Olen siis tapaillut yhtä miestä n. parin kk ajan. Olemme nähneet 2-3 kertaa viikossa, yleensä viikonloppuisin (molemmat työelämässä). Meillä synkkaa tosi hyvin, meillä on todella hauskaa yhdessä. Huomasin kuitenkin hänen käytöksessään muutoksia noin viikko sitten. Mainitsin hänelle asiasta, mutten saanut suoraa vastausta - ikään kuin hän ei halunnut myöntää poikkeavaa käytöstään, ja että kaikki on niin kuin aikaisemminkin.. Hän vaikutti välinpitämättömältä minua kohtaan ja kerkesin jo ajatella, että hän ei olisi minusta enää kiinnostunut kun ei vastaillut yhteydenottoihini ja muutenkin vaikutti todella vaisulta. No pari päivää tämän jälkeen hän kertoi syövänsä masennuslääkkeitä ja sanoo masennuksen olevan varmasti syynä tähän hänen käytökseensä. Emme ole keskustelleet asiasta vielä sen enempää, odotan että hän on siihen valmis ja aloittaa keskustelun (toivottavasti piahkoin.)
Onko tämä normaalia käytöstä masennusta sairastavalle, että välillä ollaan aktiivisia ja välillä taas ollaan kun ei mikään kiinnostaisi, edes se ihastuksenkohde?! Mitä minun kannattaa tehdä? Antaa hänelle tilaa, mutta kuitenkin näyttää että välitän hänestä?
Onko tämä normaalia käytöstä masennusta sairastavalle, että välillä ollaan aktiivisia ja välillä taas ollaan kun ei mikään kiinnostaisi, edes se ihastuksenkohde?! Mitä minun kannattaa tehdä? Antaa hänelle tilaa, mutta kuitenkin näyttää että välitän hänestä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo kuulostaa täsmälleen masentuneen käytökseltä - itse olen antanut ystävyyssuhteideni lopahtaa juuri siksi, että välillä on kyllä todella hauska nähdä ja seurustella (etenkin kun masennus ei ollut vielä nykyisellä tasolla), välillä se on kuin lasia söisi eikä ole mitään sanottavaa. Tuntuu, että petän ystäväni, kun toistuvasti kieltäydyn yhteisistä menoista tai lähden puoliväkisin mukaan ja istun tuppisuuna.
Mieti nyt ensinnäkin vakavasti, haluatko suhdetta masentuneen kanssa. Oma 14 vuoden suhteeni katkesi juuri masennukseni vuoksi enkä aio edes ajatella mitään suhdetta ennen kuin toivun tästä, jos toivun. Kyllä se on toiselta vähän liikaa vaadittu olla toisen ihmisen tukihenkilönä. Paljon riippuu tietysti masennuksen asteesta ja myös siitä, onko masennus tyypiltään passivoivaa.
VAI NIIIIN
Parisuhteesta voi myös ajatella niin, että siinä hyväksytään toinen ihminen sellaisena kun hän on. Jos ihmisen osaan kuuluu masennus em. oireineen, niin sekin pitää hyväksyä osaksi häntä. Toki, ei kaikkea käytöstä tarvitse hyväksyä, mutta mielenkiinnon heilahtelu ei ole useinkaan ihmisen omassa vallassa.
Oma suositukseni olisi keskustella asiasta tuon miehen kanssa. Sanoa hänelle, että asia häiritsee, mutta ei sen takia halua jättää tätä. Jos suhde on todellinen, eikä mies käytä tätä masennustaan verukkeena, niin on myös mahdollista elää sen kanssa.
Siinä ehkä mitataan myös omat arvot, jos toinen ei olekaan koko ajan saatavilla suhteeseen. Oikea rakkaus ei tätä vaadi, mutta omistamisen tunne voi häiriintyä.