Jyväskylän tällainen, on järjestetty hyviä paikkoja missä voi istua välillä ja jutella toisten ihmisten kanssa, kaikkien päivä piristyy kun kuulee toisten tarinoita välillä.
Moni muu kaupunki voisi ottaa oppia.
MerkillinenErkki
490
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
paikkoja yhtän lisää. Kunnon kansalaisten liikkuminen vaikutuu, kun kaikenmaailman spurgut, piripäät ja mielenterveysongelmaiset ottavat ohikulkijoihin kontaktia huutelemalla ja käyttäytymällä uhkaavasti. (jotkut aremmat ihmiset kokee jo pelkän toisille mölyämisen uhkaavana) Niitäkin on ja saa ollakin. ei kaikkien tarvi olla niin jumalattoman sosiaalisia.
Mielipiteitä pitää ja saakin olla.
Niin sinä olet sitä mieltä että jokaisen pitäisi istua ympäri vuorokauden tietokoneen edessä vahtien jotain IP ja MAC -osoitteita, joilla ei ole enää mitään oikeudellista merkitystä.
Onhan näkökulma tuokin.
Eipä tuolla kävelykadulla haitaksi asti spurguja ainakaan päivällä ole. Olen istunut tuntikausia vuosien saatossa kauppakadulla. Ainahan peruspulit keskustoissa ovat ei niistä pahemmin haittaa ole minulle ollut.
Eipä niistä tosiaan haittaa ole ollut. Ennen vanhaan tuli silloin tällöin markka
tai pari lainattuakin niille kun tulivat nätisti pyytämään ja kertoivat että juuri
sen verran puuttuu Sorbus pullon hinnasta, ja mielelläänhän sitä maan-
miehiään hädässä auttoikin.
Nykyään tuollainen humaani toiminta on vaikeampaa kun on pankkikortit
eikä käteistä juuri koskaan ole matkassa.