Koettuna anoreksia ja bulimia. Ei kahta ilman kolmatta, niinhän sitä sanotaan.
Asun toisella puolella maapalloa kodistani ja kaikesta tutusta. Miehen perässä tänne tulin, enkä suinkaan kadu päätöstäni, mutta ennen kuin saan tänne rakannettua ns. "oman elämäni" suhteen ulkopuolelle tylsäksi käyvä aika täytyy täyttää jollain. Ja se joku on nyt sitte ollut ahmiminen. Mieheni reissutyö mahdollistaa toimintani helposti. Ne päivät viikosta, mitkä vietämme yhdessä syön aivan normaalisti. Lopetan kun olen kylläinen, herkuttelen kohtuudella, harrastan liikuntaa. Mutta ne päivät kun olen yksin ovatkin sitten aivan eri juttu. Saattaa mennä pari, kolme päivääkin, etten poistu asunnosta ollenkaan kun en oikein keksi mitään tekemistä tässä vieraassa kaupungissa. Silloin on aikaa syödä. Aamuni aloitan muka terveellisesti ja syön aamupalaksi jotain aivan normaalia ja normaalin annoksen. Sitten jään venymään ja vanumaan kotiin ja päivän mittaan syön ja syön vaikka ei ole nälkä ollenkaan. Esimerkiksi lounas- ja päivällisaikaan teen itselleni aterian, vaikka nälkä ei olisi ollenkaan. Koska "kellon mukaan nyt kuuluu syödä..."
Muutaman kerran olen oksentanutkin täällä ollessani, syömishäiriöajat siis puskevat päälle. Suomesta lähtiessani koin olevani terve. Kävin salilla 4-6kertaa viikossa, söin säänöllisesti oikean kokoisia annoksia, herkuttelin välillä ilman huonoa omatuntoa. Painoin noin 10kg vähemmän kuin nyt ja rasvaprosenttini oli 20. Hieman alkaa olemaan ikävä sitä lihaksikasta, kiinteää kroppa, joka jaksoi pitkät päivät yliopistolla ja viikonloput töissä. Nyt päiväni koostuvat facebookista, telkkarista, leffoista ja SYÖMISESTÄ.
Olen aina niin iloinen kun mieheni tulee työreissultaan kotiin! Mutta oma olo päivien ahmimisesta on niin inhottava, että esim. seksistä en pysty nauttimaan nii kuin haluaisin. Hän tietää menneisyyden syömissekoilut ja aina varmistaa, että olen syönyt, jos huomaa minun olevan hieman alakuoloinen tms. Melkein naurattaa tuollainen kysymys, TODEALLAKIN olen syönyt. Muuta tehnytkään.
Tänne kirjoittelen, koska haaveenani on normaalisyöminen, syöminen silloin kun tunnen nälkää, ja siihen en nököjään itse pysty.
Loppuun kaunis rimpsu tämän päivän ruuistani: kahdeksan muffinssia, jonka jälkeen niin kauhea morkkis, että päätin olla loppupäivän ja huomisen syömättä. Mutta koska kello oli "dinner time" tein itselleni pahasta olostani huomaamatta salaatin juustoinen, oliiveineen yms.
Miten sitä taas osaisikaan syödä normaalisti?
Asun toisella puolella maapalloa kodistani ja kaikesta tutusta. Miehen perässä tänne tulin, enkä suinkaan kadu päätöstäni, mutta ennen kuin saan tänne rakannettua ns. "oman elämäni" suhteen ulkopuolelle tylsäksi käyvä aika täytyy täyttää jollain. Ja se joku on nyt sitte ollut ahmiminen. Mieheni reissutyö mahdollistaa toimintani helposti. Ne päivät viikosta, mitkä vietämme yhdessä syön aivan normaalisti. Lopetan kun olen kylläinen, herkuttelen kohtuudella, harrastan liikuntaa. Mutta ne päivät kun olen yksin ovatkin sitten aivan eri juttu. Saattaa mennä pari, kolme päivääkin, etten poistu asunnosta ollenkaan kun en oikein keksi mitään tekemistä tässä vieraassa kaupungissa. Silloin on aikaa syödä. Aamuni aloitan muka terveellisesti ja syön aamupalaksi jotain aivan normaalia ja normaalin annoksen. Sitten jään venymään ja vanumaan kotiin ja päivän mittaan syön ja syön vaikka ei ole nälkä ollenkaan. Esimerkiksi lounas- ja päivällisaikaan teen itselleni aterian, vaikka nälkä ei olisi ollenkaan. Koska "kellon mukaan nyt kuuluu syödä..."
Muutaman kerran olen oksentanutkin täällä ollessani, syömishäiriöajat siis puskevat päälle. Suomesta lähtiessani koin olevani terve. Kävin salilla 4-6kertaa viikossa, söin säänöllisesti oikean kokoisia annoksia, herkuttelin välillä ilman huonoa omatuntoa. Painoin noin 10kg vähemmän kuin nyt ja rasvaprosenttini oli 20. Hieman alkaa olemaan ikävä sitä lihaksikasta, kiinteää kroppa, joka jaksoi pitkät päivät yliopistolla ja viikonloput töissä. Nyt päiväni koostuvat facebookista, telkkarista, leffoista ja SYÖMISESTÄ.
Olen aina niin iloinen kun mieheni tulee työreissultaan kotiin! Mutta oma olo päivien ahmimisesta on niin inhottava, että esim. seksistä en pysty nauttimaan nii kuin haluaisin. Hän tietää menneisyyden syömissekoilut ja aina varmistaa, että olen syönyt, jos huomaa minun olevan hieman alakuoloinen tms. Melkein naurattaa tuollainen kysymys, TODEALLAKIN olen syönyt. Muuta tehnytkään.
Tänne kirjoittelen, koska haaveenani on normaalisyöminen, syöminen silloin kun tunnen nälkää, ja siihen en nököjään itse pysty.
Loppuun kaunis rimpsu tämän päivän ruuistani: kahdeksan muffinssia, jonka jälkeen niin kauhea morkkis, että päätin olla loppupäivän ja huomisen syömättä. Mutta koska kello oli "dinner time" tein itselleni pahasta olostani huomaamatta salaatin juustoinen, oliiveineen yms.
Miten sitä taas osaisikaan syödä normaalisti?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Noh, ainakin sain hymyn huulille tällekin päivälle kun huomasin komean kirjoitusvirheeni heti otsikossa :) Merkitys kuitenkin selvä kaikille hehehe
Todellakin tiedän mitä tarkoitat ja olen syömisen kannalta aivan samassa tilanteessaa. Olen ylisyönyt melkein joka päivä nyt ehkä kahden kuukauden ajan ja kauhea syyllisyys asiasta(olen parantumis vaiheessa lievästä anoreksiasta). Haluaisin oppia syömään normaalisti :/ perhe vakuuttaa että on hyvä että syön mutta itse en ole samaa mieltä koska ahmin. ja minulta myös äiti kysyy joka päivä kun tulee kotiin että olenko syönyt ja minä vastaan että muuta ole tehnytkään ja selvästi hän ei usko(olen 15v). syön aina joko liian vähän tai liian paljon.