uutta verta valtuustoon

Tamperelainen historioitsija Seppo Lehto oli kunnallisvaaliehdokkaana neljä vuotta sitten omalla listallaan.
Toivottavasti tulee myös tänä vuonna.
Asiallista ja isänmaallista miestä on hieno äänestää.
Lehto voi saada äänivyöryn kun kaupunkilaiset tukevat häntä liittyen poliittiseen näytösoikeudenkäyntiin jossa hänet tuomittiin linnaan yli kahdeksi vuodeksi.
Edellinen vaalisivu näyttää suuntaa. Mainosjulisteissa on hieman fiksaamista.
http://seppo-lehto-kaupunginvaltuustoon.blogspot.fi/
657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei kukaan voi vakavissaan äänestää Lehtoa. Joku juopunut amis ehkä ja silloinkin pilailumielessä.
Kukaan suomalainen ei ole saanut niin paljon vahinkoa aikaan nettimaailmassa kuin SL. Eikä hänen rikostuomionsa tullut poliittisin perustein näytösoikeudenkäynnissä vaan kyllä oli ihan lakiin perustuvat syyt.

Äänestä
  • Ei Seppo ole mitään sotkenut.Ihan höpöhöpöjuttua kuin suoraan Tampereen punaiselta yliopistolta.
    Monia blogeja väitetään Sepon tekemiksi mutta eihän se ole totta.
    Tässsä tyypillinen esimerkki Sepon tekemäksi väitetystä mutta komut tmv. kutaleet ovat ko. sivun taustalla.
    http://kimmo-sasi.blogspot.fi/

    Äänestä

Vain piru tietää mikä on totuus, kun kyseessä on suomalaisten vainottujen kohtalo

http://seppo-lehto-i-stockholm.blogspot.com .. Seppo Lehto oheisissa keskustelemassa lesbojen, pirujen ja satiirikkojen kanssa

MOT

Äänestä

Olkaa hyvä ;) Enkeli toiveenne on ilmeisesti välittänyt

KesKUSTA on sovjet-ajan kusetuspuolue. Nyt meillä on kunnallisvaaleissa mahdollisuus vaikuttaa toisin: http://stop-mokutus.blogspot.com/ Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon asunnottomien asialla

Stoppia vai droppia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eetu Rymy kirjoitti:

Tamperelainen historioitsija Seppo Lehto oli kunnallisvaaliehdokkaana neljä vuotta sitten omalla listallaan.
Toivottavasti tulee myös tänä vuonna.
Asiallista ja isänmaallista miestä on hieno äänestää.
Lehto voi saada äänivyöryn kun kaupunkilaiset tukevat häntä liittyen poliittiseen näytösoikeudenkäyntiin jossa hänet tuomittiin linnaan yli kahdeksi vuodeksi.
Edellinen vaalisivu näyttää suuntaa. Mainosjulisteissa on hieman fiksaamista.
http://seppo-lehto-kaupunginvaltuustoon.blogspot.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu