Ajatuksiani vain..

Oli pakko päästä purkamaan itseään jonnekin vähän niin kuin päiväkirjamuodossa, kun tuntuu ettei tuota meidän isäntää pahemmin kiinnosta asiani, vaikka oikeasti tiedän että asia ei ihan niinkään ole. Tuntuu vain. En vain halua kertoa, koska pelkään että saan vastauksena vain ''aijaa'', niinkuin kerran aikasemminkin sain, kun kerroin melko raskauttavan asian.

Olen ollut yksinhuoltajana yli vuoden verran. Tapasin uuden miehen n. 3kk sitten. Meidän suhde eteni kovin nopeasti, viikon tapailun jälkeen seurusteltiin jo ja nyt kuukauden päästä olemme muuttamassa yhteen.
Olen ollut nyt lähiaikoina hyvin väsynyt, eikä silti mikään ihme niin vähällä unella. En vain saa unta. Pelkään mennä nukkumaan. Mielessäni pyörii kaikki asiat. Olen yrittänyt olla ajattelematta mitään mutta miten onnistun, kun pitää ajatella ettei saa ajatella mitään?

Olen myös henkisesti väsynyt. Poikani (2v) on ruvennut rikkomaan ja paiskimaan tavaroita sekä keksii välillä niitä ''omia puuhiaan''. Tiedän, normaaliahan tämä on 2-vuotiaalta lapselta mutta väsyttäähän se. Kun mielialani on alhaalla ja poikani on oma ärsyttävä itsensä, mietin että jos vien pojan äidilleni ja lähden pois, katoan kokonaan. Eihän minua poliisitkaan voisi etsiä, jos olisin itse halunnut kadota? Pelkkä ajatushan tämä on, en koskaan haluaisi sitä toteuttaa.

Välillä tunnen kuinka vihaan olla äiti! Silloin yritän vain miettiä, että minähän lapseni olen saanut ja halunnut sen kasvattaa ja minun pitää tietää, että tämä on normaalia. Oikeastihan rakastan olla äiti ja rakastan poikaani koko sydämestäni.

Olen kova miettimään asioita, mikä ei ole lainkaan hyväksi. Tuntuu välillä etten eläisi omaa elämääni, elämä olisi pysähtynyt niinkuin se onkin. Valmistuin juuri keväällä ja olen nyt työtön. Mitään töitä en tällä koulutuksella paljoa saa. Haluaisin ehkä lähteä opiskelemaan, en tiedä? Haluaisin harrastaa jotain, mutta mitä? Tarvitsisin jotain tekemistä päivisin, mutta mitä?

Minun pitäisi olla onnellinen. Olenhan löytänyt uuden rakkauden ja aivan ihanan miehen! Miksen siis ole? Rakastan häntä, mutta...

En vain ole löytänyt itseäni vielä...