kunnon kokemus prostituoidusta

just eronnut

Kun oman muijani kanssa astui asumusero voimaan eli hän lähti kesäkuussa kamoineen ja kimpsuineen kämpästäni parin vuoden onnettoman yhdessäolon jälkeen, kelasin tietysti monia asioita pari viikkoa. Lopulta totesin olevani helpottunut enkä ahdistunut kuten alussa luulin.

Syyttämättä kumpaakaan, vaikka oli hänessä enemmän vikaa - sarkastinen huomautus, olin vihdoin vapaa kulkemaan. Tein yhden viikon Nizzan matkan yksikseni ja pistin rahaa haisemaan oikein urakalla. Asuin melko hyvässä hotellissa, mutta ei siis mikään 3000€/yö rantahotelli, vaan n. 220€/yö pari katua kauempana rantabulevardista.
Söin hulppeita lounaita ihan yksikseni pari ensimmäistä päivää ja nautin elämästä välimeren rannalla tietysti myös punaviinin, oluen ja konjakin voimalla. En nyt känniin vetänyt mutta hyvä hilpatus oli pari päivää. Toisen päivän iltana törmäsin eräässä pikkukahvilassa, joka oli sellainen puoliksi ulkoilmabaari ja muutama pöytä, aivan uskomattomaan olentoon.
Tumma ranskatar, ehkä 175cm, kauniit kasvot kuin unelma. Hän oli korkeintaan 20 vuotias, kun taasen itse olen jo vanhus eli 33 vuotias.

Heti sisään. Hänen hymyiltyään valloittavasti katsoen suoraan silmiin, tajusin hänen heti olevan maksullinen. Vaikka en mikään kaunispoika olekaan, niin kuitenkin kohtuullisen näköinen 185cm, painoa ehkä vähän liikaa n. 95kg, mutta kasvoni tiedän olevan miellyttävät. Siitä huolimatta jokainen karju tietää tuollaisen hymyn jälkeen baarissa, että maksullinen huorahan se on.

Ajattelin, että what a hell. Juttelen hänen kanssaan vähän aikaa mutta en sorru tuollaisiin. Toisin kävi, hän maksatti minulla muutaman shampanjalasillisen järkyttävään hintaan. Juotiin ja humalluttiin jonkun verran lisää ja hän alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän.
Vaikka en ollut misään vaiheessa raskaassa kännissä, oli minun pakko kutsua hänet hotelliini yöksi. Siis tarkoitan, että olen elämäni aikana käyttänyt maksullisia tasan kolme kertaa ja aina hirveessä kaasussa, mutta nyt en ollut. Mieletön 700€ vaade tuli häneltä, vaikka yli tunnin olimme jutelleet mukavia niitä näitä ja olimme viihtyneet toistemme seurassa. No, tuntuvat osaavan nämä tytöt. Hinta laski lopulta olleen 500€ koko yö, joka on kyllä huikea varsinkin näin jälkeenpäin mietittynä; järki sumeni tuon ihanan olennon edessä. Valkoinen toppi, joka peitti hänen ihania rintojaan ja sellainen musta puolipitkä hame, jossa oli harsoinen reunus ja kermanväriset, täyteläiset reidet paljastuivat hänen ristiessään jalkansa. Valkoiset hampaat ja kauniit tummat, nauravat silmät, joiden ripset ja kulmakarvat oli kauniisti meikattu ja kiharaiset olkapäille ulottuvat, ehdottomasti terveet ja kauniit pikimustat hiukset. Samalla tosin mietin katkerana, että jos tämä olento tienaa 500€ vaikkapa vain joka toinen päivä puhtaana käteen, 7500€/kuukaudessa vastaa se jo melko ison suomalaisjohtajan kuukausipalkkaa. Johtajan, jolla on verenpainetauti, vatsahaava, kolesterolia, uniongelmia, jatkuva stressi jne. Ja nyt tämä olento lirkuttelee tässä kauniilla silmillään ja tienaa niin perkeleesti.

Kun hän kuuli hotellini nimen, hän vähän epäröi että päästäänkö sisälle tässä kunnossa, varsinkaan koska olin ottanut kahden hengen huoneen mutta vain yksi asukas. Kaiken tämän hän tiedusteli hyvin tarkkaan.
Hän pyysi tulemaan sen sijaan hänen asunnolleen, joka oli vain "muutaman kilometrin päässä". En suostunut, koska epäilytti touhu.

Mentiin hotelliini pankkiautomaatin kautta. Voi voi, visan vingutus tuntui muodostuvan hobbikseni. Hetikohta oli respan nainen kimpussamme, vaikka avainkorttini oli mukanani ja melkein kuin maleksimme huomiota herättämättä hisseille. Hän tunnisti minut ja tuli vaikeuksia. Sanoin, että olemme menossa vain hetkeksi huoneeseeni ja tulemme jatkamaan iltaa ulos.

Respa : "ei mitään asiaa tällä naisella tänne" (liekö ollut vanha tuttu...). Siinä sitten mietittiin, että mitä tehdä.
Melko nopeasti sain tilanteesta kiinni ja sanoin, että tämä on tyttöystäväni ja haluan, että hän kirjautuu tähän hotelliin juuri nyt. Se oli extempore, mutta meni virkailija hetkeksi hiljaiseksi. No, hotellilaskuni kasvoi entisestään.

No, rahaa meni ehkä vähän liikaa ko. viikon aikana, mutta ainakin koin jotain kertakaikkiaan upeaa.... huoria ehdottomasti on lupa käyttää ja pitää käyttää kerrankin kunnolla. Ettei sitten tarvitse eläkeiässä harmitella kuin ei tullut koettua. Oli nimittäin aivan mieletöntä olla hänen kanssaan seuraavat pari päivää. Käytiin Monacossa ja Cannesissa ja vietettiin aikaa yhdessä. Tottakai rahaa paloi niin perkeleesti, mutta tottaikai kaikella on hintansa!

35

9181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vinkuu

      Joo!! Kannatiko. Se oli varmaan hieno kokemus. Antoiko se saman tyydytyksen, kuin aikaisempi vaimosi?? Mitä olet joskus kertoneesi rakastavansa yli kaiken, ja rakastanutkin, kerran olet mennyt naimisiin. Sama kusinen suolenpätkä? Nyt vain huonolla murteella tarjoiltuna. Ei toisen tunteet mukana ei rakkautta, ei mitään mihin tarttua kiinne, monentonnin pano selvittyäsi kauhea morkkis. Ehkä koston takia?
      Oliko se tosiaan kaiken sen arvoista??
      Kannatan porstituoituja kaikella kunnioituksella ja kokeillutkin ja kokeilen vieläkin. Mutten saa siihen sellaista yhteyttä kuin omaan rakkaaseen vaimoon, tietää miltä toisesta tuntuu mitä se haluaa kaikki on lämmintä.
      Huorat on paikallaan en vastusta ennemminkin toivon niille laillista tulevaisuutta. Mutta rakkaudessa mihin paneminenkin kuuluu tunteet näyttelevät suurta osaa, ja niitä ei voi ostaa.
      Pussit tyhjentää kylläkin ja tyylikkäästi.

      • just eronnut

        En ymmärrä mitä sanot! Tai sanat ymmärrän mutta en sanomaa. Hei mitä oikein yrität sanoa?

        Kannatat huoria ja sinulla on vaimo. Ok, minusta tämä on ihan jees.
        Sanot "kannattiko, ei toisen tunteet mukana, ei rakkautta?" jne.

        Kuka puhui mistään rakkaudesta ja tunteista?
        Kyse oli puhtaasta seksistä uskomattoman vartalon omaavan ranskalaisen naisen kanssa kolme kokonaista päivää. Kivaahan se oli, vähän kallista tosin, mutta uskomaton kokemus ja fiilis.

        Pitää pystyä erottamaan seksi oman rakkaansa kanssa ja seksi maksullisen huoran kanssa. Vissi ero.

      • Pukki

        vain sattunut oikean naisen kohdalle.Usko minua.Ei ole mitään väliä onko maksullinen vai ei.Kysymys on NAISESTA.

    • Huoripukki

      voi kirjoittaa vain se jolla on ollut todella mahtava kokemus.Elämä voi tosiaan joskus olla kuin olisi paratiisissa.Itselläni oli mielestäni yhtä mahtava kokemus muutama vuosi sitten Puolan pääkaupungissa yhden enkelimäisen naisen kanssa.Kyllä naiset voivat sitten joskus olla kuin enkeleitä.Siinä syntyy uudestaan.

      Oli vielä huomattavasti edullisempaakin.

      • Kade

        Olen kateellinen teille! jos mulla olisi nyt rahaa ylimääräistä, lähtisin heti keskieurooppaan huoriin.

        Saahan sitä Helsingistäkin vajaa 100 euroa, mutta hikinen puoli tuntia ja surkealla asenteella. Pari päivää ja yötä sen olla pitää ja olen Thaimaassa kerran sen kokenut. Tyttö oli viikon kanssani ja reissattiin eri puolilla itäistä Thaimaata. Naitiin joka päivä useampaan kertaan, mutta kyllähän sekin kalliiksi lopuksi tuli. Nyt ei voi enää mennä Thaimaahan, kun on perhettä, mutta tuollainen parin päivän "verhottu" työmatka keskieurooppaan voisi olla jotain.

        Kerrohan Puolanmatkaaja kokemuksesi! minkälaisia tyttöjä oli ja paljonko maksoivat?

      • Huoripukki
        Kade kirjoitti:

        on pirun vaikea aloittaa,kun ei oikein voi sanoin kuvailla.Jokatapauksessa oli suurinpiirtein näin:

        Kaverini on järjestänyt metsästysreissuja Puolaan vuosikausia.Hän on Suomalainen.Syistä joista en juuri viitsi kertoilla ja niin uskomattomalta kuin se tuntuukin,hän puhuu Puolankieltä kuin vettä.Hän houkutteli minut ja minun toisen kaverin reissulle Puolaan kun täytti 40vuotta.

        Warsavassa selailimme sanomalehteä määrätyllä tarkoituksella.Ja voin taata että ei ollut vaikeaa löytää sopivaa osoitetta.Tarjosin hänelle pienenä vastapalveluna..Varmaan arvaatkin mitä.

        Kun saavuimme osoitteeseen,kysyttiin vain että mitä ikäluokkaa haluttais.
        Nuori nainen,lyhyessä,valkoisessa minihameessa,jonka oletin olevan jonkinlaisen järjestelijän,liikuskeli siinä vähän edestakaisin.Kiinnitin häneen tietenkin huomiota ja ajattelin vähän että kun tuollaisen kanssa pääsisi kerran elämässään sänkyyn.

        Ajatushan oli tietysti utopinen.Kävimme siinä suihkussa ja kaverini sanoi yllättäen että tämä johtajatar kysyi jos saisi olla minun kanssa.

        Olin pyörtyä.Pelkkä ajatuskin oli täysin ajatusmaailmani ulkopuolella.
        Niin me vain kumminkin menimme pikku huoneeseen jossa oli neoni valot.Minun valkoinen paitani,valkeat pöksyni ja hänen valkoinen minihame ja myöhemmin valkoiset pikkupöksyt ja valkoiset pikku rintaliivit loistivat sanoinkuvaamattomalla tavalla tuossa valaistuksessa.Ja se seuraava varttitunti!!!Sitä ei voi sanoin kuvata.

        Aikaa on vierähtänyt viisi kuusi vuotta.Hinta silloin oli vain 100 sikäläistä rahaa.En muista kurssia.Ehkä vain noin 40 nyky Suomalaista.

        Itse olen yleensä tyytyväinen tuohon mainitsemaasi puolituntiseen,tai kokotuntiseenkin.Se on,kuten aivan varmasti ymmärrätkin,vähän henkilökohtaista.Itse sytyn aika hyvin,etenkin jos on pikkuhuone johon voi tilata sopivan videofilmin telkkarin monitoriin.Tai jos tyttö on senverran noheva että voi kotonaan esittää tympeän naaman sijasta videofilmin.

        En asu Suomessa ja tuo surkea asenne,josta mainitsit ei onneksi kuulu minun juhlapäivään.

        Tuli pirun pitkä kertomus minun mittapuun mukaan mutta lyhyemmin ei kertakaikkiaan sitä kokemusta voi kertoa.

      • Annukka

        Usko Herraa Jeesukseen niin sinä pelastut.Pääset pitemmäksi aikaa paratiisiin ja lopulta taivaan kultakaupunkiin.Kyllä synnistä saa lyhytaikaista nautintoa,tiedän sen.En ole ikääni ollut uskossa,että on sitä juhlittu kovastikin joskus.Sinä käytät puheessasi uskonnollista termiä.Olet olut tekemisissä uskonasoiden kanssa tai Jumala kutsuu sinua nyt;anna pelastaa itsesi!

      • Huoripukki
        Annukka kirjoitti:

        termit ei ole suinkaan tarkoitettu miksikään pilaksi,jos nyt sattuisit niin ajattelemaan.Ne on puhtaita mielialan ilmaisuja.Enkä pidä niitä väärinä vaikka olisitkin toista mieltä.

        Käsitämme myös synnin eritavalla.Minun elämästäni et sen enempää sinä kuin kukaan muukaan ole ollut pienimmässäkään määrin kiinnostunut.Näin ollen en myöskään ole velvollinen täyttämään kenenkään toiveita sen enempää seksuaalisissa kuin muissakaan asioissani.Mielestäni osaan hoitaa ne paremmin kuin useimmat muut.

        En ole ateisti ja annan arvoa tämän kaltaisille mielipiteillesi.En kumminkaan katso tarvitsevani maallisia välikäsiä tehdäkseni asiani selväksi uskonnollisissa asioissa.Siihen niin sinä kuin muutkin ovat liian vähäpätöisiä.

        Olet mielestäni tuonut itsesi esille täällä usein enemmän ristiriitaisella ja fanaattisella tavalla kuin mitä nyt esittämäsi elämänkatsomus edellyttää.

      • Annukka
        Huoripukki kirjoitti:

        Vai niin.En ole mikään malli-ihminen,
        ja tunteet ne on mullakin.Jeesus sanoi opetuslapsille;te olette tämän todistajat.Itse olen todistuksien kautta tullut uskoon,en ihmisiin vaan Jeesukseen.Valinta on vapaaehtoinen.Kuitenkin
        sanon sinulle;olen pahoillani kun olen provosoinut.Hyvää kesän jatkoa sinulle!

      • maallinen
        Annukka kirjoitti:

        Usko Herraa Jeesukseen niin sinä pelastut.Pääset pitemmäksi aikaa paratiisiin ja lopulta taivaan kultakaupunkiin.Kyllä synnistä saa lyhytaikaista nautintoa,tiedän sen.En ole ikääni ollut uskossa,että on sitä juhlittu kovastikin joskus.Sinä käytät puheessasi uskonnollista termiä.Olet olut tekemisissä uskonasoiden kanssa tai Jumala kutsuu sinua nyt;anna pelastaa itsesi!

        Voi p**kele että jaksaa v*tuttaa tuollaiset moraalisaarnaajat. Ei tuollaisilla teoilla ole mitään tekemistä paratiisin kanssa, vaan kyse on hetken hurmiosta ja kiimasta.

        Paratiisi ja uskon asiat my ass...

        Huoran kanssa panon jälkeen se kiima menee ohi, that´s that. Hetkellisesti siis. Sitten panettaa uudelleen ja löytyy toinen huora tai sitten ihan tavallinen nainen, joka on myös kiimassa ja sitä panettaa myös.

        Älkää nyt perkele sekottako näihin panemisjuttuihin mitään jeesustelua tai jotain hemmetin uskonasioita. Ihminen on seksuaalinen olento ja jos ei ole vakisuhteessa, naimisissa jne, on tottakai oikeus ja kohtuus että voi edes huorissa käydä. V*ttu.

      • Leipuri
        maallinen kirjoitti:

        Otsikon alle sopii kaikki.Sulle;höpö höpö.

      • Ilotyttö

        Kyllä munkin tekee mieli, kun asiakas tulee. Valikoin ja saan hyvää seksiä. :)
        Olen monen miehen kaveri ja seksiä voi sanoa rakasteluksi, koska on vähän tunteita mukana ja tuntuu niin hyvältä eikä tirkistellä kellosta ajan kulua.

      • kokenut
        Ilotyttö kirjoitti:

        Itse harrastan jonkin verran maksullisia naisia. Kerran kuussa tai joskus kerran parissa kuussa, mutta mulla on muutama vakituinen. Se on parasta, kun tietää mitä saa. Rahaahan siitä joutuu maksamaan, mutta ei mitään älyttömyyksiä (500€), vaan jo 80-100€ riittää tunnin panoihin.

        Ja olen naimisissa ja pari lastakin on. Ei tässä kannata moralisoida, seksi oman vaimon kanssa on loistavaa ja tyydytämme toisemme. Perhe-elämä kukoistaa, nautimme kun lapset kasvaa ja niiden kanssa on kiva harrastella.

        Joskus tekee mieli käydä maksullisten luona, nuorten n. 20v hyväkroppaisten naisten kanssa. Paikat on tiukat ja vartalo viimeisen päälle, miksei niistä voisi nauttia? Sehän on vaan hetki turvaseksiä kondomin kanssa nautittuna?

        Minusta vaimokin saisi joskus mennä ja harrastaa maksullisen miehen kanssa seksiä. Pointti on se, että pelkkä kiima tyydytetään, tunteet on edelleen rakkaan kanssa ennallaan....

      • kokemuksenne
        Kade kirjoitti:

        Olen kateellinen teille! jos mulla olisi nyt rahaa ylimääräistä, lähtisin heti keskieurooppaan huoriin.

        Saahan sitä Helsingistäkin vajaa 100 euroa, mutta hikinen puoli tuntia ja surkealla asenteella. Pari päivää ja yötä sen olla pitää ja olen Thaimaassa kerran sen kokenut. Tyttö oli viikon kanssani ja reissattiin eri puolilla itäistä Thaimaata. Naitiin joka päivä useampaan kertaan, mutta kyllähän sekin kalliiksi lopuksi tuli. Nyt ei voi enää mennä Thaimaahan, kun on perhettä, mutta tuollainen parin päivän "verhottu" työmatka keskieurooppaan voisi olla jotain.

        Kerrohan Puolanmatkaaja kokemuksesi! minkälaisia tyttöjä oli ja paljonko maksoivat?

        voi helvetti.mä en ainakaan nais kenenkään kanssa edes tuntia...olen ollut ilotyttö jo vuosia..mitänopeemmin pääsee asiakkaasta eroon,sitä parempi..yks nainti,rahat mulle,ja ole hyvä ja häivy,on mun taktiikka...kuka sellasia nyt jaksaa katsoa tuntitolkulla.voi jessus..tyydytys kehiin..rahat,ja asiakas ulos..silti asiakkaita piisaa.sanon jo heti,et yks tai kaks naintia,sit sanon hinnan,ja senjälkeen,kun asiakas on tyydytetty,ni äkkiä se ulos..ja kiltisti ovat lähteneet,ja tulleet takaskin viel myöhemmin...ei ole tarkoitus,et ne tulee mun nurkkiin asumaan.kai niil on omakin koti...hyvää palkkaa saan.et siinä ei ole valittamista.jotkut vaan luulee,et olen joku terapeutti....tyhmiä kun ovat..olen huora,teen työni nopeaan,ja otan palkan....

      • mies
        kokemuksenne kirjoitti:

        Tämä on just suomalaisten huorien taktiikka. Sen vuoksi teitä arvostellaan kovin sanoin mm. sihteeriopiston sivuilla. Äkkiä vaan rahat pois, rojut torveen ja asiakas ulos. Liukuhihnatyötä, jolla varmaan kyllä tienaa ihan mukavasti.
        Kukin dallaa tyylillään....
        Rahaa tulee mutta joutuu sietämään kännisiä, pahalle haisevia äijänköriläitä ja puhelin soi jatkuvasti.
        Jo sovitut tapaamiset eivät toteudu kun äijältä menee pupu pöksyyn viime hetkellä tai rahaa ei sittenkään ole ylimääräistä.

        Toista se on alussa kuvatuilla laatuhuorilla.
        Ovat pari-kolme päivää saman ja huom! itse valitun asiakkaan kanssa. Ei tarvitse huolia ketä tahansa räkänokkaa.

        Asiakas maksaa älyttömän hyvää palkkaa, ei tarvitse nussia joka tunti eikä paikat ole jatkuvasti kipeänä. Lisäksi asiakas maksaa ruoat, juomat ja hotellin. Asiakas maksaa taksit eri mestoihin, joissa voi viettää aikaa ihan vaan keskustellen.

        Ja rahaa tulee koko ajan niin vitusti.
        Kumpikohan elämäntapa näistä kahdesta, jos siis huoran ammatin on valinnun, toimii noin mielenterveyden kannalta paremmin? Palkkaa taitaa tulla molemmista taktiikoista suunnilleen saman verran....

      • näkökanta
        mies kirjoitti:

        ---- Ovat pari-kolme päivää saman ja huom! itse valitun asiakkaan kanssa. Ei tarvitse huolia ketä tahansa räkänokkaa.
        -----

        Hei, tuohon asemaan jos huora pääsee, se edellyttää vähän erilaista pärstäkerrointa, huomattavasti parempaa vartaloa sekä monin verroin parempaa asennetta kuin suomalaisilla huorilla on koskaan.

        Suomalaisen huoran kanssa ei kukaan, siis ei kukaan mies voisi koskaan viihtyä puolta tuntia pidempään. Kiima tyydytetty ja vähän äkkiä ulos haisevasta kämpästä.

        Ja sitten kun pääsee aktin jälkeen omaan autoonsa ja sutien kurvailee pois, miettii että perkele, enkö mä koskaan opi ajattelemaan yläpäällä!

      • Anonyymi
        Ilotyttö kirjoitti:

        Kyllä munkin tekee mieli, kun asiakas tulee. Valikoin ja saan hyvää seksiä. :)
        Olen monen miehen kaveri ja seksiä voi sanoa rakasteluksi, koska on vähän tunteita mukana ja tuntuu niin hyvältä eikä tirkistellä kellosta ajan kulua.

        itselläkin kokemuksia maksullisista naisista.
        espoon kilossa oli valtavan perseen omaava kuusikymppinen nainen.

        spermat irtosi tosi nopeasti, kun nain takaapäin.

        hesassa vaasankadulla oli nelikymppinen nainen joka antoi naida ilman kortsua.

        taas spermat lähti nopeasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaasankadun nainen pyllisti sohvalla ja näin vain karvaisen pillun. pakkohan oli kyrpä työntää välittömästi pilluun. alta minuutissa spermat ruiskahti.
        jatkossa vedin ennen tapaamista käteen.

        ja sittten oli tammisalossa varmaan yli seitsemänkymppinen rouva, joka antoi paljaalla kahdenkympin lisämaksua vastaan. liukas ja hyvä pillu. aina sai pussit tyhjäksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja sittten oli tammisalossa varmaan yli seitsemänkymppinen rouva, joka antoi paljaalla kahdenkympin lisämaksua vastaan. liukas ja hyvä pillu. aina sai pussit tyhjäksi.

        ja sitten oli helsingin tuhkimotiellä myöskin vanhempi rouva.
        otti suihin ilman kortsua ja omasi tosi karvaisen pillun.
        kerran päätin kysyä onnistuuko pano ilman kortsua niin rouva vastasi miksipä ei.
        oli vähän rotevampi nainen, mutta pillu oli ihanan liukas ja lämmin.
        ei tarvinnut kauaa pumpata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itselläkin kokemuksia maksullisista naisista.
        espoon kilossa oli valtavan perseen omaava kuusikymppinen nainen.

        spermat irtosi tosi nopeasti, kun nain takaapäin.

        hesassa vaasankadulla oli nelikymppinen nainen joka antoi naida ilman kortsua.

        taas spermat lähti nopeasti.

        vaasankadun nanen oli seija milf. tehnyt pornoelokuvankin. nelikymppinen ja omasi todella karvaisen pillun. kerran sorruin panemaan häntä perseeseen ilman kortsua. tuntui kyllä todella hyvälle.

        seija ei ollut mikään kaunotar, mutta kaikki reiät oli käytössä ilman kortsua.

        erittäin palveluhaluinen nainen.

        spermatkin sai ruiskaista vaikka hiuksille.

        Oikeinko pornoelokuvan tehnyt...
        Suurta taidetta, sinulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeinko pornoelokuvan tehnyt...
        Suurta taidetta, sinulle.

        koirat haukkuu ja karavaani kulkee :)

        taiteesta en tiedä?

        sanoin vain faktan, se ilmeisesti herätti suuria tunteita joissakin. näin oletan. saatan tietysti olettaa väärinkin.

        seijan paneminen oli kyllä aina mahtava kokemus. nyt on tainnut lopettaa hommat. ainakin toistaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja sitten oli helsingin tuhkimotiellä myöskin vanhempi rouva.
        otti suihin ilman kortsua ja omasi tosi karvaisen pillun.
        kerran päätin kysyä onnistuuko pano ilman kortsua niin rouva vastasi miksipä ei.
        oli vähän rotevampi nainen, mutta pillu oli ihanan liukas ja lämmin.
        ei tarvinnut kauaa pumpata.

        sitten tietysti mirjam. ilmoittelee st puolella.

        sanoo ilmossa iäkseen 70v, mutta tavatessa sanoi olevansa 72v.

        kinusin suihinottoa paljaalla, mutta ei suostunut.

        sanoi, ettei tykkää sperman mausta. sanoi sitten, että voin panna ilman kondomia, kun kyrpäni näyttää puhtaalta.

        no se sopi meikäläiselle. mirjan meni sängylle selälleen ja levitti reitensä paljastaen melko tuuhean vaalean karvoituksen. aito blondi siis kyseessä kyrpäni seisoi siinä vaiheessa jo kivikovana , nousin pukille ja työnnyin ripeästi mirjamin pilluun juurta myöten. pillun tiukkuus yllätti minut. olin ajatellut, että 70v naisella olisi jo löysempi pillu, mutta mirjamin pillu oli tiukka ja lypsi ihanasti kyrpääni pumpatessani häntä.

        eihän siinä kauaa mennyt, kun tunsin sperman lähtevän liikkeelle ja tyhjensin pussini mirjamiin.

        silloin mirjami otti vastaan hesassa, mutta jos haluaa nyt mirjamia pitää mennä tampereelle. pano paljaalla onnistuu edelleen ja hinta on edullinen.

        toisen kerran kävin panemassa mirjamia lähellä punavuorta hesassa. asunnon ovi oli porttikongissa. jo ovikelloa soittaessa jännitykseni oli melkoinen ja kyrpäni oli puolijäykkä tietäessäni mitä kohta pääsisin kokemaan.

        mirjan tuli avaamaan oven aamutakissa, jonka hän sitten melko pian otti pois päältään. hänellä oli vain rintaliivit ja pikkupöksyt aamutakin alla.

        ite ryhdyin nopeasti riisumaan housujani ja päästin kyrpäni vapauteen jo asunnon eteisessä.

        siirryimme makuuhuoneesen mirjan edelläni kävellen ja minä seuraten perässä kyrpä sojottaen kiihkosta.

        mirjan otti pikkuhousut pois yhdessä rintaliivien kanssa paljastaen vaalean ja melko tuuhean pillukarvoituksen.

        hän pyysi minua menemään selälleni sängylle ja pesi seisovan kyrpäni jollain desinfioivalla kosteuspyyhkeellä. sitten hän laittoi jotain rasvaista kosteusvoidetta terskalleni ja kyrpäni varteen ja sanoi minun olevan ilmeisesti valmis naimaan, missä hän oli oikeassa.

        mirjan siirtyi tuttuun tapaansa sellleen sängylle, levitti jalkansa ja paljasti pillunsa, jossa oli melko paljon vaaleata karvoitusta. meikäläinen nousi pukille ja työnnyin ripeällä työnnöllä hänen pilluunsa, ilman kortsua. aloitin aluksi hitaan työntelyn , mutta lopuksi panin niin nopeasti kuin pystyin. lopputulos oli tietysti siemensyösy ja pussien tyhjennys.

        kun sitten olin vetämässä siemennyksen jälkeen kyrpääni ulos mirjamin pillusta, mirjan sanoi odotappas vähän.

        mirjam laitoi palan talouspaperia pillun alle, jolloi spermat eivät pulpahtaneet kyrpää ulosvedettäessä lakanalle vaan talouspaperin päälle. tuntui hyvälle, kun mirjan kehui runsasta siemensyksyäni nähtyään paperille valuneet spermat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        itselläkin kokemuksia maksullisista naisista.
        espoon kilossa oli valtavan perseen omaava kuusikymppinen nainen.

        spermat irtosi tosi nopeasti, kun nain takaapäin.

        hesassa vaasankadulla oli nelikymppinen nainen joka antoi naida ilman kortsua.

        taas spermat lähti nopeasti.

        se kilon naisen takapuoli oli valtavan kokoinen. naisen nimi oli mustaakseni jutta tai jatta. ikää sellaiset kuusikymmentä.

        pillua antoi nuolla ja nuolinkin pitkään.

        persereikä oli kiihottavan ruskea ja nuolin sitäkin, mutta eukko sanoi, ettei tykkää persepanoista.

        kaikki rasva ja ylipaino oli kertynyt takapuoleen ja reisiin.

        takapuoli oli valtavan kokoinen..

        vieläkin, kun vedän käteen muistelen välillä sitä takapuolta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vaasankadun nanen oli seija milf. tehnyt pornoelokuvankin. nelikymppinen ja omasi todella karvaisen pillun. kerran sorruin panemaan häntä perseeseen ilman kortsua. tuntui kyllä todella hyvälle.

        seija ei ollut mikään kaunotar, mutta kaikki reiät oli käytössä ilman kortsua.

        erittäin palveluhaluinen nainen.

        spermatkin sai ruiskaista vaikka hiuksille.

        seijan pillu oli muuten todella tiukka.
        velotti panonsta vain 40 euroa. reiän sai valita ja paljaalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        seijan pillu oli muuten todella tiukka.
        velotti panonsta vain 40 euroa. reiän sai valita ja paljaalla.

        tiukin panoni on eräs teinityttö, jonka sain houkuteltua asuntooni alkoholilla.
        tyttö juopui todella nopeasti, eikä hän humalatilassa juurikaan vastustellut, kun aloin riisua häntä.

        vaikka hän oli nuori pillukarvoitus oli tuuhea ja nännit isot.

        riisuttuani hänent laitoin hänet kontilleen nojatuolia vastaan ja nähtyä hänen perseensä päätin vetää häntä perseeseen. tyttö oli melko ylipainoinen ja perse ja lantio isot.

        asetin terskani hänen persereiälleen ja työnsin voimakkaasti. nyt tytöstä kuului kivun sekaista itkua, mutta jatkoin työntämistä kunnes kyrpäni oli kokonaan tytön peräsuolella.
        suoli oli todella tiukka, puristus oli mahtava.

        aloitin hitaan pumppauksen tytön peräsuolessa, jota säesti tytön itku.persereikä oli uskomattoman tiukka. kyrpäni seisoi kivivikovana ja nussin tyttöä hissuksee, sillä pelkäsin spermani roiskahtavan liian nopeasti.

        lopulta tunsin vääjättömön tapahtuvan, ja otin loppukirin.

        panin niin nopeasti kuin pystyinja tyttö huusi kivusta. ilmeisesti hänen suolensa oli korkkaamaton. tunsin kyrpäni alkavan nykiä ja sperman lähtevän liikkeelle.

    • Anonyymi

      Kännisen surkea pano. Naiset pitää kaltaistasi täytenä typeryksenä..

    • Anonyymi

      Persettä oon ostanut maksullisesta about 15 kertaa

    • Anonyymi

      En halua kaikkien vatkaamaa pillua. Haluan älykkään ja kunniallisen naisen. Sellaisen jolla on luonnetta, eikä mikään ukkojen huijattava patja.

      • Anonyymi

        Tuollaista etsin itsekin ja kun löydän viskaan pihtarivaimoni ulos elämästäni. Suoraselkäinen hyvällä itsetunnolla varustettu seksistä nauttiva nainen on unelmani.

    • Anonyymi

      H­e­­­i! Ku­ts­­­um­me sinu­­­t kä­ym­­ään u­­ude­ssa cha­­­tissa! Mei­­­tä on yl­­­i mil­­­jo­­ona! 👉 http://2422333.com/H/2Bu3j 👈

    • Hyvin kirjoitettu rehelliseltä tuntuva tarinaq KIITOS

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      193
      2822
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      120
      2013
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      61
      1672
    4. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      179
      1552
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      168
      1481
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      183
      1430
    7. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1268
    8. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      75
      1231
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1208
    10. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1121
    Aihe