Aiemmin euromaiden kulttuurien ja instituutioiden eroja oli tasoittamassa talouden luontainen mekanismi, valuuttakurssi. Euroalueen keskeisin ongelma onkin, että heterogeenisten talouksien väliltä puuttuu tämä elintärkeä tasapainotusmekanismi. Valuuttakurssi myös heijastelee talouden tilaa, ja sen puuttuessa ainoastaan valtion lainojen korot (ja CDS:ien arvot) kuvaavat markkinoiden luottamusta valtion talouden hoitoon. Valuuttakurssiriski siis muuttuu maksukyvyttömyysriskiksi valuuttaunionissa. Tästä Euroopan Komission omat ekonomistit varoittivat jo ennen euroalueen luomista. Euron kaltainen erilaisista talouksista koostuva yhteisvaluutta-alue voikin toimia ainoastaan, mikäli se on myös tulonsiirtounioni. Toisin sanoen euron toimivuus vaatii, että kaikki Suomen ja Saksan kaltaiset ylijäämämaat ovat valmiita tekemään vastikkeettomia tulonsiirtoja alijäämämaille. Tämä voidaan toteuttaa inflatoimalla (ks. ”Euroopan H-hetki”) tai esimerkiksi eurobondien, tai muiden vastaavien järjestelyn kautta, joissa osa alijäämämaiden rahoituskustannuksista siirtyy ylijäämämaiden kannettaviksi. Jos tähän ei Pohjois-Euroopassa olla valmiita, eurolla ei ole tulevaisuutta nykymuodossaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei Euroopassa voisi olla toimivia valuuttaunioneita. Valuuttaunioniin osallistuvien talouksien tulee vain olla rakenteiltaan riittävän homogeenisia ja kilpailukykyisiä siten, että niiden välille ei synny haitallisia kaupan epätasapainotiloja. Myös työvoiman liikkuvuuden pitää olla parempi kuin nykyisellä euroalueella. Suomi sattuukin olemaan yhden sellaisen vapaakauppa-alueen jäsen, joka täyttäisi nämä ”optimaalisen” valuuttaunionin ehdot. Se vapaakauppa-alue on Pohjoismaat.
MIKÄ OLISI PERSUJEN VAIHTOEHTO EUROLLE ???
PS INFO
763
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vierastyöläiset ovat mainiota väkeä jos he ovat alaisiani ja voin hyödyntää heitä vaarantamatta omaa ja läheisteni työllisyyttä ja tulotasoa. Nyky poliitikot paljastavat tyhmyytensä ylistämällä yhden valuutan ylivoimaisuutta ja helppoa käytettävyyttä. Kuitenkaan Saksan€uro ei ole samanaroinen toisen maan kansalaiselle. Jokaisen luulisi ymmärtävän valuutanvaihdon helppouden, kysymyksessähän on vain jako tai kertolasku.
PeruSSuomalaiset haluaisivat siis liittovaltion Saksan kanssa? Ehkä joku voisi kuitenkin valistaa heitä sen verran, että Saksan valtapuolue on vaihtunut sitten 30-luvun.
Suomen markka.
http://www.hs.fi/talous/Maailman rikkaat sijoittaneet 32 biljoonaa dollaria veroparatiiseihin/a1305585593345
Tänne ne eu:sta nussitut rahat on menneet. EU on ahneiden ja piittaamattomien rikkaiden temmelyskenttä siksi eu on yht. 10 biljoonaa € velkaa.
Suomi voi olla eurossa mutta nämä holtittomat maat hoitakoon omat ongelmansa eli kerjäämiselle loppu valtioidenkin tasolla. Suomessa ei kunnat auta toisiaan taloudelisesti mutta valtio syytää muualle rahaa
Oravan nahka.
Ensimmäisenä eroon hallituksesta ja kokoomuksesta sekä heidän hännystelijöistä.
Sitten mietitään euroo.
Huopiohallitus ei ole vielä selvittänyt, mikä persujen ja Isä Timon vaihtoehto eurolle saattaisi olla. Hallituksen saamattomuuden takia isänmaan pelastaminen joutuu odottamaan. Sillä aikaa meidän on tyytyminen tiikerijäätelöön, ravivinkkeihin ja lastenloruihin.