Minä inhosin ennen entisen miehen tapaamista hänen kaltaisia ihmisiä, ja nyt inhoan vielä enemmän. Se ei estänyt rakastumista (lue: pakkomiellettä). Hän oli jotain white trash-luokkaa. Todellakin. Huonot käytöstavat, yliperverssit jutut, kunnon ryyppymies, jolla oli sellainen oma jengi. Haluttu tietyissä piireissä.
Ajattelin sitten jotain tyyliin, että yritetään sopeutua hänen elämäänsä. Että ehkä olen vähän snobi, kun en ymmärrä kaikkea. Kuvittelin, että tää on se oikea, unelmien mies. Voi hyvä tavaton..Hänen vuokseen voin yrittää.. Omat jutut alkoivat muuttua samaan suuntaan. Siinä tuijoteltiin televisiota ja käytiin lähibaarissa. Miehellä suureelliset suunnitelmat menestyksestä ja rikkauksista. Esitti jotain menestyneempää kuin onkaan.
Minä unohdin itseni. Unohdin, mitä vihaan eniten maailmassa. Hänen kaltaisiaan :) Ihmisiä, joita ei kiinnosta kuin oma napa ja joku reality-sarjojen tuijotus- ei siinä mitään pahaa, mutta kun tyyppi oli itse samaa tasoa kuin noiden sarjojen pahimmat öykkärit. Apua, en edes kestä ajatella tätä. Miten ihmeessä menin siihen maailmaan mukaan? Ja sitten ne kuviotkin olivat jotenkin sovinistisia. Naiset kokkaa ja miehet istuu kaljalla.
Ja olin lähes nelikymppinen, kun tapasimme. Ainoa lapsi on hänen kanssaan. Lapsi on ihana, parasta maailmassa, mutta isi ei ole oikein välittävä. Olin toki kokenut jonkun lyhyen romanssin jonkun pahan pojan kanssa 18-vuotiaana, mutta tämän ikäisenä.. Jonkun kulmakuppilan rock-jätkän kanssa, jolle rock-merkitsi musiikin sijaan sen rotsin vetämistä niskaan ja idioottia käytöstä. Ja minä menin sitten mukaan, me kaksi, muuta maailmaa vastaan..
Ajattelin sitten jotain tyyliin, että yritetään sopeutua hänen elämäänsä. Että ehkä olen vähän snobi, kun en ymmärrä kaikkea. Kuvittelin, että tää on se oikea, unelmien mies. Voi hyvä tavaton..Hänen vuokseen voin yrittää.. Omat jutut alkoivat muuttua samaan suuntaan. Siinä tuijoteltiin televisiota ja käytiin lähibaarissa. Miehellä suureelliset suunnitelmat menestyksestä ja rikkauksista. Esitti jotain menestyneempää kuin onkaan.
Minä unohdin itseni. Unohdin, mitä vihaan eniten maailmassa. Hänen kaltaisiaan :) Ihmisiä, joita ei kiinnosta kuin oma napa ja joku reality-sarjojen tuijotus- ei siinä mitään pahaa, mutta kun tyyppi oli itse samaa tasoa kuin noiden sarjojen pahimmat öykkärit. Apua, en edes kestä ajatella tätä. Miten ihmeessä menin siihen maailmaan mukaan? Ja sitten ne kuviotkin olivat jotenkin sovinistisia. Naiset kokkaa ja miehet istuu kaljalla.
Ja olin lähes nelikymppinen, kun tapasimme. Ainoa lapsi on hänen kanssaan. Lapsi on ihana, parasta maailmassa, mutta isi ei ole oikein välittävä. Olin toki kokenut jonkun lyhyen romanssin jonkun pahan pojan kanssa 18-vuotiaana, mutta tämän ikäisenä.. Jonkun kulmakuppilan rock-jätkän kanssa, jolle rock-merkitsi musiikin sijaan sen rotsin vetämistä niskaan ja idioottia käytöstä. Ja minä menin sitten mukaan, me kaksi, muuta maailmaa vastaan..
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.