Menikö jotain pieleen

kummitäti007

Sisareni pyysi minua lapselleen sylikummiksi ja eräs hänen ystävänsä on toisena kummina.

Minä ostin Kummilapselle lahjaksi hopeoidun nallen, joka pitää kehyksessä lapsen kuvaa ja toimii samalla säästölippaana. Sujautin sinne 50€

Nyt tyttö on jo viisivuotias ja olen joka syntymäpäivä hommannut hänelle kivan lahjan mistä hän on pitänyt ja nimipäivinä sujauttanut 20€ lippaaseen, jonka avaimen hän saa minulta kun täyttää 18. Lisäksi silloin tällöin käydessäni kylässä saatan sujauttaa lompakostani kolikkopuolen tyhjäksi tämän lippaaseen ja joskus setelinkin laitan.

Sisareni kuitenkin valittaa, että annan liian vähän rahaa lapselle. Ja minun tulisi antaa lippaan avain sisarelleni, jotta hän voisi "lainata" rahaa sieltä.

Sanoin isosiskolleni, että rahtehdä niillä mitä hän iat ovat lahja tytölle, jotta tällä olisi täysi-ikäisyyden tullessa olisi mahdollisuus tehdä niillä mitä katsoo mieleisekseen.
Annan välillä tytölle käteenkin joskus setelin, jotta tämä voisi ostaa jotain kivaa itselleen, mutta pari kertaa olen ollut todistamassa, kun sisareni ottaa tytöltä rahaa, tämän omasta kukkarosta (jonka myös olen antanut) ja pistää ostoksiin, jossa hyvinkin usein on mukana mäyräkoira.

Olen pari kertaa sisarelleni sanonut, että rahat jotka annan tytölle ovat tytön, eikä niillä osteta mäyräkoiria. Sisareni vain sanoo, että hän vain lainaa koska, omat rahat ei riitä. Kun kysyn, että milloin hän maksaa takaisin, saan vastauksen "kyllä mä ne sit joskus maksan."

Rupesin sitten tekemään niin että annan tytölle setelin vain silloin kun kahdestaan olemme lähdössä kauppaan. Kerran tyttö löysi kaupasta kivan Ihaa pehmolelun, johon hän käytti rahansa, kun vein tytön kotiin, tyttö meni äidille ja isälle esittämään lelua. Sisareni raivostui, kun tyttö tuhlaa rahansa tyhjänpäiväiseen. Isänsä joka myös käyttää alkoholia, ei kuitenkaan koskaan minun nähteni ole huutanut lapselle, vaan on isällisesti sanonu: "Onpa se kiva." tms.

Olenko minä nyt jotenkin epäonnistunut, kun nipotan, että rahalahjani, ovat tytön??

13

707

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei rahalinko

      Minusta annat aika paljon rahaa alle kouluikäiselle. Onkohan ihan tarpeellista? Kannattaako 18 vuotta säästää oikeasti lippaaseen? Mitä jos avaisit lapselle tilin minne laittaisit rahaa merkkipäivinä, ja lippaaseen silloin tällöin muutaman kolikon. Rahat kasvavat siellä tilillä korkoa 18 vuoden aikana, eikä siskosi pääse käsiksi rahoihin.

      Itse en ole antanut kummallekaan kummilapselleni (8- ja 5-vuotiaat) koskaan rahaa, vaan olen antanut aikaa, ostanut merkkipäivinä ja jouluna lahjan ja maksanut lapsen maksun jos olemme jossain käyneet. Jos tämä ei lapsien vanhempia miellytä, voin aivan mainiosti siirtyä sivuun ja tehdä tilaa jollekin toiselle kummille. Hyväksikäytettäväksi/kiristettäväksi ei todellakaan tarvitse suostua. Sinänsähän kukaan tai mikään ei velvoita kummia mihinkään, vaan kaikki mitä kummilta saa on mukavaa ekstraa josta on syytä olla kiitollinen. Mitään rangaistustahan ei siitä saa vaikka ei millään tavalla kummin tehtävää hoitaisi.

    • kummitäti007

      huomasin että tekstini jotenkin sekava puolesta välistä. Annan minä tytölle muutakin kuin rahaa ja tavaroita. Näen tyttöä viikottain ja käymme puistoissa koirani kanssa ja seikkailemme puistoissa ja teemme muutakin kivaa. Ja nyt kesäaikaan olemme käyneet mummoni ja pappani luona maalla ja telttailleet ja olen opettanut tytön uimaan. Tyttö jopa pitää minua turvallisempana kuin siskoani, joka kuitenkin on tytön äiti.

      • Gummi34

        Valitettavasti siskosi on alkoholisti.

        Eikä todennäköisesti kannata avata pankkitiliä, koska huoltajilla (=siskollasi & miehellään) on käyttöoikeus kyseiseen tiliin (=rahat häviävät sieltä aika pian).


    • yks.kertaist.palsta

      Häh? Mikään ei estä sopimasta pankissa, että kummi on tilin omistaja ja haltija kunnes lapsen täytettyä 18 vuotta kummilapsi saa tilin käyttöönsä. Tai voit vain avata yleisen säästötilin, jonka nimeät vaikkapa kummitiliksi ja annat rahat kummilapselle kun hän lähtee opiskelemaan. Vain taivas on rajana minkälaisen tilin pankissa neuvottelet kummilapselle.

      • Vero-Mies

        Lahjavero!


    • kummitäti007

      Huomenna siskon luo hakemaan tyttöä hoitoon. Napataan samalla säästölipas ja mennään pankkiin avaamaan tili.

      • fiksu päätös

        Jes hyvä veto. Rahat vaan tilille turvaan ja korkoa kasvamaan. Ja säästölippaaseen vaan pieniä kolikoita, joita voi tyhjentää kerran vuodessa tilille. Näin mahdolliselle humalaiselle tiirikoitsijallekkaan ei tule jättipottia. Kummilapsi vielä kiittää sinua joku kaunis päivä kun saa tilin käyttöönsä.

        Siitä on varmasti isoapu opiskellessa. Sillä välttämättä vanhemilta ei suuria summia liikene opiskelijalle, jos toi sama meno jatkuu.


      • Vero-Mies
        fiksu päätös kirjoitti:

        Jes hyvä veto. Rahat vaan tilille turvaan ja korkoa kasvamaan. Ja säästölippaaseen vaan pieniä kolikoita, joita voi tyhjentää kerran vuodessa tilille. Näin mahdolliselle humalaiselle tiirikoitsijallekkaan ei tule jättipottia. Kummilapsi vielä kiittää sinua joku kaunis päivä kun saa tilin käyttöönsä.

        Siitä on varmasti isoapu opiskellessa. Sillä välttämättä vanhemilta ei suuria summia liikene opiskelijalle, jos toi sama meno jatkuu.

        Hyvä Veto.

        On paljon helpompi siirtää ne rahat nettipankissa juopon vanhemman tilile kuin tiirikoida säästölipasta.

        Kummilapsi sitten joku päivä havaitsee, ettei hänen tilillään ole yhtään rahaa.

        ;D


    • kummitäti007

      Avattiin tili mun nimellä, se on semmoinen tili, että edes itse en pysty muuttamaan ja nostamaan sieltä rahaa. Eli se on turvassa lapsen vanhemmilta. Tilin lisätietoihin nimen omaan merkittiin lapsen nimi ja että se on kummi tili. Pääkäyttäjä on minun nimissäni, vaikken voikaan sieltä mitään nostaa.

      • ½½½½½½½½½½½½½½½½½½½½

        Toivottavasti jokainen euro, joka lippaaseen oli laitettu oli sinun laittamasi. Muutoin saatoit toimia omavaltaisesti.


    • kummitäti007

      Tuli keskusteltua ennen pankkiin menoa siskon ja tämän miehen kanssa, kun olivat rauhallisia molemmat ja sisko itsekin sanoi, et kai se on parempi ja mieskin oli sitä mieltä, että mä avaisin tilin omilla tiedoilla, ettei huonona hetkenä rahat mee kurkusta alas. Kyllähän ne molemmat olikin sit sitä mieltä, että parempi ku tytöl o jotai millä voi sit oman elämän alottaa.

    • Kummitus-täti

      Mitä ihmettä, oletko kuullu Talletuskorosta? Jos tarkoitus säästää 18vuotta niin on täysin väärä paikka pitää rahoja kotona säästölippaassa, vie pankkiin niin ei siskokaan kärtä säästöjä. Itse sain aikanaan ajokorttirahat samalla systeemillä tädiltäni!

      • Kummitukset pois

        Myöhäänherännyt? Lue koko ketju.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      69
      1893
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1209
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      140
      999
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      18
      919
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      83
      667
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      104
      651
    7. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    8. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      638
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      49
      570
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      57
      547
    Aihe