En erityisemmin pidä jahkailusta, mutta ihan viime aikoina olen miettinyt sitä, miten koko tarinamme olisi muuttunut, jos hän olisi sanonut vain pari sanaa enemmän siinä ratkaisevassa tilanteessa. Olivatko ne hänellä edes mielessä, en tiedä, enkä koskaan saakaan tietää, vaikka yritin sitä häneltä viestillä selvittää jälkeenkin päin. Uskomatonta, miten merkityksellistä voi olla sekä sanomaton että sanottu, ja toisaalta - miten merkityksetöntä, osapuolista riippuen.
Viimeinen heitto
hn
12330
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen miettinyt samaa, jos olisin sanonut jotain ratkaisevalla hetkellä, olisiko toisin. Emmepä sitä saa tietää kukaan. Näillä mennään.
Ratkaisevassa tilanteessa...Miksi yritit selvittää asiaa jälkikäteenkin? Olisiko sillä ollut yhä merkitystä, onko vieläkin?
Minulle olisi. Tulee olemaan aina. En minä pysty unohtamaan. Tiedän sen tästä kuluneesta ajasta ja miten tänään ajelllessani hänelle tutuissa maisemissa mietin kaikkea.. Elämää yleensä... Sitä tilannetta etenkin, ja myös hänen tämänhetkistä valittuaan. Olisiko meidän juttumme loppunut siihen uuteen löytöön? Minä tiedän, etten ihastu helposti, kun en ole kai koskaan edes kunnolla rakastunutkaan, mutta...
Juuri nämä kesken jääneet, selvittämättömät asiat, joissa on ollut kommunikaatiovaikeuksia, sanomattomia asioita jne. ovat raastavimpia. Ei niistä pääse yli ennen kuin ne on selvitetty. Pakko olisi selvittää itsensä kannalta, mutta tuntuu siltä ettei toinen osapuoli enää halua.
Jos ei halua, ja on sen sanonut, niin ei kai siinä sitten enää mitään... Näillä menään, kuten joku jo totesi tuolla alussa.
Selvitä itse itsellesi, mitä sä sitä toista siihen sotket!
Tähän arvoitukselliseen aloitukseen totean, että snat, jotka ovat jääneet ehkä sanomatta, ovat jääneet, eikä niitä voi enää sanomalla perua. Samoin sanotut sanat, niiden vaikutukset on eletty, kärsitty, kuopattu tai säilytetty. On vaan parempi antaa ikävien asioiden hautautua ja jatkettava elämää pienenergialla, pienellä mielen liekillä.
Rakkaus on kärsimystä ja mitään kukaan ei etukäteen havitellut tai etsinyt, rakkaus iski kuin salama, mutta ei jyrissyt. Purkaus ja jyrinä voi tulla jälkijunassa, kukaan ei pysty ennustamaan.
En ole samaa mieltä vaan ap:n kanssa samoilla linjoilla. Haluaisin yhä tietää, sillä olisi yhä merkitystä. Ikävien asioiden hautominen ei tee hyvää vaan niiden selvittäminen. En usko että koskaa on myöhäistä jos on tosirakkaudesta kysymys, vaan kannattaa aina sanoa mitä tuntee.
No, viimeinen heittoni oli siis tulokseton. Hautaan koko jutun, kiitos keskustelijoille. Pitää mennä hommiin; pitäs niittää parisataa neliötä märkää 30 senttistä nurmee tommosella 40 senttiä leveellä työnnettävällä.. Unohtuu muunlaiset jyystämiset hyvin nopeasti ja siltikin pääsee työntämään hikisenä eestakas; ) ja ainoot jotka imee on itikat... Ilosta kesän loppua kaikille!
hhhmmm, mietin, miten olisikaan tärkeää kuulla sana "anteeksi", vaikka ei anteeksi antaisikaan. Tietyissä tökeröissä jutuissa vain anteeksipyyntö kertoisi, että toisella on vielä ihmisyyttä ja arvostus toista ihmistä kohtaan jäljellä.
anteeksipyytämättömyys ja nöyryys elämää ja virheitä kohtaan kertoo minusta ihmisestä sen kuinka itsepäinen, täydellinen ja muita huomioimaton hän on.
tarkoitin nöyrtymättömyys elämää ja virheitä kohtaan jne....
Sitä sanaa en ole kuullut puolisoltani koskaan. Kerran herätessämme hän istahti jalkani päälle kivuliaasti, ja totesi "p....keleen v....ttu, mitä h...vettiä täällä mun sängyssä on?" Nöyryys on joillekin vieras sana.. Puoliso jatko muuten juttua vielä todeten " ja miks sun naama on taas niinku norsunv....ttu?