Hei!
Kyselisin sektion läpikäyneiltä mahdollisista kiinnikkeistä (?) joita sektion jälkeen on muodostunut.
Itselläni sektiosta on aikaa nyt 2,5 kk ja haava on siisti ja kivuton, enkä enää suurin piirtein muista koko haavan olemassaoloa. Huomasin jo kuitenkin hyvin pian leikkauksen jälkeen, että vasemmalle puolelle vatsaa haavan yläpuolelle jäi sormenpään kokoinen hieman kovahko "patti", joka ei ole tähän asti juuri vaivannut. Tuntunut lähinnä vain tunnusteltaessa epämiellyttävältä.
Nyt viime viikkoina kuitenkin patti on ollut hieman kipeäkin varsinkin illasta pitkän päivän jälkeen. Eilisen päivän jälkeen patti ärtyi oikein kunnolla ja kipuilee vieläkin yön jälkeen, tosin vain liikkeessä, ei levossa.
Onko tuo patti mahdollisesti joku kiinnike, joista olen kuullut puhuttavan? Onko kenelläkään kokemuksia, onko mennyt ajan kanssa ohi vai jäänyt iäksi vaivaamaan?
Haavani tulehtui alussa hieman ja käydessäni lääkärillä mainitsin myös tuosta patista jonka olin havainnut, mutta eipä tuo oikein siihen kommentoinut.. Se ei lisäksi tunnu palpoitaessa makuuasennossa, mutta seisoessani se "työntyy" enemmän pintaan ja varsinkin taaksepäin kallistuessani sen voi tuntea hyvin.
Kiitos vastauksistanne! :)
Sektion jälkeen
3
5166
Vastaukset
- myös sektioitu
Jos huomasit pahkuran jo pian leikkauksen jälkeen, niin tuskinpa on kyse kiinnikkeistä. :) Käsitykseni mukaan mahdollisten kiinnikkeiden muodostuminen kestää jonkin aikaa, joten välittömästi leikkauksen jälkeen niitä ei voi olla. Kiinnikkeethän ovat sitä, että kudokset kasvavat kiinni toisiinsa paikoista, joista niiden ei pitäisi olla kiinnittyneitä. Tämä luonnollisesti ei tapahdu ihan hetkessä.
Minullekin on tehty sektio juuri 2,5 kk sitten ja vasemmalla puolella oli aika isokin kovahko möykky haavan yläpuolella. Se on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut "sulaa", joten mitä lie sitten on, ei ainakaan kiinnike. Oletko muuten näprännyt sitä pattia? Sehän voi kipeytyä ihan siitäkin. :) - Kissankello
Hei!
Kiitos, olipa mukavaa saada vastaus. :)
Soitinkin tässä päivällä itse asiassa päivystykseen, varmuuden vuoksi, ja myös siksi että minulle nousi nyt kuumetta. Viittaisi siis varmaan johonkin tulehdukseen... Sain onneksi ajan lääkärille jo heti huomiseksi!
Ehkä olen välillä pattia "näprännytkin", seuraillut sen kokoa yms. Eipä ole kuitenkaan muuttunut muuten kuin että nyt on selvästi ärtynyt. :)
Ilmeisesti näitä kovia patteja sektion jälkeen on joillakin, eikä niille välttämättä tehdä mitään ja voivat tosiaan ajan kanssa mennä ohi.
Katsotaan mitä lääkäri huomenna sanoo!- Se patista
Hei,
on mahdollista, että joku tikki jonka kuuluu sulaa ei ole tehnyt näin vaan alkanut kerätä märkää ympärilleen. Samoin voi käydä poistettavalle tikille, josta esim. langanpätkä on jäänyt poimimatta pois, koska se on ollut uponneena kudokseesi.
Minulle kävi näin ihan muun vamman kanssa (johon siis kuitenkin ommeltiin monta kerrosta tikkejä). Lopulta patin seassa alkoi ihan ihon läpi näkyä jotain tummaa, joten, älä sinä tosin tee näin vaan pyydä lääkäriä katsomaan, tein neulalla pienen reiän - ja vedin pinseteillä puoli senttiä mustaa lankaa ulos. Tämän jälkeen katosi lopulta se patti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne272360Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv572238Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.641753Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k651738Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941697Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel821632- 1131500
- 1051252
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401067Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21935