"Oppositio on tyrmistynyt siitä, että Euroopan vakausmekanismi (EVM) ei välttämättä aina olekaan ensisijaisen velkojan asemassa, kun se myöntää lainoja kriisimaille.
Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen kesäkuussa uskoen, että EVM saisi aina kriisimaille lainaa myöntäessään ensisijaisen aseman suhteessa muihin velkojiin.
Perjantaina Euroopan talouskomissaari Olli Rehn kuitenkin sanoi, että mahdollisia uusia lainoja myönnettäessä arvioidaan tapauskohtaisesti, tuleeko EVM:n lainoille ensisijaisen velkojan asema. Espanjan lainan yhteydessä tästä asemasta jo luovuttiin.
Ensisijaisen velkojan asema parantaa velkojan mahdollisuuksia saada lainaamansa varat takaisin tilanteessa, jossa velallinen ajautuu maksukyvyttömäksi. EVM:n ensisijaisen velkojan aseman kuitenkin pelätään karkottavan yksityisiä sijoittajia: jos EVM on ensisijainen velkoja, sijoittajien riskit kriisimaahan sijoittaessa kasvavat.
"

Vastaukset 3
Vanhimmat
Urpilaisen on erottava.
Kataisen on erottava.
http://www.adressit.com/vetoomus_jyrki_kataisen_erottamisesta
JO YLI 6000 ON ALLEKIRJOITTANUT!!
KAIKKI ALLEKIRJOITTAMAAN!!