni liittyy Keskustaan ja sen harjoittamaan politiikkaan, että, jos noista kepulilässytyksistä päästäisiin eroon rekisteröinnillä, niin voitaisiin oikeasti päästä käsittelemään Keskustan harjoittamaa politiikkaa.
    Niiden toimesta, joilla siitä on asiallisia mielipiteitä, ei loanheittoa pelkästään!!
    Tämä koskee tietysti myös muiden puolueiden palstoja. Turha täällä on kenenkään sanoa, "mene demari omalle palstallesi", jos "demari" arvostelee Keskustan harjoittamaa politiikkaa.
    Tämä palsta on juuri sitä varten!!
    Vai luulitko, että tämä on joku tupailtojen nykyaikainen vastine, josa keppulit kehuvat itseään ja haukkuvat muiden puolueiden kannattajia?
    Luulitko?

    Äänestä

  • tai,,,, kirjoitti:

    että sinä olet Hullu Wiljami.
    tai,, Tai, (oletko käynyt tai hieronnassa)?

    "en väitä enkä kiistä" .

    Äänestä

  • käännytys, kirjoitti:

    että sinä olet Hullu Wiljami.
    tai,, Tai, (oletko käynyt tai hieronnassa)?

    "en väitä enkä kiistä" .

    Aiotko edelleen käyttää tuota nimimerkkiä, jos rekisteröinti tulee tälle saitille?

    Äänestä

  • "en myöskään syytä" kirjoitti:

    Aiotko edelleen käyttää tuota nimimerkkiä, jos rekisteröinti tulee tälle saitille?

    se on sinulle niin tärkeää tietää?

    Äänestä

Onko sinulla jotain faktaa sen väitteen tueksi, että pohjoisen lestaadiolaisten keskuudessa keskustan kannatus olisi prosentuaalisesti korkeampaa kuin vaikkapa kokoomuksen?

Äänestä
  • Hullu Wiljamilta, se vain siitä innostuu.

    Äänestä

  • on faktaa vain etelän lestaadiolaisten kannatuksen suhteesta Keskustan kannatukseen.
    Onko sinulla faktaa siitä pohjoisen lestaadiolaisuuden suhteesta Keskustalaisuuteen?

    Äänestä

  • 18 karjuvaa lasta kirjoitti:

    on faktaa vain etelän lestaadiolaisten kannatuksen suhteesta Keskustan kannatukseen.
    Onko sinulla faktaa siitä pohjoisen lestaadiolaisuuden suhteesta Keskustalaisuuteen?

    Haukutte taas väärää puuta. No eihän sairaat muuta osaakkaan.

    Muista Keskusta on paras.

    Äänestä

Kepulaiset pitäisi rekiteröidä karjakunnan leimalla persposkeen. Samalla joku voisi pitää kirjaa niiden siitoksista - ettei nääs rutsa lisääntyisi. Hulluimat kepulaiset hokee samaa lausetta kuukaudesta toiseen.

Lisätietoa ja tukihakemukset täältä:
http://www.mmm.fi/tuet/maatalouden_viljelijatuet/elaintuet/index.html

Wiljami

Äänestä
  • Karjakuntaa ei ole ollut enää 30 vuoteen.

    Äänestä

on tappanut tähän saakka lähes kaikki saitit ja
lopettanut asiakeskustelun kokonaan.
Niin tulee käymään myös tämän.

Äänestä
  • on se yhtä kuin annetaan paskanpuhumisen jatkua ja vieläpä toisten nimiin. Mitä pelkäät rekisteröinnillä? Sitäkö, että sinut paljastettaisi? Eihän rekisteröinti sitä tarkoita, vaan että olet yksilöity ja muut eivät nikkiäsi voi käyttää. Lisäksi, jos kirjoittelet asiattomuuksia (mitä tämä kepu-palsta on täynnä), sinut voidaan hyllyttää. Se, jos mikään, on tervetullut ominaisuus. Loanheittäjistä sopiikin päästä eroon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jos.. kirjoitti:

syksyllä tällekin saitille rekisteröinti tulee, niin esim. Wiljami uskaltaa jatkaa ajatustensa esiintuomista yhdellä ja samalla nimimerkillä (miksikäs ei?)
Mutta miten on näitten saittikepulaisten kanssa, joitten keskustelutaito kepun harjoittamasta politiikasta (palstan aihepiiri!) rajoittuu siihen, että he haukkuvat Wiljamia ja muita, jotka nimenomaan pysyttelevät aihepiirin puitteissa?
Eli, mikä oli todistettava, oli se, että saittikepulaisten kirjoituksista käy perin selvästi ilmi, mitä lähisukulaisten lestadiolaiskeskustalaisten avioliitoista on syntynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu