Miten pääsen eroon ratsastuspelosta?
Putosin kerran, se ei juuri sattunut, mutta hevonen todella halusi pudottaa minut selästään. Minulle olisi voinut käydä pahemminkin.
Aikaisemmin tykkäsin ex-ravurista joka tykkäsi vauhdista kuten minä. Sitten kun putosin yhden toisen hevosen selästä, niin aloin jarruttelemaan hevosten vauhtia ja pelkäsin tosi paljon ratsastaa. Lemppari heppani katsoi minuun ja taisi ihmetellä miksi en antanut sen juosta yhtä kovaa kuin ennenkin.
Olen ratsastanut jotain 2-3 vuotta tuon tapauksen jälkeenkin, mutten pysy rentona ja hevoset vaistoaa sen.
Ja ystävät ja sukulaisetkin jarruttelee etten menis enää tallille, ne ei haluu että loukkaan itteeni.
Kyllä pystyn vielä ratsastamaan, mutta se on vaikeaa... neuvoja?
Putosin kerran, se ei juuri sattunut, mutta hevonen todella halusi pudottaa minut selästään. Minulle olisi voinut käydä pahemminkin.
Aikaisemmin tykkäsin ex-ravurista joka tykkäsi vauhdista kuten minä. Sitten kun putosin yhden toisen hevosen selästä, niin aloin jarruttelemaan hevosten vauhtia ja pelkäsin tosi paljon ratsastaa. Lemppari heppani katsoi minuun ja taisi ihmetellä miksi en antanut sen juosta yhtä kovaa kuin ennenkin.
Olen ratsastanut jotain 2-3 vuotta tuon tapauksen jälkeenkin, mutten pysy rentona ja hevoset vaistoaa sen.
Ja ystävät ja sukulaisetkin jarruttelee etten menis enää tallille, ne ei haluu että loukkaan itteeni.
Kyllä pystyn vielä ratsastamaan, mutta se on vaikeaa... neuvoja?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Putosin itse noin 10 vuotta sitten tosi pahasti ex-ravurin selästä maastoretkellä. Satula luisui sivulle ja jäin roikkumaan tamman sivulle/alle kiitolaukassa. Vikellyksessä se on ehkä hienoa, mutta tahattomana siinä ei ollut mitään hohdokasta.
Hevonen hipaisi kaviollaan vatsaani (kevyesti onneksi - kavion muotoinen mustelma katosi reilussa viikossa) ja astui oikein kunnolla vasempaan pohkeeseeni. Selvisin siis melkein säikähdyksellä - muutama viikko fysiikaalista hoitoa tuntui pieneltä.
Tapahtuneen jälkeen ratsastin samalla tammalla enää aidatuilla alueilla, enkä varmista varmimmallakaan hevosella uskaltautunut maastoon. Ratsastaessa on vaikea täysin rentoutua ja vauhtikin alkoi pelottaa. En edes muista milloin olisin viimeksi hypännyt esteitä kun koulu- ja länkkäriratsastus kiehtoo enemmän.
Olen pari kertaa ollut maastoretkellä tuon jälkeen ja kummallakin kerralla allani oleva hevonen on aistinut jännitykseni ja heittänyt selästä! ;) Minkäs teet! On helppo neuvoa, että "älä pelkää", mutta vain onnettomuuden kokenut voi tietää miten vaikeaa on sulkea pelkonsa pois.
Toivon sinulle voimia ja rohkeutta kohdata pelkosi. Uskoisin kyllä, että peloistaan voi päästä irti. Niistä pitää vain rohkeasti uskaltaa kertoa muille, jotta he voivat parhaansa mukaan auttaa. Eikä ystäviesi ja sukulaisten saisi jarrutella - jos heidän painostuksestaan lopetat harrastuksen, niin varmasti kaduttaa myöhemmin!
Tsemppiä!!
Putosin erään nuoren hevosen selästä, selviisn mustelmilla ja säikähdyksellä, mutta pelästyin silti sydänjuuriani myöten. En ratsastanut sillä hevosella vuoteen. Pelkoni oli ihan hevoskohtainen, muuten pystyin käymään maastossa ja tekemään vaikka mitä.
Lopulta kun taas nousin sen hevosen selkään, aloitin ihan perusjutuista, pysähdys, peruutus, käynti, ravi, hidastus, ympyrä...jne. Niin helppoja juttuja, että osasin ne silmät kiinni. Ja olin joka päivä tekemisissä sen hepan kanssa, se asuu meillä. Vähitellen menin hevosella maastoon. Kestin kaikenlaisia pukkilaukkareissuja, ojaan hyppimisiä, säikähtämisiä mutten tullut kertaakaan alas. Lopulta sain silitettyä pelkoni. En osaa pelätä (pelko on tervettä, pelkään, jos on ihan totta aihetta pelätä) pieniä asioita, jännittää ehkä mutten pelätä. Ja koska olen nyt niin kova ja peloton, en ymmärrä muiden pelkoja, itse kun olen varma taidoistani. Liian varma. Joku päivä vielä satutan itseni.
eli mulla pelko ajan ja tekemisen kautta hävii, kaikilla ei ole käynyt niin helposti.
En ole koskaan joutunut kokemaan tuollaista pelkoa, niin en tiedä onko tästä mitään apua.
Jos käyt jossain ratsastustallilla tunneilla, voisit kertoa opettajallesi...hän osaisi ehkä auttaa. Ota tunnille tallin rauhallisin hevonen (tai laiskin), jota ei todellakaan tarvitse himmailla. Laiskalla hevosella ei yleensä tarvitse pelätä pukkeja yms. Selässä yritä ajatella aikoja, jolloin menit lujaa sen ex-ravurin kanssa (älä palauta mieleesi tippumista).
Helppohan minun on sanoa, mutta toivon, että tästä oli edes vähän apua.
Tsemppiä!
centere riding (osaan lausua, en kirjoittaa) tunneille, istunta paranee. ei varmaan auta pelkoon itseensä, mutta istuntaan kyllä.
Ite en ole koskaan pudonnut ison hevosen selästä, mutta ponin, ja kerran ranne venähti moneksi päivää.
Silloin, kun seuraavan kerran nousin saman ponin selkään, en juuri tehnyt muuta kun rutistin harjaa ja ohjia tiukasti. Käynti meni ok, mutta ravi ja laukka oli silkkaa painajaista. Poni vaistosi pelkoni, ja kinkkiröi entistä enemmän.
Aloin pelätä totaalisesti ratsastusta.
Moneen viikkoon en noussut hevosen selkään. Kukaan meidän perheestä ei ehdotellut mitään ratsastusta, ennen kuin hevosteleva isosiskoni lähes raahasi minut tallille. Hän piti minulle pitkän saarnan, en voisi alkaa pelkäämään yhden venähdyksen takia. Isosisko pani minut miettimään, mitä oikeastaan pelkään ratsastuksessa, vastasin siihen heti: putoamista.
No, mitä sitten?? Sisko kysyi edelleen.
Niin, mitä minä edes pelkäsin?
En tiennyt oikein itsekkään. Mietin tätä juttua vaikka kuinka pitkään.
Pelko piti kitkeä pois minusta.
Nyt, monta vuotta myöhemmin, tajuan. Jonnekkin selkärankaani kitkin itselleni kauhean pelon putoamisesta, vaikka en edes tiennyt miksi, ja mitä varten.
On otettava itseään tiukasti niskasta kiinni, sanottava itselleen: Hevosen selkään ja menoksi!!
On aivan totta, ettei hevoselta voi piilottaa pelkoaan, mutta itseltään sen voi. Siihen tarvitaan vain rutkasti sisua ja päättäväisyyttä!!
Kun nouset hevosen selkään, ajattele vain sinua ja hevosta. Älä anna pelolle valtaa. Koko ajan mieti vain istuntaasi, pohkeitasi, keskity itseesi, ja ratsuun.
Älä ala miettimään ja pohtimaan, uskallanko minä..? Silloin asia on vielä hankalampaa.
Heitä pelko pois hevosen selästä, unohda se. Kyllä se aikanaan katoaa. Muista olla sisukas ja päättäväinen!!
:)
Mun mielestä sun pitäisi yrittää olla rento! Kaiva esiin kaikki ihanuudet hevosissa..Mulla oli ihan sama ongelma..Ja oon vasta 1 1/2 vuotta ratsastanu..Viime aikoina mua POTKAS mun oma pikku rakas hoitohevoseni..Mutta yritin olla rauhallinen ja kertoa hevoselle ettei sillä ole mitään hätää..Ja niin me molemmat rentouduimme ja molemmat hoivasivat toisiaan..TIEDÄTKÖ että jos ihminen pelkää hevosta niin ihminen erittää erillaisia hajuja..jotka hevoset haistavat..MUTTA hevonen ei välttämättä tiedä on ihminen peloissaan tai yrittääkö hän uhkailla..Ja loppu tulos on se että hevonen pitää sinua UHKANA!!! Joten on erittäin tärkeää että rentoudut hevosen läsnä ollessa!! Kaikkea hyvää! = )
moi..mullakin on hiukan samallainen ongelma kuin sullakin..heh.sellanen kun mulla on mun kummitätini kanssa puloksi sellainen haflinger tamma joka on 10 vuotta vanha..ja se on ollu meillä kyllä aika vähän aikaan..ei edes vuotta vielä.olen ratsastanut myös noin 3-3 puol vuotta.eli,kun olin yx "kaunis"päivä maastossa ponini kanssa ja kävellä käpsyteltiin ja kun mentiin yhdestä mutkasta,amorella (ponini)paskansi ilmeisesti hätä paskat tai jotain sinne päin ja kääntyi ja eikun täyttä kiitolaukkaa päin tallia..mua pelotti aika paljon koska ei ollut harmainta hajuakaan että missä vaiheessa poni pysähtyisi..eikä amorella käynyt edes kuumana maastossa,ja tietääkseni se ei säikähtänyt mitään,koska en nähnyt mitään ihmeellistä.joka olisi säikäyttänyt..vaikka pyöriä pyöri vähän väliin mutta ei se alux niistä välittänyt..ainakaan tietääkseni.niin että sellainen juttu mulle on käynyt..ja ei siinä kaikki.sen tapahtuman jälkeen olen ollut hiukka arkana.kun ratsastin kentällä pari päivää tapahtuneen jälkeen.amorella sai jonkun sävärin ja ravas taas kohti tallia..säikähdin silloinkin..ja nyt tähän asti se on tehnyt mulle sen jo 3 kertaa,että on lähtenyt kohti tallia..8(
vieläkin hiukan peloittaa,mutta pakko sitä on vain ratsastaa.sitten kun kerran hyppäsin pieniä esteitä amorellalla,(en ollut sitä ennen hypänny ponilla)se hyppäsi suuria loikkia.kun aluksi aloitin silleen että oli maassa mont puomia ja menin niistä,sen jälkeen hyppäsin ristikon ja tipuin selästä..ensin roikuin hetken kaulalla ja hups..huomasin olevani maassa..heh.
tipuin itse ison ponin selästä nostaessani laukkaa pellolla, kun poni veti hirveet pukit. en meinannut uskaltaa nousta tämän ponin selkään kunnes ponin omistaja(joka on aikuinen)sai minut nousemaan ponin selkään sillä ehdolla että hän kävelisi vierlläni koko ajan. sain lisää itseluottamusta kun poni ei tehnyt mitään temppuja rupesin ravailemaan itsekseni ja laukkasin vasta kaverini kannustuksella parin kuukauden päästä. kokeila samaa eli "taluttajaa"=)
Minäkin tipahdin hevosen selässä tässä ... ei siitä kovinkaan paljoa aikaa ole.Ratsastin silloin Kimolla 170cm korkealla torinhevosella.Ratsastimme ilman jalustimia ensin käynissä & sitten ravissa.Menetin tasapainoni kun hevonen ravasi kulman hieman turhan jyrkästi & tipuin.Hevonen pelästyi tätä & lähti (ties mitä askellajia, en nähnyt vaikka laukkaa olisi menny, makasin maassa) lujaa kohti kaveriani & sen hevosta jotka olivat menossa keskellä kenttää (vaihoivat suuntaa) & kaverini hevonen pelästyi minun hevostani & kamun heppa lähti laukkaa eteenpäin tiputtaen kaverini. :P Tällainan sarja siitä tuli...molemmat oltiin maassa.Kaveriani ei sattunut kuulemma mutta minua sattui selkään.Sitten toinen kerta, tapahtui samalla tunnilla, noin vartti ensimmäisen putouskertani jälkeen.Menimme laukkaa ensimmäistä kertaa, menimme ympyrällä.Jokainen vuorotellen (tunnilla 4 ihmistä.Minä, kaverini kaksi muuta) viimein tuli minun vuoroni.minua pelotti vaikka tätä hevosta kehuttiin, sen laukka oli kuulemma pehmeä & helppo istua.Noo, sitten lähdin.Annoin avut laukkaan & hevonenhan pinkaisi laukkaan.Sitten se kuuli varmana jotain ääniä (tai näki.En tiedä) & lähti kiitolaukkaa (Ainakin lujaa se meni opettajan & äitini sanomasta) toiseen päähän heittäen minut alas.Se oli toinen kerta! Molemmilla kerroilla nousin vielä selkään & ravasimme tunnin lopun.Olin todella tyytyväinen kun pääsin alas hevosen selästä.Paikkani olivat kipeät enkä mennyt seuraavana päivänä kouluun. :(
Seuraavalla kerralla äidin tyäkaveri (nuori tosin) oli saanut tämän hevosen.Se kertoi äidilleni töissä että ei ihme että olin tippunut, sillä oli todella paljon ylimääräistä energiaa & että silläkin oli ollut ongelmia saada se kuuntelemaan (vaikka se on ratsastanut jo MOOONTA vuotta, lapsesta asti **Nyt 30**) :I Vieläkin pelko valtaa ajatukseni kun menemme laukkaa, kerran olemme vasta menneet laukkaa tippumisemme jälkeen ... oli niinkuin pelkoloma minulla. :P
Muita kohtalotovereita kuin minä & lintu?!